Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työterveyshuollon läpinäkyvä raportointi tukee HR:n työtä

Työterveyshuoltoon kertyy paljon dataa mm. henkilöstön terveydestä, työkykyriskeistä ja kustannuksista. Tieto on HR:lle erittäin arvokasta, mutta usein käyttöön tullessaan jo vanhentunutta, vaikeasti tulkittavaa, eikä aina vastaa olennaisimpiin kysymyksiin.

Täsmä Työterveydessä pilotoidaan parhaillaan työkalua, joka
tekee työterveystiedosta läpinäkyvää, ajantasaista ja henkilöstöjohdolle
suoraan käyttökelpoista esitettäväksi esimerkiksi
johtoryhmässä.

Dataa, ei mutua

Täsmä Työterveys tunnetaan jo n. 2 000 asiakasyrityksessä
työterveyskentän mullistajana: työterveyshuollon palveluntuottaja
vannoo suoruuden, selkeyden ja läpinäkyvyyden nimiin
kaikessa tekemisessä. Raportointiprojekti sopii valittuun strategiaan
kuin nenä päähän.

“Meillä nojataan tietoon, ei mutuun”, sanoo Täsmän toimitusjohtaja
Esa Halmesmäki.

“Tämä näkyy meillä kaikessa. Esimerkiksi diagnostiikkaa
koskevat ratkaisut tehdään meillä puhtaasti lääketieteellisin
perustein. Emme teetä kassavirtaa kasvattaaksemme ylimääräisiä
tutkimuksia tai kutsu asiakkaita ylimääräisiin tarkastuksiin,
jos niistä ei tieteen valossa ole hyötyä.”

Halmesmäki ei malta olla kommentoimatta myös työterveyshuollon
rönsyilyä HR:n ennen suvereenisti johtamalle
kentälle, eli työhyvinvoinnin ylläpitoon.

“Henkilökohtainen mielipiteeni on, että henkilöstöjohdon
osaamisella rakennetaan varsinainen työhyvinvointi, ja työterveyspalveluiden
kuuluu keskittyä työkykyyn ja terveydenhoitoon.
Työhyvinvoinnista kuuluu sulka HR-johtajan hattuun, ei
työterveyshuollon”, Halmesmäki vielä kiteyttää.

“Onkin tärkeää, että me tuotamme nimenomaan työterveyshuollon
dataa ja jätämme HR:n vastuulle esimerkiksi
hyvinvointidatan ja työntekijäkokemusten keräämisen, joihin
heillä on ylivoimaisesti paras osaaminen.”

Vipuvarsi päätöksentekoon

Napakasta datasta on iloa erityisesti, kun henkilöstöä koskevien
päätösten vaikutusta halutaan punnita realistisesti. Kun
tarjolla on selkeät diagrammit, saadaan niistä vipuvartta esimerkiksi
investointeihin.

“HR:n tekeminen muuten näkyy meille kertyvässä datassa
yllättävänkin nopeasti, vaikka kyse olisi verrattain pienistäkin
siirroista. Pääsemme siis suhteellisen pikaisella aikataululla
punnitsemaan ensituntumaa ratkaisuihin. Olemme esimerkiksi
huomanneet, että omailmoituskäytännön käyttöönotto on
monissa yrityksissä leikannut sairauspoissaolojen määrää”,
Halmesmäki vinkkaa.

Läpinäkyvästä, lähes reaaliaikaisesti kertyvästä tiedosta
on huomattava hyöty tulevaisuuden siirtoja ajatellen.

“Työterveyshuollon raportoinnissa käsitellään toisinaan
kuukausien takaisia asioita ja tyydytään aprikoimaan syitä &
seurauksia jälkijunassa. Mikäli saatavissa on tuoretta tietoa ja
kehityssuuntaa voidaan seurata koko ajan, päästään muokkaamaan
käytäntöjä ketterästi”, kertoo Täsmän asiakkuusjohtaja
Mia Koskinen.

Täsmä Työterveys Oy

Läpinäkyvä data tarkoittaa kustannussäästöä

Kun yrityksessä pidetään työntekijöistä hyvää huolta, työterveyshuollollekin
riittää vähemmän töitä. “Olemme kerätyn tiedon
valossa päätyneet laskemaan kiinteää hintaa joiltakin
asiakkailtamme”,
Halmesmäki kertoo, ja jatkaa:

“Toki kääntöpuolena on se, että joskus täytyy suositella
siirtoja myös toiseen suuntaan. Toisaalta, kun tarve on suoraan
osoitettavissa lukujen valossa, myös hinnan korottaminen
on otettu hyvin vastaan. Yksikään asiakas ei ole lähtenyt
Täsmältä
hinnankorotuksen seurauksena”, hän iloitsee.

Asiakkaalle voidaan ehdottaa toisenlaista sopimusta, jos
datan perusteella näyttää, että sellainen sopisi heille paremmin.

“Jos yrityksen sopimukseen kuuluvat vastaanottokäynnit
kivijalka-asemalla, mutta 99 % vaivoista saadaan hoitumaan
etävastaanotolla, saatamme ehdottaa palvelutason muutosta”,
kertoo Mia Koskinen.

Myös laskutustapaa voidaan vaihtaa.
“Joillekin yrityksille sopii kerätyn datan valossa paremmin
sopimus, jossa laskutetaan erikseen käynneistä, toisille taas
kiinteä hinta. Asiakas tietysti valitsee itse, mutta jos meistä
näyttää, että säästöjä voisi syntyä vaihtamalla, ehdotamme
herkästi toisenlaista sopimusta”, jatkaa Koskinen.

Potilastieto pysyy turvassa

Läpinäkyvyys ei tarkoita, että potilastietoihin päästäisiin kajoamaan.
“Aivan itsestään selvä lähtökohta on, ettei raportoinnista
päästä kaivautumaan yksilötason tietoon”, toteaa Halmesmäki.

“Kaikki data on anonymisoitua. Toki meillä työterveyshuollossa
on arkipäivää, että työnantaja tai HR nostaa esiin yksilöitä
koskevia työkykyhuolia, joita käsitellään huolen kohteen
luvalla hänen kanssaan yhdessä, mutta työterveyshuolto ei
lain mukaan saa olla aloitteellinen tällaisen tiedon välittämisessä”,
hän täsmentää.

Vertailudataa pian tarjolla

Raportointiin on juuri syntymässä lisäosa, jonka avulla päästään
vertaamaan yrityksen työterveystietoja muun tietokannan
– niin ikään anonymisoituihin – lukuihin.

“Tämä auttaa esimerkiksi hahmottamaan valtakunnallisia
trendejä lähes reaaliaikaisesti”, Halmesmäki iloitsee.

“Käytännössä esimerkiksi epidemioiden aikana yrityksissä
ehditään huolestua sairauspoissaolojen kasvusta turhankin
herkästi. Jos datasta nähdään, että muissa yrityksissä kehityssuunta
on sama, vältytään turhilta, reaktiivisilta siirroilta”, hän
summaa.

Lue lisää: tasma.fi

Täsmä Työterveys pähkinänkuoressa

  • Kokeneiden työterveyslääkärien vuonna 2016
    perustama yritys.
  • Haastaa työterveysalan perinteisiä käytäntöjä
    asiakkaan parhaaksi.
  • Keskittyy erityisesti “suorittaviin aloihin”, kuten
    ravintola-, rakennus- ja kiinteistöala.
  • Käytännönläheinen, tehokas ote
    työterveyshuoltoon.

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Muuttuvat trendit, pysyvät tarpeet

Kirjoittaja: Taija Lehtola Työelämän trendit tulevat ja menevät. Viime vuosina olemme nähneet aaltoina nousevan muun muassa itseohjautuvuuden, etätyön, hiljaisen irtisanoutumisen, psykologisen

Kotimaan rahtipalvelun hengetär

Työ ja sen tekijä Sujuvan logistiikan taustalla ovat nykyaikaiset verkkopalvelut ja henkilökohtainen asiakaspalvelu. Sari Starck on päässyt unelmatyöhönsä Varovan maantieliikenteen asiantuntijana.

Työelämä tarvitsee mielen huoltoa

Kuullaksen uudenlainen valmennuspalvelu tarjoaa keinoja koko henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiseen Työelämän paineet ja epävarmuus ovat monessa organisaatiossa arkea. Kun työn imu hiipuu

Uudistuminen vaatii rohkeutta

Kun työ muuttuu, myös johtamisen on muututtava. Johanna Massan mukaan rohkeus ja kyky oppia ovat kasvuyhtiöiden tärkeintä pääomaa. Organisaatio menestyy vain,