
Value Leader HR:n näkökulmasta – kulttuurin, osaamisen ja sitoutumisen ytimessä
Arvojohtajuus on noussut keskiöön samaan aikaan, kun HR:n rooli on muuttunut tukifunktiosta strategiseksi vaikuttajaksi. HR ei enää ainoastaan mahdollista johtamista

Arvojohtajuus on noussut keskiöön samaan aikaan, kun HR:n rooli on muuttunut tukifunktiosta strategiseksi vaikuttajaksi. HR ei enää ainoastaan mahdollista johtamista

Kun työ muuttuu, myös johtamisen on muututtava. Johanna Massan mukaan rohkeus ja kyky oppia ovat kasvuyhtiöiden tärkeintä pääomaa. Organisaatio menestyy

Voiko johtaminen olla ihmislähtöistä ja yritys samalla menestyvä? Vuoden Arvojohtaja 2025 Jaana Komscha-Härkönen näyttää, miten rohkeus, aitous ja inhimillisyys voivat

Näkemykset konkareiden arvostuksesta työelämässä jakautuvat voimakkaasti. Jopa 36 % eläkkeelle siirtyneestä ajattelee, että vanhemmat työntekijät nähdään jopa rasitteena työelämässä. Samalla

Työn maailma muuttuu nopeasti tekoälyn ja automaation myötä. Organisaatioiden menestys riippuu yhä enemmän siitä, miten hyvin työntekijät sopeutuvat uusiin teknologioihin

Kirjoittaja: Elina Liehu – Kun organisaatio kohtaa muutoksen, HR:lle jää usein epäkiitollinen rooli: pitää langat käsissä, vaikka ne palavat molemmista

Työsuhteen elinkaari alkaa, kun onnistunut rekrytointiprosessi muovautuu työsopimukseksi ja nimet laitetaan alle. Työntekijällä on jo jokin kokemus siitä, miten häntä

Oppimisen johtaminen on prosessi, jossa tulee huomioida niin työntekijöiden motivaatio ja yhteisöllinen oppiminen kuin organisaation laajemmat tavoitteet ja strategia. Uudessa

Naisten palkkapäivää vietetään tänä vuonna sunnuntaina 2. marraskuuta. Se tarkoittaa, että naiset tekevät töitä lähes kaksi kuukautta ilman palkkaa, jos

Irina Kalmi näyttää, miten riskien sanoittaminen vähentää ryhmäajattelua.

Rakenne, joka palauttaa suunnan ja energian Työ toimii, kun todellisuus on näkyvissä ja rytmi yhteinen. Kun tekeminen tehdään näkyväksi, jokainen

Inspiroivia puheenvuoroja taloudesta ja johtamisesta HENRY ry vietti 35-vuotisjuhliaan Helsingissä Vanhalla ylioppilastalolla 18.9.2025. Juhlasali täyttyi yhdistyksen perustajista, yhteistyökumppaneista, alan vaikuttajista

Arvojohtajuus on noussut yhdeksi työelämän tärkeimmistä teemoista. Tutkimusten mukaan jopa puolet työntekijöistä nimeää johtajuuden organisaationsa suurimmaksi ongelmaksi. Arvot saattavat olla

Naisten osuus johtotehtävissä kääntyi Suomessa vuonna 2024 hienoiseen laskuun, ilmenee EVAn kokoamasta tuoreesta Lasikattomittarista. Vuonna 2024 naisjohtajien osuus oli 37,7

Tekoäly muuttaa johtamista: pian johdat tiimiä, jossa ihmiset ja AI-agentit työskentelevät yhdessä. Mitä se vaatii rooleilta, osaamiselta ja eettisiltä pelisäännöiltä?

Elon tuore tutkimus: suomalaiset työntekijät ovat esimiehiä valmiimpia kokeilemaan uutta. Muutoskyvykkyyttä vahvistavat toivo, selkeä suunta ja psykologinen turvallisuus.

Etätyön tulevaisuudesta keskusteltaessa huomio kiinnittyy usein vain johtamiseen tai yksittäiseen työntekijään. Vaasan yliopiston tuore väitöskirja kuitenkin osoittaa, että onnistuminen rakentuu

FM Timo Vilpponen tutki Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa tekemässään johtamisen alan väitöskirjassaan Lean-vaikutteisen tuotantotavan implementoinnin merkitystä organisaation sisäiseen sosiaaliseen vastuullisuuteen. Tarkastelussa

Suomessa vaihdettiin viime vuonna työpaikkaa hieman edeltäviä vuosia harvemmin. 15–74-vuotiaista työllisistä keskimäärin noin 1,6 prosenttia kuukaudessa siirtyi toisen työnantajan palvelukseen,

Työikäisten työ- ja toimintakyvyn tukeminen on inhimillisesti tärkeää ja taloudellisesti välttämätöntä. Työkykyyn panostaminen ei ole vain yksilön hyvinvoinnin vahvistamista. Työkyky

Itseohjautuvuus on kovin usein ymmärretty väärin. Termikin itsessään on väärä, jos tarkoitetaan useampaa kuin yhtä ihmistä ja kykyä toimia ilman

Etätyön ja lähityön suhde puhuttaa – onko hybridimalli vastaus? HR viesti jututti kahta alan asiantuntijaa. Executive & Team Coach Pirkko

Vaikka työn murros ja The great resignation saattavat kuulostaa tyhjältä trendipuheelta, ne ovat jokaisen johtajan ja HR-osaajan arkea. Ne konkretisoituvat

Ihmisvilinää, mieleenpainuvia puheenvuoroja ja elämyksellistä ohjelmaa – Suomen suurin HR-tapahtuma HRx houkutteli yli 500 osallistujaa verkostoitumaan ja hakemaan suuntaa työelämän

Etä- ja lähityön yhdistämiseen ei löydy One Size Fits All -ratkaisuja – mutta rohkeat oman tien kulkijat palkitaan Pandemian jälkimainingeissa

Osaavan työvoiman löytäminen vaikeutuu koko ajan, ja samalla monen yrityksen rekrytointistrategia keskittyy yhä vahvasti ulkoisiin rekrytointeihin. Näin, vaikka yrityksillä olisi

Yritysvastuun käsite on jatkuvasti laajentunut viime vuosina – mutta mitkä ovat yritysvastuun keskeiset ”rakennuspalikat” tänään ja huomenna? Toimitusjohtaja Marc Hinnenberg

Työyhteisösovittelija Marianne Tokola kohtaa työelämän möröt, jumit ja kipupisteet – mutta on nähnyt myös ihmeitä yhteisen pöydän ääressä Kun etätyöt

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja

Suomen johtava elämysten verkkokauppa Elämyslahjat tarjoaa yritys- ja kuluttaja-asiakkaille uniikkeja kokemuksia yli 1400 elämyksen edestä. Oli kyseessä sitten yksittäisen työntekijän

Kirjoittaja: Saara Remes Vain pieni osa ihmisistä käyttäytyy työpaikalla huonosti – onneksi. Yhdenkin ihmisen tökerön käytöksen heijastinvaikutus on kuitenkin suorastaan

Organisaatioissa halutaan palkita työntekijöitä pitkistä työurista tai merkittävistä saavutuksista sekä muistaa henkilöstöä merkkipäivinä. Hopeiset asiakaskohtaisesti suunnitellut tuotteet ovat arvostettuja lahjoja,

Maailma muuttuu kiihtyvällä tahdilla eikä se enää milloinkaan muutu niin hitaasti kuin nyt. Mitä se tarkoittaa kyvykkyyksien kehittämisen kannalta teille

Vuoden 2021 parhaat rekrytointialan teot ja tekijät palkittiin marraskuussa neljättä kertaa järjestetyssä Rekrygaalassa. Voittajissa korostuivat yhteiskuntavastuullisuus, monimuotoisuus sekä innovatiiviset ratkaisut

Scandic Hotelsin toiitusjohtaja Aki Käyhkö on elänyt pari vuotta vuoristoradassa. Kun koronavirus iski maaliskuussa 2020, Scandicin 65 hotellista suljettiin 60.

Yrityksillä on nyt suuria haasteita löytää työntekijöitä. Käynnissä on ’war for talent’, jossa työnantajat taistelevat keskenään parhaista työntekijöistä. Pahenevan osaajapulan

Oletko miettinyt, millainen hakijakokemus ja työnantajamielikuva hakijoille jää rekrytoinneistasi? Entä mitä rekrytointiprosessissa kannattaisi parantaa? Kohtaavatko hakijoiden odotukset ja todellisuus keskenään?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä

Osaamiskartoitus tuottaa havainnollista tietoa organisaation osaamistarpeista ja kehittämiskohteista. Kartoituksen pohjalta suunnitellut työnohjaus-, valmennus- ja muut asiantuntijapalvelut auttavat kehittämään henkilöstön osaamista

Keskuspuiston kupeessa sijaitseva Skanskan M117-toimistotalo on toteutettu ihmisten hyvinvointi edellä. Kohteelle myönnettiin Suomessa varsin harvinainen WELL-sertifikaatti osoitukseksi siitä, että se