mainos_1113

Hyvinvointi
Johtaminen
Yrityskulttuuri

Kohti mieliystävällisempää työelämää

artikkelikuva: Kohti mieliystävällisempää työelämää

Kuva: Mika Pakarinen

Työn tulee lisätä hyvinvointia, ei vähentää sitä. Tällä hetkellä mielenterveyden häiriöt aiheuttavat vuositasolla Kelan mukaan 600 miljardin kustannukset. Kehittämällä työyhteisöjä mieliystävällisemmiksi säästetään niin työpaikoilla kuin koko yhteiskunnassa.

”Työelämässä meistä jokainen voi olla pysäyttämässä kustannusten nousun. Keskeistä on, miten mielenterveydestä puhutaan työpaikoilla ja miten osataan olla tueksi ja avuksi oikeaan aikaan”, sanoo MIELI ry:n työhyvinvointipäällikkö Marjo Lehtinen.

”Vaikka työ kuormittaa, se on myös voimavara.

Lehtisen mukaan työpaikoilla voidaan kokea työn iloa, kun tuetaan ihmisten inhimillisiä perustarpeita eli omaan työhön liittyvää itsenäisyyttä, kyvykkyyttä ja yhteisöllisyyttä.

MIELI Suomen Mielenterveys ry
MIELI ry:n työhyvinvointipäällikkö Marjo Lehtinen.
Kuva: Viivi Virtanen

”Palautekulttuurin luomiseen kannattaa panostaa, sillä välitön palaute, esihenkilön ja työtovereiden tuki, kannustava työilmapiiri ja tunne oman työn hallinnasta ovat tärkeimpiä työn imun vahvistajia. Erityisesti hyvä suhde esihenkilöön sekä häneltä saatu tuki ja palaute suojaavat uupumukselta.”

Työn imun kokemus lisää jaksamista, ja myönteisiä voimavaroja vahvistamalla sitä voidaan lisätä.

Ammatista riippumatta työn imua lisäävät mahdollisuudet käyttää monipuolisesti taitoja ja kehittyä, oman työn tulosten näkeminen käytännössä ja voimaannuttavassa tiimissä työskentely.

MIELI ry:n Hyvän mielen työpaikka® -merkki ja Mieli työssä® -koulutukset on suunniteltu tukemaan ja vahvistamaan mielenterveyttä työpaikalla sekä lisäämään esihenkilöiden osaamista ja työntekijöiden omia mielenterveystaitoja.

Mielenterveyttä voi vahvistaa, tunne- ja itsesäätelytaitoja voi oppia, esihenkilötyötä ja johtamista voi parantaa. Arjen pienillä teoilla on iso merkitys.

Mieliystävällisessä työpaikassa

  • johdetaan mielenterveyttä vahvistavasti, mielenterveydestä uskalletaan puhua
  • työnjako on toimivaa ja selkeää ja työn tavoitteet on selvillä
  • tervehditään, kohdataan, kannustetaan
  • iloitaan onnistumisista, opitaan virheistä
  • ollaan avoimia, kuunnellaan ja keskustellaan

Haluaisitteko tietää lisää?
Tehdäänkö teidänkin työpaikastanne hyvän mielen työpaikka?

Tutustu Hyvän mielen työpaikka -merkkiin: www.hyvanmielentyopaikka.fi
ja
Mieli työssä -koulutuksiin: www.mieli.fi/mielityossa

Julkaistu: 06/2024

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
HR-viesti 4/2024

HR viesti
mainos_1096

ASIAKASVIESTI




Seuraa HR viesti
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »