mainos_1112

Hyvinvointi
Tiimit
Yrityskulttuuri

Yritysmaratonviesti – juoksemisen ja yhdessäolon iloa hyvän asian puolesta

artikkelikuva: Yritysmaratonviesti – juoksemisen ja yhdessäolon iloa hyvän asian puolesta

Olympiakomitea järjestää jälleen Suomen suurimman työyhteisöille suunnatun hyväntekeväisyys- ja hyvän mielen juoksutapahtuman eli Yritysmaratonviestin 26.5.2023. Tapahtuman keskiössä on yhteisöllisyys ja liikkuminen. Mikä parasta, tapahtuma tuottaa muutakin hyvää, sillä sen tuotto ohjataan lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen Lasten Liike -hankkeen kautta.

Koronakriisin aikainen eristäytyminen teki hallaa organisaatioiden ja yksittäisten ihmisten yhteisöllisyydelle ja samalla vähensi myös yleisesti liikuntaharrastusta. Live-kohtaamisia ja liikunnan iloa tarjoava Yritysmaratonviesti on lääkettä molempiin puutostiloihin.

Virkistystapahtuma täynnä kohtaamisia

Yritysmaratonviesti on työpaikkojen yhteinen oma virkistyspäivä, jossa juostaan yhdessä lasten liikunnan puolesta. Työyhteisö pääsee näkemään kollegoitaan, asiakkaitaan ja sidosryhmäläisiään, keitä ikinä haluaakaan joukkueeseensa kutsua. Tapahtumajuoksun jälkeen yritykset usein jatkavat yhteistä illanviettoa omien suunnitelmiensa mukaisesti”, Yritysmaratonviestin tapahtumapäällikkö Lauri Ijäs kertoo.

kuva

Osallistumiskynnys matalalla

”Yritysmaratonviestissä on aina ollut iloinen ilmapiiri ja toimivat järjestelyt. Yritysmaratonviesti on hyvä tapa tutustua kollegoihin, joiden kanssa ei tule tehtyä päivittäin töitä. Kollegoiden kanssa yhdessä juosten sekä toisia kannustaen on mukavaa harrastaa liikuntaa. Juoksu on monen ”cassulaisen” lempiurheilulaji, mutta Yritysmaratonviesti sopii mainiosti myös niille, jotka eivät juoksua aktiivisesti harrasta. Osallistumme Yritysmaratonviestiin Suomen Olympiakomitean kumppanina tänäkin vuonna ja odotamme tapahtumaa innolla!”, kommentoi Asianajotoimisto Castrén & Snellman Oy:n juoksujoukkue Cassu Runners.

Tapahtuma sopii kaikille kuntotasosta riippumatta. Matkan voi juosta vauhdilla, hölkätä tai vaikka kävellä. Joukkueen yhteyshenkilö valitsee joukkueelle sopivan sarjan rento-, kunto- tai kilpasarjasta. Juoksureitille lähtö tapahtuu yhteislähtönä.

”Nähdään kaikki taas Töölönlahdella”, Lauri Ijäs toivottaa kaikki suomalaiset yritykset mukaan juoksemaan lasten liikunnan puolesta.

Lue lisää Yritysmaratoniviestistä ja Lasten Liike -hankkeesta!

Teksti: Jari Peltoranta

Julkaistu: 03/2023

Mitä mieltä olit artikkelista?

arvosana 1 arvosana 2 arvosana 3 arvosana 4 arvosana 5

UUSIMMAT

LUE UUSIN NÄKÖISLEHTI
HR-viesti 4/2024

HR viesti
mainos_1096

ASIAKASVIESTI




Seuraa HR viesti
PubliCo B2B mediat:
enertec »     HR viesti »     kita »     prointerior »     prometalli »     proresto »     seatec »