Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työntekijöiden kilpailukieltosopimukset maksullisiksi vuonna 2021?

Työnantajan näkökulmasta ehdotetulla lakimuutoksella voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Työnantajan ja erityisesti HR-ammattilaisen on syytä seurata lainsäädäntöuudistuksen etenemistä tarkasti ja pohtia, mihin toimenpiteisiin tulee ryhtyä muutoksen taloudellisten vaikutusten ja liiketoiminnan riskien minimoimiseksi.

Valmisteilla oleva lakimuutos velvoittaisi työnantajat maksamaan työntekijöille korvausta kilpailukieltosopimuksista. Maksuvelvoite koskisi kaikkia kilpailukieltosopimuksia niiden kestosta riippumatta. Ehdotettu lakimuutos antaa työnantajille aihetta pohtia kilpailukieltosopimusten käyttöä entistäkin tarkemmin, sillä harkitsematon kilpailukieltosopimusten käyttö voi muutoksen toteutuessa johtaa huomattaviin tarpeettomiin lisäkustannuksiin.

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä on laatinut lakiehdotuksen, joka tarkoittaisi toteutuessaan kilpailukieltosopimuksiin liittyvää työnantajan säännönmukaista maksuvelvoitetta. Tämänhetkisen tiedon mukaan lakimuutoksen olisi määrä tulla voimaan 1.1.2021. Asian käsittely on lykkääntynyt, mutta lakihanke tuskin kaatuu ainakaan kokonaisuudessaan. Työnantajien on suositeltavaa kiinnittää huomiota ehdotettuihin muutoksiin jo nyt. (Päivitys 13.11.2020: Hallituksen 12.11.2020 antaman esityksen mukaan lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2022. Ks. lisätiedot artikkelin lopusta.)

Työnantajan olisi hyvä
• arvioida jo voimassa olevien kilpailukieltosopimusten taloudellinen merkitys, jos lakiuudistus toteutuu.
• arvioida, mitkä kilpailukieltosopimukset työnantaja haluaa pitää voimassa lakimuutoksesta huolimatta, ja toisaalta, mistä kilpailukieltosopimuksista työnantaja on valmis luopumaan niiden pätevyydestä huolimatta.
• ryhtyä toimenpiteisiin niistä kilpailukieltosopimuksista luopumiseksi, joista maksaminen ei ole liiketoiminnallisesti kannattavaa tai muuten järkevää.
• pohtia tarvetta muuttaa rekrytointiprosessia siten, että jokaisen kilpailukieltosopimuksen peruste ja tarpeellisuus arvioidaan työsopimuksia solmittaessa huolellisesti ja kilpailukieltosopimus vakioehtona -tyyppisestä ajatusmallista luovutaan.

Ehdotuksessa kaikki kilpailukiellot maksullisiksi

Ehdotettu lakimuutos velvoittaisi työnantajaa maksamaan korvausta kaikista työsuhteen jälkeiseen aikaan ulottuvista kilpailukielloista. Korvauksen määrä suhteutettaisiin kilpailukiellon pituuteen seuraavasti:
• Kilpailukiellot kestoltaan enintään kuusi kuukautta: 40 % työntekijän tavanomaisesta palkasta.
• Kilpailukiellot kestoltaan yli kuusi kuukautta: 60 % työntekijän tavanomaisesta palkasta.

Korvausta maksettaisiin kilpailukieltovelvoitteen voimassaoloajalta kokonaisuudessaan lähtökohtaisesti työsuhteen aikana noudatetuin palkanmaksukausin.

On todennäköistä, että lakimuutos ulottaisi korvausvelvollisuuden koskemaan myös johtajien kilpailukieltosopimuksia, mikä olisi nykytilaan verrattuna varsin keskeinen muutos.

Ehdotetun muutoksen mukaan työnantajalla olisi mahdollisuus luopua vetoamasta kilpailukieltoon. Luopuminen olisi mahdollista irtisanomalla kilpailukieltosopimus sen kestoa vastaavaa irtisanomisaikaa noudattaen. Kun kuitenkin otetaan huomioon, että kilpailukielto voi olla jopa 12 kuukauden mittainen, kilpailukieltosopimuksesta ja korvausvelvollisuudesta irtautuminen voi kestää varsin pitkään eli jopa 12 kuukautta.

HPP, kilpailukielto, lakimuutos

Muutokset voimaan ensi vuoden alusta

Tämänhetkisen tiedon mukaan lakimuutosten olisi määrä tulla voimaan 1.1.2021. Niitä sovellettaisiin myös kilpailukieltosopimuksiin, jotka on tehty ennen lain voimaantuloa. Työryhmä ehdottaa kuitenkin yhden vuoden siirtymäkautta, jonka aikana työnantajilla olisi aikaa sopeutua uuteen lainsäädäntöön ja tarvittaessa irtisanoa kilpailukieltosopimukset, jotka on tehty aiemman lainsäädännön voimassa ollessa. Kilpailukieltosopimukset voitaisiin irtisanoa siirtymäkauden aikana ilman irtisanomisaikaa.

Varaudu muutokseen

Työnantajan näkökulmasta ehdotetulla lakimuutoksella voi olla merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Työnantajan ja erityisesti HR-ammattilaisen on syytä seurata lainsäädäntöuudistuksen etenemistä tarkasti ja pohtia, mitä toimenpiteitä muutoksen taloudellisten vaikutusten ja liiketoiminnan riskien minimoimiseksi voidaan tarvita.

HPP:n työoikeustiimi seuraa lakimuutoksen kehittymistä ja keskustee mielellään kanssasi ehdotettujen lakimuutosten vaikutuksista liiketoimintaasi. Kilpailukieltoja koskevissa lisäkysymyksissä ja muissa työoikeudellisissa asioissa voit olla yhteydessä:

Henna Kinnunen
asianajaja, osakas, työoikeusryhmän vetäjä
+358 50 342 2245
henna.kinnunen@hpp.fi

Päivitys 13.11.2020:
Hallituksen 12.11.2020 antaman esityksen mukaan lakimuutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2022. Hallituksen esittämä lakiteksti vastaa sisällöltään pitkälti työryhmän luonnosta. Sen mukaan vuoden siirtymäajan jälkeen noudatettava irtisanomisaika olisi kuitenkin aiemmin esitettyä lyhyempi. Työnantaja saisi irtisanoa kilpailukieltosopimuksen noudattaen irtisanomisaikaa, jonka pituuden on oltava vähintään kolmasosa rajoitusajan pituudesta, kuitenkin vähintään kaksi kuukautta. Hallituksen esityksen mukaan korvausvelvollisuus koskisi myös johtajien kilpailukieltosopimuksia.

Jaa tämä artikkeli: 

Lainsäädäntö

Työelämän riidat voi välttää

Selvä käsitys pelisäännöistä auttaa takaamaan työrauhan, asianajaja Antti Palmujoki sanoo. Erityisesti esihenkilöiden ja HR-asiantuntijoiden tulee hallita työoikeuden perusteet, jotta sopu työpaikalla

Kolme trendiä työvuorosuunnitteluun

Valinnanvapaus ja mahdollisuus vaikuttaa työhön näkyvät suoraan työhyvinvoinnissa sekä työn laadussa Työntekijäkokemusta voidaan parantaa tasapuolisella ja työntekijöiden toiveet huomioivalla työvuorosuunnittelulla. Automatisoitu

Työ- ja vapaa-ajan rajaaminen

Ei se ollut helppoa ennenkään, mutta nyt se on entistäkin haastavampaa. Nimittäin työn ja vapaa-ajan välinen rajanveto. Kun kotimme on työpaikkamme,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Suunnitelmallisuutta etätyöhön

Etä- ja tiimityöhön kehitetyt sovellukset helpottavat työajan suunnittelua ja projektinhallintaa ”Etätyössä käytettävien sovellusten kirjo on valtava. Sovellusten avulla voidaan hoitaa kokouksia,

Uusia työaikamuotoja työaikalain piiriin

Työaikalain uudistumisen myötä työaikaa on seurattava sekä etätyössä että uudessa joustotyössä Vuoden alusta voimaan astunut uusi työaikalaki vastaa työmarkkinoiden ja työelämän

Palkka-avoimuus tulee – onko organisaatiosi valmis?

EU:n palkka-avoimuusdirektiivin myötä tulee määritellä analyyttiset ja läpinäkyvät työn vaativuuskriteerit organisaation palkkojen määräytymiselle. JopiArvio on luonut yhdessä asiakkaidensa kanssa vaativuuden arviointijärjestelmiä

Kannattaako TyEL kilpailuttaa?

TyEL-vakuutusmaksu on yritykselle pakollinen menoerä, jos yrityksellä on vähintään yksi työntekijä. Nykyisin TyEL:n kuukausittaiset kustannukset määräytyvät työeläkevakuutusyhtiöittäin asiakasryhmäkohtaisesti. PubliCo testasi ilona.worksin