
Value Leader HR:n näkökulmasta – kulttuurin, osaamisen ja sitoutumisen ytimessä
Arvojohtajuus on noussut keskiöön samaan aikaan, kun HR:n rooli on muuttunut tukifunktiosta strategiseksi vaikuttajaksi. HR ei enää ainoastaan mahdollista johtamista

Arvojohtajuus on noussut keskiöön samaan aikaan, kun HR:n rooli on muuttunut tukifunktiosta strategiseksi vaikuttajaksi. HR ei enää ainoastaan mahdollista johtamista

Kun työ muuttuu, myös johtamisen on muututtava. Johanna Massan mukaan rohkeus ja kyky oppia ovat kasvuyhtiöiden tärkeintä pääomaa. Organisaatio menestyy

Voiko johtaminen olla ihmislähtöistä ja yritys samalla menestyvä? Vuoden Arvojohtaja 2025 Jaana Komscha-Härkönen näyttää, miten rohkeus, aitous ja inhimillisyys voivat

Näkemykset konkareiden arvostuksesta työelämässä jakautuvat voimakkaasti. Jopa 36 % eläkkeelle siirtyneestä ajattelee, että vanhemmat työntekijät nähdään jopa rasitteena työelämässä. Samalla

Työn maailma muuttuu nopeasti tekoälyn ja automaation myötä. Organisaatioiden menestys riippuu yhä enemmän siitä, miten hyvin työntekijät sopeutuvat uusiin teknologioihin

Kirjoittaja: Elina Liehu – Kun organisaatio kohtaa muutoksen, HR:lle jää usein epäkiitollinen rooli: pitää langat käsissä, vaikka ne palavat molemmista

Työsuhteen elinkaari alkaa, kun onnistunut rekrytointiprosessi muovautuu työsopimukseksi ja nimet laitetaan alle. Työntekijällä on jo jokin kokemus siitä, miten häntä

Oppimisen johtaminen on prosessi, jossa tulee huomioida niin työntekijöiden motivaatio ja yhteisöllinen oppiminen kuin organisaation laajemmat tavoitteet ja strategia. Uudessa

Naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 2. marraskuuta. Se tarkoittaa, että naiset tekevät töitä lähes kaksi kuukautta ilman palkkaa, jos

Irina Kalmi näyttää, miten riskien sanoittaminen vähentää ryhmäajattelua.

Rakenne, joka palauttaa suunnan ja energian Työ toimii, kun todellisuus on näkyvissä ja rytmi yhteinen. Kun tekeminen tehdään näkyväksi, jokainen

Inspiroivia puheenvuoroja taloudesta ja johtamisesta HENRY ry vietti 35-vuotisjuhliaan Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla 18.9.2025. Juhlasali täyttyi yhdistyksen perustajista, yhteistyökumppaneista, alan vaikuttajista

Arvojohtajuus on noussut yhdeksi työelämän tärkeimmistä teemoista. Tutkimusten mukaan jopa puolet työntekijöistä nimeää johtajuuden organisaationsa suurimmaksi ongelmaksi. Arvot saattavat olla

Naisten osuus johtotehtävissä kääntyi Suomessa vuonna 2024 hienoiseen laskuun, ilmenee EVAn kokoamasta tuoreesta Lasikattomittarista. Vuonna 2024 naisjohtajien osuus oli 37,7

Tekoäly muuttaa johtamista: pian johdat tiimiä, jossa ihmiset ja AI-agentit työskentelevät yhdessä. Mitä se vaatii rooleilta, osaamiselta ja eettisiltä pelisäännöiltä?

Elon tuore tutkimus: suomalaiset työntekijät ovat esimiehiä valmiimpia kokeilemaan uutta. Muutoskyvykkyyttä vahvistavat toivo, selkeä suunta ja psykologinen turvallisuus.

Etätyön tulevaisuudesta keskusteltaessa huomio kiinnittyy usein vain johtamiseen tai yksittäiseen työntekijään. Vaasan yliopiston tuore väitöskirja kuitenkin osoittaa, että onnistuminen rakentuu

FM Timo Vilpponen tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemässään johtamisen alan väitöskirjassaan Lean-vaikutteisen tuotantotavan implementoinnin merkitystä organisaation sisäiseen sosiaaliseen vastuullisuuteen. Tarkastelussa

Suomessa vaihdettiin viime vuonna työpaikkaa hieman edeltäviä vuosia harvemmin. 15–74-vuotiaista työllisistä keskimäärin noin 1,6 prosenttia kuukaudessa siirtyi toisen työnantajan palvelukseen,

Työikäisten työ- ja toimintakyvyn tukeminen on inhimillisesti tärkeää ja taloudellisesti välttämätöntä. Työkykyyn panostaminen ei ole vain yksilön hyvinvoinnin vahvistamista. Työkyky

Tietojohtaminen tukee organisaatioiden elinvoimaisuutta ja kilpailukykyä. Menestyksekäs tiedolla johtaminen vaatii tänä päivänä uudenlaisia valmiuksia, jotka auttavat yksilöitä ja yrityksiä luomaan

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä fyysinen aktiivisuus on tuotu osaksi organisaation jokapäiväistä arkea. Henkilöstöliikunnan peruskivenä on ihmislähtöinen, innovatiivinen ja osallistava toimintakulttuuri. Liikunta on

Muuttuvassa työelämässä johtamistaitojen ja osaamisen jatkuva kehittäminen on kriittinen menestystekijä. HR Viesti ja HENRY tarjoavat HR-päättäjille helpon tavan pysyä ajan

Teambuilding-aktiviteetit parantavat tunnetusti hyvinvointia ja me-henkeä, ja parhaimmillaan hyödyt säteilevät koko organisaatioon. Osaavien ammattilaisten avulla ikimuistoinen tiimiaktiviteetti järjestyy helposti avaimet

Etätyö tuli Suomeen ryminällä ja jäädäkseen. Mutta vaikka suomalaiset ovat osoittautuneet todellisiksi etätyön erikoisjoukoiksi myös kansainvälisessä vertailussa, on selvää, että

Henkilöstöedut eivät aina ole suoraan verrannollisia henkilöstön tyytyväisyyden kanssa. Mikäli tieto eduista ei saavuta henkilöstöä tai saavuttaa liian myöhään, voi

Työpaikalla esiintyvää stressiä voidaan tarkastella henkilöstön tai esihenkilön näkökulmasta. Kummastakin näkökulmasta voi näyttää siltä, että stressin aiheuttaja löytyy vastapuolelta. Mikä

Kevytyrittäjät voivat tuoda helpotusta osaajapulaan Moni ammattilainen sanoo nyt hyvästit perinteiselle palkkatyölle ja ryhtyy työllistämään itse itsensä. Työvoima- ja osaajapulan

Sijoittamisessa liikutaan riskin ja tuottopotentiaalin janalla. Kun korko- tai indeksisijoittaminen tuottaa matalalla riskillä pitkällä aikavälillä keskimäärin 5 % tuoton, vähimmäisodotus

Korkojen nousu, inflaatio, Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan, pakotteet, energiakriisi, korona, materiaalien saatavuusongelmat. Enemmän kuin riittävästi syitä USA:ssa jo alkaneelle ja muualle

Pelkkä johdon palkitseminen ei ole reilua, sanoo Tokmannin henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja Sirpa Huuskonen. Halpakauppaketjussa on luotu tehokas palkitsemis- ja kannustinmalli,

Työelämä on muutoksessa ja se muokkaa tapojamme tehdä työtä tulevaisuudessa. Kun työstä tulee ajasta ja paikasta riippumatonta, vaatii työ tekijältään

HR:n rooli ei ole helppo. Kiristyneet työmarkkinat, viime vuosina nopeasti muuttunut työelämä, suurten ikäluokkien eläköityminen ja monia aloja uhkaava osaamispula.

Työelämä kehittyy ja organisaatioiden on kehityttävä sen mukana. Osaajapulan pahentuessa yritysten on nyt uudelleenarvioitava, miten ne voivat päivittää työntekijöidensä osaamista

Työyhteisön tärkein voimavara on työntekijät ja heidän hyvinvoinnistansa huolehtiminen on keskeisessä asemassa menestyksekkään organisaation taustalla. Peurungassa on pitkä kokemus erilaisista

Työpaikalle paluu korona-ajan jälkeen voi tuoda kyyneleet silmään – hyvässä ja pahassa Tutkimusprofessori Jari Hakanen kertoo, että Työterveyslaitoksen tekemän tutkimuksen

Perheystävälliset käytännöt helpottavat työn ja henkilökohtaisen elämän yhteensovittamista erilaisissa elämäntilanteissa. Väestöliiton Perheystävällinen työpaikka -ohjelma auttaa yrityksiä ja organisaatioita kehittämään perheystävällistä

Ukrainalaisille etsitään töitä leveällä rintamalla – mutta monikulttuurinen rekrytointi tekee vasta tuloaan suomeen Ukrainan kriisi on koskettanut koko yhteiskuntaa ja

On helppoa olettaa, että tarve muuttaa yrityksen kulttuuria syntyy vain liiketoiminnallisista tavoitteista. Muutosprojektin ajurina voi kuitenkin olla myös hieman ylevältä

Työnteon ja resurssoinnin mallit moninaistuvat, mihin on muutoksen sitkeimmänkin vastustajan taivuttava. Pelkkä ilmiön tunnistaminen ei kuitenkaan riitä, erityisesti jos haluaa