
Muuttuva työelämä vaati joustavuutta ja jatkuvaa osaamisen kehittämistä
Työelämän jatkuva murros on tänään osa arkipäivää. Työtehtävät muuttuvat nopeasti ja osaamista pitää jatkuvasti kehittää. Lisäksi kiire ja paine tuntuvat

Työelämän jatkuva murros on tänään osa arkipäivää. Työtehtävät muuttuvat nopeasti ja osaamista pitää jatkuvasti kehittää. Lisäksi kiire ja paine tuntuvat

Työelämän nopea digitalisoituminen tuo uusia toimintamalleja ja tehtäväkuvat muuttuvat. Keuda ja Transval varmistavat yhteistyössä, että molemmat organisaatiot pysyvät mukana kehityksessä.

Käsi ylös: milloin olet viimeksi haastanut omat työtapasi? Aina kiire ja tuntuu, että aika kuluu operatiivisista tehtävistä selviytymiseen, vaikka kehittääkin

– 8 keinoa parempaan palautteeseen Kyllä työ tekijäänsä kiittää – vai kiittääkö? Riikka PajunenMontevista Oywww.montevista.fiwww.wgh.fi Onnellisen työelämän rakentaja, Ratkaisukeskeinen valmentaja

Jota et tiennyt olevan olemassakaan Henkilökohtainen coachaus on tilaisuus pysähtyä pohtimaan omaa työtä ja työn tekemisen tapoja. Keskustelut oman valmentajan

Lanseeraamme keväällä 2019 Henley Professional Certificate in Coaching -ohjelman, joka on ensimmäinen kolmoisakkreditoitu coaching- ohjelma (AC, ICF, EMCC) Suomessa. Sen

Rekrytointi sosiaalisessa mediassa on taitolaji Somerekryssä on viime aikoina tapahtunut merkittävä muutos Sosiaalinen media on vahva kortti etenkin nuorempien ikäluokkien

HR-alan oma tapahtuma tarjosi mielenkiintoisen kattauksen päivänpolttavia aiheita HRx-tapahtuma sai todellisen lentävän lähdön Helsingin Messukeskuksessa lokakuun lopulla. Alma Talent Eventsin

”Suorittamalla tutkinnon halusin kehittää omaa osaamistani ja myös asiantuntemustani työntekijän kehittämismahdollisuuksista. Minun tehtäväni on kehittää henkilöstön osaamista SCA Hygiene Products

Työhyvinvoinnin TulosFoorumi sai uuden veturin alkuvuodesta, kun maan johtava työympäristöjen uudistamiseen ja muutosjohtamiseen erikoistunut konsultointi- ja sisustussuunnittelutoimisto Workspace Oy otti

Työn arjen tilanteet, kuten verkkopalaverit ja jatkuva digitaalinen vuorovaikutus ovat keskeisiä oppimisen paikkoja. Tuore väitöstutkimus Jyväskylän yliopistosta osoittaa, että tarkoituksenmukaiset

Kirjoittaja: Mari Helena Kanttikoski – Työyhteisöissä on aivan liikaa tietoa, prosesseja ja tavoitteita, mutta harvoin pysähdymme kysymään, miksi jonkun työ

Näkemykset konkareiden arvostuksesta työelämässä jakautuvat voimakkaasti. Jopa 36 % eläkkeelle siirtyneestä ajattelee, että vanhemmat työntekijät nähdään jopa rasitteena työelämässä. Samalla

Yhteisöohjautuvuudella voidaan tukea työntekijöiden motivaatiota ja hyvinvointia sekä organisaation tavoitteita kestävällä tavalla. Tämä edellyttää yksilöiden aloitteellisuutta ja aktiivisuutta sekä yhteisöllisiä

Akateeminen työttömyys on Suomessa noussut huolenaiheeksi, kun yhä useampi korkeasti koulutettu löytää itsensä työmarkkinoiden ulkopuolelta. Pelkona on, että osaaminen rapautuu

Kirjoittaja: Panu Luukka – Työn tulevaisuusskenaarioita on monta. Yksi niistä on se, että tulevaisuudessa työ tapahtuu verkostoissa, ei niinkään organisaatioiden

Taloutta ja työelämää -tutkimussarjan osa 1/2025 maahanmuuttajanaisten työllistymisestä. Selvityksen toteutti STTK:lle E2 Tutkimus. Maahanmuuttaneiden työllisyys on tärkeä yhteiskunnallinen kysymys. Yhä

Lapsena ulkomailla asuneet suomalaiset ovat aikuisina poikkeuksellisen osaavaa ja globaalisti suuntautunutta työvoimaa, osoittaa Vaasan yliopiston tuore väitöskirja. Mireka Caseliuksen selvitys

Toukokuussa aikuiskasvatuksen professorina aloittanut Kaija Collin on tarkastellut työurallaan aikuisten oppimista monesta näkökulmasta. Työssä tapahtuva jatkuva oppiminen puhututtaa etenkin nykyajan

Miten oppiminen pitää työyhteisön mukana muutoksessa? Organisaatioissa etsitään jatkuvasti keinoja vastata uusiin vaatimuksiin, ja osaaminen sekä sen kehittäminen on noussut

Työelämässä nousee nyt esiin uudenlainen osaamisen muoto, jota ei löydy tutkintotodistuksesta. Kokemusosaaminen – omakohtaisiin elämänkokemuksiin perustuva ymmärrys ja tieto –

McKinseyn opit työvoimasuunnitteluun Miten varmistat, että organisaatiollasi on oikeat ihmiset, varustettuina oikeilla taidoilla – juuri silloin kun heitä eniten tarvitaan?

Perehdytys on ratkaisevan tärkeä vaihe uusien työntekijöiden sopeutumisessa organisaatioon. Ensimmäiset työpäivät asettavat pohjan sille, kuinka sitoutuneita ja tuottavia työntekijät tulevat

Esihenkilö istuu tiimipalaverissa. Hän on juuri käynyt koulutuksen psykologisesta turvallisuudesta ja tietää, että avoin keskustelukulttuuri ja erilaisuuden ymmärtäminen ovat tiimin

tekoälyosaamisessa jäljessä muista Pohjoismaista Adeccon tuore Global Workforce of the Future 2024 -tutkimus paljastaa, että Suomi laahaa perässä tekoälyn käyttöönotossa

Tutkimusten mukaan jatkuva oppiminen ja uudelleenkouluttautuminen ovat avainasemassa, kun organisaatiot ja yksilöt pyrkivät selviytymään tulevista työelämän ja markkinoiden muutoksista. Future

Vaasan yliopisto Executive Education eMBA – johtajuutta, yrittäjyyttä ja uusia mahdollisuuksia Pohjanmaalla Vuodesta 1999 lähtien Vaasan yliopisto Executive Education (UvaasaExEd)

Työsuojelurahaston kehittämisavustuksen tuella toteutetussa Työelämän leirinuotiot -hankkeessa työssä jaksamisen haasteet nostetaan rohkeasti esille ja etsitään niihin ratkaisukeskeisiä työkaluja työyhteisövalmentajan johdolla.

Miten suhtautua, kun työntekijä haluaa kouluttautua nykyistä työnkuvaansa pidemmälle? Onko se työnantajalle uhka vai mahdollisuus? Olisi helppoa ajatella, että työntekijän

Jatkuva kehittyminen ja oppiminen on elintärkeää organisaation kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Oppiminen ei tapahdu itsestään, vaan sitä on johdettava systemaattisesti. Ihmislähtöinen lean-johtaminen