Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työkyvyyn tukeminen on yhteistyötä

Työkyvyn ylläpitäminen on jatkumo erilaisista ennaltaehkäisevistä ja kuntoutuksellisista palveluista. Mitä enemmän työkyvyn haasteita ja poissaoloja henkilöllä on, sitä vahvemmin myös Kela tukee työkyvyn palautumista. Muun muassa kuntoremontit ja tyhy-päivät ovat perinteistä työnantajan maksamaa ennaltaehkäisyä isommille ongelmille. Kun työntekijällä taas on jo esimerkiksi sairauteen liittyviä haasteita työssä selviytymiseen, Kela tarjoaa moniammatillista kuntoutusta niin kurssi- kuin yksilömuotoisena.

Hyvään kokonaisuuteen päästään kumppanuudella, jossa parhaimmillaan ovat yhtenä rintamana työnantaja, työterveyshuolto ja vahvan osaamisen moniammatillinen kuntoutuskeskus. ”Kun palveluvalikoima on laaja, voidaan työnantajaa auttaa kokonaisvaltaisesti eri tavoin työkyvyn ylläpitämisessä ja sairauspoissaolojen vähentämisessä”, toteaa Kuntoutuskeskus Kankaanpään asiakkuuspäällikkö Esko Isohannu. ”Työterveyshuollot ovat tärkeässä roolissa seulomassa kuntoutuksen tarvitsijoita ja lähettämässä kuntoutuspalveluiden piiriin.”

Monille tutut Aslak- ja TYK-kuntoutukset ovat historiaa, ja nämä ovat korvaantuneet työkykyä ylläpitävällä KIILA-kun- toutuksella. Myös KIILA-kuntoutuksessa yhteistyö työnantajan, työntekijän, työterveyshuollon ja kuntoutuspaikan välillä on tii- viimpää kuin aiemmissa muodoissa. Entiseen tapaan työnantaja voi hakea työpaikkakohtaista KIILA-kuntoutusta, ja tähän henkilöt valikoituvat työterveyshuollon kanssa yhteistyössä.

Lisätietoja: http://www.kuntke.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Työelämä tarvitsee mielen huoltoa

Kuullaksen uudenlainen valmennuspalvelu tarjoaa keinoja koko henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiseen Työelämän paineet ja epävarmuus ovat monessa organisaatiossa arkea. Kun työn imu hiipuu

Mainospuhetta vai mitattavia tuloksia?

Laitoimme pyöräedun testiin ”Työsuhdepyöräetu lisää työntekijöiden hyvinvointia ja vähentää sairaspoissaoloja” väittävät eduntarjoajat. Onko pyöräetu oikeasti ratkaisu työhyvinvoinnin ongelmiin vai vain markkinointipuhetta?

Arjen kitkat kuriin

Arjen sujuvuus on organisaation elinehto. Johdonmukaisilla muutoksilla työarjen sujuvuutta voidaan parantaa nopeasti ja mitattavasti. Henkilöstö sitoutetaan ihmislähtöisen johtamisen avulla. Kuvittele työpäivä,

Hybridityön ja työhyvinvoinnin yhteydet

Kirjoittaja: Tuukka Nokelainen Hybridityö on noussut merkittäväksi osaksi työelämää erityisesti koronapandemian myötä, kun monet organisaatiot ovat omaksuneet sen pysyväksi toimintamalliksi. Hybridityö

Visiona hyvinvoivat ihmiset

Toimitusjohtaja Kimmo Virtanen ja henkilöstöjohtaja Sami Laine luotsaavat Yliopiston Apteekkia menestykseen panostamalla erinomaiseen asiakaskokemukseen, henkilöstön hyvinvointiin ja vastuullisuuteen. Yhteistyön perustana ovat

Inhimillistä ylivoimaa

HR-ala on valtavien mullistusten edessä – ja juuri se tekee työstä niin vastustamatonta, uskoo Tomi Välimäki. HENRY ry:n uusi puheenjohtaja Tomi

Perinteinen mittaaminen ei riitä

Mittarit ovat tärkeitä työkaluja organisaation toiminnan ja tulosten seuraamiseksi ja kehittämiseksi. Mutta mitä jos mittarit eivät kerrokaan sitä, mikä on olennaista

Työyhteisöjen suosikkitapahtuma laajenee Tampereelle

Edenred Yritysmaratonviesti, Suomen suurin työyhteisöille suunnattu juoksutapahtuma, laajenee Helsingistä Tampereelle toukokuussa 2024. Tämä suosittu hyvän mielen tapahtuma tarjoaa yrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden