Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Yritykset haluavat monipuolisia kuntoutuspalveluja

Peurunka on yksi Suomen johtavista kuntoutuspalveluiden tuottajista, jonka palveluja käyttävät niin työikäiset, ikääntyneet kuin vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta tarvitsevat.

Peurungan terveys- ja hyvinvointipalveluiden johtaja Anu Salpakoski kertoo, että yksin KELAn kautta tulevista kuntoutujista tulee väkevä asiakasvirta: vuositasolla 24 000 kuntoutusvuorokautta.

”Esimerkiksi KIILA-kuntoutuksia järjestettiin viime vuonna 1 500 vuorokauden edestä. Näiden lisäksi KIILAprosessi sisältää käyntikertoja, jotka osin voidaan toteuttaa etäyhteyksin. Vuosittain Peurungassa voidaan järjestään 27 KIILA-kuntoutuskurssia, joihin mahtuu 8 kuntoutujaa kurssia kohden”, lisää Salpakoski.

KIILA on yksi uusista kuntoutusmalleista, jossa yhteistyötä työnantajatahoon on tiivistetty. ”Kuntoutuksessa haetaan holistista otetta työhyvinvointiin ja jaksamiseen”, Salpakoski toteaa.

”Kun yritysten kanssa on tekemisissä, huomaa selvästi että kokonaisvaltaisempaan suuntaan ollaan koko ajan menossa. Tämä näkyy esimerkiksi yrityksille suunnatuissa työhyvinvointivalmennuksissa.”

Peurungalla on sadoittain yritysasiakkaita, joiden tarpeita halutaan kuunnella herkällä korvalla. Salpakosken mukaan parhaisiin tuloksiin päästään, kun työhyvinvointistrategiaa suunnittelemassa on työterveydenhoito, yrityksen HR ja johto sekä kuntoutuksen ja hyvinvoinnin ammattilaiset.

”Kun toimitaan yhdessä, voidaan työhyvinvointia viedä merkittävästikin eteenpäin”, Salpakoski toteaa ja lisää, että suunnitelmallisuus auttaa myös valitsemaan mittarit ja tavoitteet, jotka antavat asianmukaiset liiketoiminnalliset raamit työhyvinvointitoiminnalle.

”Esimerkiksi HR-osasto on tätä nykyä aika hyvin kiinni kuntoutusmaailmassa, mutta petraamisen varaa on vielä. Jatkossa monialainen yhteistyö korostuukin, jotta pystytään tehokkaimmin pureutumaan niin työyhteisön kuin työntekijän työhyvinvointiin.”

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuva: Peurunka

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet

Työelämän jatkuva muutos haastaa organisaatioita rakentamaan hyvinvointia uudella tavalla. Työn pirstaloituminen, monimuotoistuvat tiimit ja kasvava epävarmuus edellyttävät johtamiselta herkkyyttä, selkeyttä ja

Ulkoistettu HR-palvelu

Tehokkuutta, taloudellisuutta ja joustavuutta Säästöt ovat iskeneet armottomasti lähes jokaiselle toimialalle. Henkilöstöhallinnon tehtävät ovat sellainen asia, joka kysyttäessä kerrotaan usein olevan

Suomalaiset toivovat selkeitä ohjeita hybridityöhön

Suomalaiset toimistotyöntekijät suhtautuvat ennakoitua myönteisemmin toimistolle paluuta koskeviin linjauksiin, käy ilmi kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa työntekijöistä ei

Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: elokuu 2025

Työterveyslaitoksen tuore tutkimuskatsaus kokoaa 16 uusinta julkaisua, joissa käsitellään muun muassa työtilojen vaikutusta hyvinvointiin, työurien pidentämistä, mielenterveyden tukemista ja työperäisiä altisteita.