
Value Leader HR:n näkökulmasta – kulttuurin, osaamisen ja sitoutumisen ytimessä
Arvojohtajuus on noussut keskiöön samaan aikaan, kun HR:n rooli on muuttunut tukifunktiosta strategiseksi vaikuttajaksi. HR ei enää ainoastaan mahdollista johtamista

Arvojohtajuus on noussut keskiöön samaan aikaan, kun HR:n rooli on muuttunut tukifunktiosta strategiseksi vaikuttajaksi. HR ei enää ainoastaan mahdollista johtamista

Kun työ muuttuu, myös johtamisen on muututtava. Johanna Massan mukaan rohkeus ja kyky oppia ovat kasvuyhtiöiden tärkeintä pääomaa. Organisaatio menestyy

Voiko johtaminen olla ihmislähtöistä ja yritys samalla menestyvä? Vuoden Arvojohtaja 2025 Jaana Komscha-Härkönen näyttää, miten rohkeus, aitous ja inhimillisyys voivat

Näkemykset konkareiden arvostuksesta työelämässä jakautuvat voimakkaasti. Jopa 36 % eläkkeelle siirtyneestä ajattelee, että vanhemmat työntekijät nähdään jopa rasitteena työelämässä. Samalla

Työn maailma muuttuu nopeasti tekoälyn ja automaation myötä. Organisaatioiden menestys riippuu yhä enemmän siitä, miten hyvin työntekijät sopeutuvat uusiin teknologioihin

Kirjoittaja: Elina Liehu – Kun organisaatio kohtaa muutoksen, HR:lle jää usein epäkiitollinen rooli: pitää langat käsissä, vaikka ne palavat molemmista

Työsuhteen elinkaari alkaa, kun onnistunut rekrytointiprosessi muovautuu työsopimukseksi ja nimet laitetaan alle. Työntekijällä on jo jokin kokemus siitä, miten häntä

Oppimisen johtaminen on prosessi, jossa tulee huomioida niin työntekijöiden motivaatio ja yhteisöllinen oppiminen kuin organisaation laajemmat tavoitteet ja strategia. Uudessa

Naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 2. marraskuuta. Se tarkoittaa, että naiset tekevät töitä lähes kaksi kuukautta ilman palkkaa, jos

Irina Kalmi näyttää, miten riskien sanoittaminen vähentää ryhmäajattelua.

Rakenne, joka palauttaa suunnan ja energian Työ toimii, kun todellisuus on näkyvissä ja rytmi yhteinen. Kun tekeminen tehdään näkyväksi, jokainen

Inspiroivia puheenvuoroja taloudesta ja johtamisesta HENRY ry vietti 35-vuotisjuhliaan Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla 18.9.2025. Juhlasali täyttyi yhdistyksen perustajista, yhteistyökumppaneista, alan vaikuttajista

Arvojohtajuus on noussut yhdeksi työelämän tärkeimmistä teemoista. Tutkimusten mukaan jopa puolet työntekijöistä nimeää johtajuuden organisaationsa suurimmaksi ongelmaksi. Arvot saattavat olla

Naisten osuus johtotehtävissä kääntyi Suomessa vuonna 2024 hienoiseen laskuun, ilmenee EVAn kokoamasta tuoreesta Lasikattomittarista. Vuonna 2024 naisjohtajien osuus oli 37,7

Tekoäly muuttaa johtamista: pian johdat tiimiä, jossa ihmiset ja AI-agentit työskentelevät yhdessä. Mitä se vaatii rooleilta, osaamiselta ja eettisiltä pelisäännöiltä?

Elon tuore tutkimus: suomalaiset työntekijät ovat esimiehiä valmiimpia kokeilemaan uutta. Muutoskyvykkyyttä vahvistavat toivo, selkeä suunta ja psykologinen turvallisuus.

Etätyön tulevaisuudesta keskusteltaessa huomio kiinnittyy usein vain johtamiseen tai yksittäiseen työntekijään. Vaasan yliopiston tuore väitöskirja kuitenkin osoittaa, että onnistuminen rakentuu

FM Timo Vilpponen tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemässään johtamisen alan väitöskirjassaan Lean-vaikutteisen tuotantotavan implementoinnin merkitystä organisaation sisäiseen sosiaaliseen vastuullisuuteen. Tarkastelussa

Suomessa vaihdettiin viime vuonna työpaikkaa hieman edeltäviä vuosia harvemmin. 15–74-vuotiaista työllisistä keskimäärin noin 1,6 prosenttia kuukaudessa siirtyi toisen työnantajan palvelukseen,

Työikäisten työ- ja toimintakyvyn tukeminen on inhimillisesti tärkeää ja taloudellisesti välttämätöntä. Työkykyyn panostaminen ei ole vain yksilön hyvinvoinnin vahvistamista. Työkyky

Jatkuva kehittyminen ja oppiminen on elintärkeää organisaation kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Oppiminen ei tapahdu itsestään, vaan sitä on johdettava systemaattisesti. Ihmislähtöinen lean-johtaminen

Maailma muuttuu ja uusia taitoja tarvitaan. Työmarkkinoiden muuttuessa ja myllertäessä, tarvitsemme haasteiden vastapainoksi moninaisia psykososiaalisia taitoja, valmentavaa otetta, niin johtamiseen,

Yli puolet työntekijöistä liikkuu alle suositusten. Oli syynä sitten viime vuosien muutos työskentelytavoissamme eli etätyön yleistyminen tai jokin muu, Firstbeatin

Aikamme suurin haaste monille organisaatioille on löytää tasapaino tuottavuuden ja työhyvinvoinnin välillä. Työntekijät kokevat yhä enemmän kuormitusta ja tyytymättömyyttä. Miten

”Pyöräedun keksijän pitäisi saada mitali!” Onko pyöräetu pelkkä trendi vai avain työhyvinvoinnin parantamiseen? Haastattelimme pyöräedun käyttäjää, Turun pormestari Minna Arvea,

Saimaan ammattiopisto Sampo on hyödyntänyt tehokkaasti erilaisia tapoja saadakseen lisää päteviä hakijoita avoimiin tehtäviin. Pitkäjänteinen työnantajakuvan rakentaminen ja rekrykampanjat ovat

Perheystävällinen työpaikka -tunnuksen voi saada työnantaja, joka täyttää perheystävällisyyden kriteerit. Tunnus kertoo yrityksen sosiaalisesta vastuullisuudesta ja työnantajan sitoutumisesta perheystävällisyyden toteuttamiseen.

Työelämän digitalisoituminen on tuonut mukanaan merkittäviä muutoksia työtapoihin, työkulttuuriin ja työympäristöihin. Tämä kehitys tarjoaa uusia mahdollisuuksia tehostaa toimintaa, mutta samalla

Toimistot eivät ole ainoastaan työn tuottavuuden keskuksia, vaan niillä on myös keskeinen rooli työntekijöiden fyysisessä ja psyykkisessä hyvinvoinnissa, selviää Castellum

Tekoäly tuo uusia mahdollisuuksia ja haasteita HR-työhön, ja vaatii uudenlaista osaamista ja asennetta. Tekoäly on tietokoneen kyky suorittaa tehtäviä, jotka

Ohjelmistorobotiikka yleistyy myös HR-työssä. Samoin kuin ihmistyöntekijän myös ohjelmistorobotin tuleminen osaksi tiimiä edellyttää selkeää ja merkityksellistä tehtävänkuvaa, toimivaa työympäristöä sekä

Viisi tapaa, joilla HR nostetaan liiketoiminnan keskiöön Yhteistyö on avain organisaation menestykseen, jota on toisaalta usein hankala saavuttaa. Tällä hetkellä

Perfect Finnish -lahjakortilla työntekijä voi valita itselleen mieluisan ja tarpeellisen lahjan tai voi halutessaan luovuttaa summan hyväntekeväisyyteen. Ihmiset eivät halua

Työn tulee lisätä hyvinvointia, ei vähentää sitä. Tällä hetkellä mielenterveyden häiriöt aiheuttavat vuositasolla Kelan mukaan 600 miljardin kustannukset. Kehittämällä työyhteisöjä

Investointi työhyvinvointiin kannattaa aina. Tiesithän, että leasing sopii hyvin myös yrityksesi työviihtyvyyttä edistäviin hankintoihin. Yrityksille on tarjolla monta erilaista tapaa

Hyvä johtaminen ja uudenlaiset työyhteisötaidot parantavat työhyvinvointia ja auttavat sitoutumaan yhdessä sovittuihin toimintatapoihin monipaikkaisessa työssä. Jatkuvan oppimisen koulutuspalvelut ovat joustava

Toimitusjohtaja Kimmo Virtanen ja henkilöstöjohtaja Sami Laine luotsaavat Yliopiston Apteekkia menestykseen panostamalla erinomaiseen asiakaskokemukseen, henkilöstön hyvinvointiin ja vastuullisuuteen. Yhteistyön perustana

Kukaan työelämäkeskustelua 2020-luvulla seurannut ei varmasti ole välttynyt käsitteeltä hybridityö. Yleisimmin sillä viitataan yksinkertaisesti työn organisointitapaan, jossa yhdistyvät etätyö ja

Kirjoittaja: Kati Boijer-Spoof Heikinheimo Moderni ajatustyö asettaa ainakin kolmenlaisia haasteita kivikautisille aivoillemme. Voisimmeko ottaa työarjen muotoilussa aiempaa paremmin huomioon lajityypilliset

Henkilöstölle annetut liikelahjat heijastavat yrityksen arvoja ja luovat yrityskulttuuria ja työnantajamielikuvaa – hyvässä tai pahassa. Lahjojen tulisi edustaa yrityksen arvoja