Club Office -työtilassa kollegat kohtaavat ja hengittävät yrityksen identiteettiä
Hajautetun työn monia etuja ja haittoja on tutkittu, ja niistä on kirjoitettu laajasti viimeisten 15 kuukauden aikana. Paluusta toimistolle tulee

Halu kehittää itseään vähenee 50 ikävuoden jälkeen Vain alle kolmasosa yli 50-vuotiaista kokee oman osaamisen kehittämisen tärkeäksi – näin julisti

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat,

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä

Kuulemme kaikki mielessämme jatkuvaa puhevirtaa: Mitähän muut minusta ajattelevat? Kuka tuokin luulee olevansa? Oman sisäisen puheen johtaminen vaatii keskittymistä, mutta

Kaikissa työyhteisöissä on kompastuskiviä ja konfliktinaihioita. Luotsina pahassa paikassa on yleensä esimies – mutta onko meidän pomoportaassa valppautta ja viisautta

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua?
Kirjoittajat: Pauli Kallio ja Arttu Puhakka ”Tutkittaessa millainen esimies on henkilöstön näkökulmasta ihanteellinen, on vastaukseksi saatu kuvaus valmentajasta, joka kannustaa

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla.

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina.

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt,

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä

Tiukissa tilanteissa HR:n tuntemus lainmukaisista irtisanomis- ja lomautusperusteista punnitaan. Kauppakamarin lakimies Reetta Riihimäki nostaa jutussa esiin tärkeimmät muistettavat asiat. Katso

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä –