Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Videopalvelulla nopeaa apua työhyvinvointiin

Terveydenhoito etäpalveluna on kovassa kasvussa

Tekninen kehitys tukee yhteiskunnan palvelujen siirtymistä verkkoon aina kiihtyvällä tahdilla. Korona-epidemia on entisestään nopeuttanut tätä kehitystä. Julkinen terveydenhuolto tarjoaa etälääkäripalveluja mm. pitkäaikaissairaiden kontrollikäyntejä ja reseptien uusimista korvaamaan. Etälääkäriin voidaan ottaa yhteys myös yhdessä terveydenhoitajan kanssa, jolloin potilas ei tarvitse omaa laitetta tai teknistä osaamista.

Työterveyshuolto on ottanut etälääkäripalvelut käyttöön osana hoitoketjua. Näin on mahdollisuus saada resurssit tehokkaampaan käyttöön, lyhentää odotusaikoja ja auttaa joustavasti useampia potilaita.

Myös psykoterapeutin voi tavoittaa paikasta riippumatta, jopa ilman lähetettä, diagnoosia tai aikaisempaa kontaktia psykoterapeuttiin. Lääkärin diagnosoiman mielenterveyden häiriön pidempiaikaiseen kuntoutukseen voi hake Kelan tukea.

Kun työssä on vaikeaa, voi apu uuteen alkuun löytyä videokeskusteluista

Aina useammalla on ongelmia pärjätä kaikkien työn vaatimusten kanssa. Kiire on kova ja on pakko oppia uutta, mutta rutiinitkin pitää hoitaa. Ei ihme, että ihmiset oireilevat, kun työpäivät venyvät ja seurana on jatkuva riittämättömyyden tunne. Sairauslomat ja jopa eläköityminen mielenterveydellisistä syistä ovat huolestuttavasti lisääntyneet. Moni ei osaa hakea apua ajoissa, koska ei itsekään tunnista omaa tilannettaan.

Sirpa Karvonen teki pro gradu tutkielman Auntie-palvelusta

Karvonen kertoo kiinnostuneensa heti mahdollisuudesta tutkia videokeskustelun vaikutusta työhyvinvoinnin tukemiseen. Hän on jonkin aikaa työskennellyt sivutoimisesti Auntie-asiantuntijana ja halusi positiivisten kokemusten myötä tutkia palvelun vaikuttavuutta syvällisemmin. Auntie toimitusjohtaja Mervi Lamminen innostui hänen ehdotuksestaan tutkia palvelun vaikuttavuutta. Haastatteluihin osallistui asiakasorganisaatiosta sekä työntekijöitä että esimiehiä. ”Palaute oli hämmästyttävän hyvää”, kertoo Karvonen.

Videokeskusteluiden kautta voi löytyä ratkaisu

Useimmilla Auntie-palvelun osallistujilla oli ennen videokeskusteluja eriasteisia uupumisen oireita. Joillakin jopa loppuun palamisen uhka ja sairausloman tarve. Juuri nämä henkilöt tarttuivat tilaisuuteen kuin oljenkorteen. Osa heistä melko pienin odotuksin, mutta tulokset hämmästyttivät.

Avointa ja sparraavaa keskustelua

Auntie-palveluun hakeutumisen kynnys on matala, eivätkä ihmiset tunne leimautuvansa sairaiksi. Työterveyshuollon kautta saataviin palveluihin tuntuu olevan jonkinlainen kynnys. Jäähän niistä myös maininta Kanta-potilastietojärjestelmään.

Palvelun uutuusarvo sekä omat kokemukset motivoivat osallistujia kertomaan palvelusta muillekin. Erona terveydenhuollon palveluihin, useimmat osallistujat keskustelivat Auntie-palvelusta avoimesti työpaikallaan. Oman positiivisen kokemuksen jälkeen esimiehetkin suosittelivat palveluja alaisilleen.

Monialaiset ammattilaiset palvelevat yksilöllisesti

Kaikilla Auntie-asiantuntijoilla on pitkä kokemus työelämästä ja ammatillisen koulutuksen lisäksi terapeuttinen koulutus. Sirpa Karvosella on esimieskokemusta sekä kauppatieteellinen ja psykoterapeutin koulutus loppusuoralla. Hän on osallistunut esimiesasemassa olevien henkilöiden sparraukseen.
Auntie-asiantuntijat eivät tarjoa valmiita ratkaisuja, vaan tukevat kuuntelemalla ja keskustelemalla henkilöä löytämään itse omaan tilanteeseen sopivia toimintatapoja.

Palvelun käyttöönotto asiakasyrityksessä

Tutkittava yritys tarjosi mahdollisuutta Auntie-palveluun henkilöstölleen ja 21 henkilöä valittiin koeryhmään. Heistä kahdeksan suostui haastateltaviksi tutkimusta varten.

Palvelu koostuu paketeista, joita voidaan räätälöidä henkilön tarpeiden mukaan ottamalla mukaan osia toisesta palvelupaketista. Tutkimuksessa oli mukana sekä asiantuntija- että esimiestehtävissä toimivia henkilöitä ja paketit Stressed Out sekä Lonely Leader. Yleensä 45 minuutin videotapaamiset järjestetään kerran viikossa viiden viikon ajan.

Esimiehet puun ja kuoren välissä

Esimiehet ovat usein vaikeassa asemassa yritysjohdon odotusten sekä omien alaisten tarpeiden ja toiveiden välissä. Ajankäyttö on tavallisin haaste. Työpäivät venyvät pitkiksi ja palautuminen jää usein puutteelliseksi. Selviä loppuun palamisen merkkejä on, jos työpäivän jälkeen ei jaksa muuta kuin maata sohvalla eikä unikaan enää tunnu tuovan virkistystä.

Haastatteluissa oli mukana kolme esimiestä, joista kaksi toi esiin erityisesti tiimin johtamisen haasteita. Keskusteluissa asiantuntija tuo esiin ehdotuksia ja neuvoja, joista esimies voi valita ja miettiä, voisiko ehdotus toimia omassa tilanteessa.

kuva

Kertomuksia kokemuksista

Joillekin jo kaksi istuntoa toivat olennaisen muutoksen koettuun ahdistukseen. Henkilöt, jotka tunsivat olevansa valmiita sairauslomalle, palautuivat viiden videokeskustelun jälkeen työkykyisiksi sekä saivat työkaluja vastaisuuden varalle.

Eräs esimiestehtävissä oleva henkilö kertoi viikonloppuna miettineensä, pärjääkö tulevalla viikolla. Työpaikalla hän ei pystynyt kertomaan kenellekään, että pelkäsi romahtavansa. Hän oli selväsi voimiensa rajoilla ja fyysisiä oireitakin oli. Keskustelusta hän sai perspektiiviä ja työkaluja, joilla sanoi taas pärjäävänsä. Hän opetteli ottamaan itselleen myös vapaa-aikaa sekä myös sanomaan ei, kun tarjottiin lisää tehtäviä.

Apu uuteen alkuun löytyi

He, jotka olivat vielä työkykyisiä, mutta stressaantuneita, tunsivat työhyvinvointinsa parantuneen. Eräs, joka voi pahoin omassa työssään, uskaltautui hakemaan ja löysikin itselleen sopivamman työtehtävän organisaation sisällä.

”Auntie-asiantuntijat oppivat koko ajan lisää säännöllisten yhteisten kokoontumisten myötä. Oma kiinnostus kehittymiseen ja ihmisten johtamiseen on edellytys työssä menestymiseen ja omaan työhyvinvointiin”, toteaa Karvonen.

”Organisaation etu on se, että henkilö saadaan työkykyiseksi lyhyessä ajassa ja melko pienin kustannuksin”, hän lisää.

Auntie -palvelut ovat olleet tarjolla kolme vuotta ja tyytyväisiä asiakkaita sekä referenssejä on jo paljon. Kokemuksen ja työelämästä nousevien tarpeiden myötä palvelupaketteja kehitetään edelleen.

Teksti: Kaisu Venho
Kuvat: Pexels

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi

Parempi työpäivä toimistossa alkaa kalusteista

Työympäristön toimivuudella on suora vaikutus työntekijän viihtyvyyteen ja tuottavuuteen. Panostamalla laadukkaisiin toimistokalusteisiin pienennät sairaspoissaolojen riskiä ja luot ympäristön, jossa on hyvä

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Kuinka ergonomista sinun aivotyösi on?

Kun jossain puhutaan ergonomiasta, ajatus herkästi harppaa säädettävään työpöytään tai ryhdikkääseen toimistotuoliin. Tällöin on kuitenkin kyse fyysisestä ergonomiasta, jonka tarkoituksena on

Jo pienillä muutoksilla eroon tuuttiruuhkasta?

Neljässä työyhteisössä ja 36 yksikössä toteutettu SujuKE-interventiotutkimus tähtäsi tarpeettoman aivokuorman vähentämiseen. SujuKE-tutkimukseen osallistuvilla työpaikoilla kehitettiin lukuisia kognitiivista ergonomiaa parantavia ja kognitiivisia

Työterveyshoitaja työkykyjohtamisen tukena

Työterveyshoitajan työssä kohtaa monia organisaatioita ja tilanteita erilaisissa olosuhteissa. Kokemus antaa samaan aikaan osaamista hyvin moninaisten tilanteiden kohtaamiselle sekä näköalapaikan alati

Vastuullinen ja luotettava Pyöräetupalvelu

Saumaton palvelukokemus, tech-first hallinnointijärjestelmällämme Electrobike pyöräetu on suunniteltu täyttämään työnantajien tarpeet ja tarjoamaan heille helppokäyttöisen ja tehokkaan palvelumallin. Tarjoamme työnantajille täysin

Lahjat kertovat yrityksen kulttuurista

Yrityksen kulttuuri ja identiteetti näkyvät konkreettisissa teoissa, jotka kuvastavat yrityksen, johdon ja henkilöstön nykyisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuuria voidaan todentaa valinnoilla

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi