Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Lisää potkua taustamusiikista

Yrityksille uusi voimavara

Taustamusiikilla voidaan saada työpaikoilla hyviä tuloksia aikaan. Työhyvinvointi paranee ja samoin myös yrityksen tulos tuottavuuden parantuessa.

Teoston ja Gramexin yhteisen GT Musiikkiluvat Oy:n aamiaistilaisuudessa musiikin käytön hyödyistä työpaikalla olivat Maria Veitolan johdolla keskustelemassa aivotutkija Minna Huotilainen, Elisa Oy:n HRD-manageri Piia Säylä, sekä Musiikkilupien Harri Kaasinen.

”Musiikki vaikuttaa aivojen toimintaan positiivisesti. Musiikki treenaa muistia ja ehkäisee muistisairauksia. Se luo inspiraatiota ja vapauttaa luovia resursseja. Rauhallinen taustamusiikki on tunnelman luoja ja muuttaa mielialaa rauhallisempaan suuntaan”, Minna Huotilainen kertoi.

Musiikilla on myös selkeä vaikutus työntekijöiden hyvinvointiin. Tehdyn tutkimuksen mukaan 66 prosenttia vähintään kerran viikossa musiikkia kuuntelevista sanoi musiikin vaikuttavan positiivisesti työhyvinvointiin. Musiikin tempolla ja volyymilla on suuri vaikutus.

”Rauhallinen taustamusiikki piristää tarkkuutta ja huolellisuutta vaativissa tehtävissä. Vaihtelevat ja piristävät soittolistat taas vähentävät väsymystä ja tuovat nosteita työntekijän päivään. Toistuvista tehtävistä myös suoriuduttiin nopeammin ja tehtiin vähemmän virheitä”, Kaasinen kertoi.

GT Musiikkiluvat Oy

Musiikki lisää yhteisöllisyyttä

Taustamusiikki auttaa oppimista ja nopea ja vireä musiikki nostaa puolestaan vireystilaa. Harri Kaasisella olikin ehdotus yrityksille.

”Yritysten vastaanotto ja yhteiset tilat kannattaisi valjastaa piristävällä taustamusiikilla”, Kaasinen ehdotti.

Monilla työntekijöillä on nykyään omat musiikkilaitteensa ja he helposti vetäytyvät omiin oloihinsa. Yhteinen taustamusiikki sen sijaan lujittaa työpaikan yhteisöllisyyttä.

”Se lisää keskustelunaiheita ja parantaa siten yhteisöllisyyttä”, Kaasinen lupasi.

”Meillä on todettu, että työntekijät hakeutuvat tiloihin, joissa soi taustamusiikki pelkän hiljaisuuden sijaan. Taustamusiikista on tullut henkilökunnaltamme hyvää palautetta”, HRD-manageri Piia Säylä Elisalta vahvisti

Musiikkiluvat auttaa mielellään oikean taustamusiikin valitsemisessa yrityksille.

”Yrityksen tarvitsee vain määritellä eri tiloihin sopiva mielikuva ja tunnelma. Autamme tarvittaessa sopivan taustamusiikkikumppanin löytämisessä. Musiikkilupien nettisivujen (musiikkiluvat.fi) kautta on helppo hoitaa myös luvat kuntoon”, Kaasinen kertoi.

Lisätietoja aiheesta: www.musiikkiluvat.fi/kuulokanava/taustamusiikilla-lisaa-tyotehoa-ja-yhteisollisyytta/

Teksti: Esa Pesonen
Kuvat: Miina Malkki

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Hybridityö muuttaa julkisen sektorin toimitilaratkaisuja

Valtion päivitetyssä toimitilastrategiassa tilankäyttöä tehostetaan huomattavasti. Ratkaisuna on mm. eri virastojen, KELAn ja kuntien käyntiasiointipalvelujen yhdistäminen yhteisiin palvelupisteisiin. Toimitilaratkaisuilla tuetaan yleistyviä

Kenen vastuulla on kehittää toimintaa?

Ihmiset kuormittuvat työelämässä ja puhutaan uupumuksesta. Neuvoja myönteisyydestä ja peloista tulee esille useissa työyhteisöissä, mutta kenen vastuulla on kehittää toimintaa siten,

Ainutlaatuiset puitteet kokouksille

Olympiastadionilla järjestetyissä tilaisuuksissa on fiilistä Olympiastadion on Suomen suurin tapahtuma-areena, joka tapahtumien ohella elää ja hengittää päivittäin muita toimintoja. Stadion tarjoaa

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi