Työelämä muuttuu vauhdilla: toimeentulo rakentuu projekteista ja pätkistä, ja työkykyä arvioidaan yhä useammin oman kokemuksen perusteella. Muutos voi tuoda vapautta ja merkityksellisyyttä, mutta se haastaa työpaikat löytämään uudenlaisia tapoja tukea työntekijöitä yhdenvertaisesti.
Työterveyslaitoksen skenaarioraportin mukaan työn tekemisen tavat, identiteetit ja käsitykset työkyvystä rakentuvat 2030-luvulla entistä vahvemmin yksilöllisten kokemusten ja elämäntilanteiden varaan. Yksilöllisyys kaipaa rinnalleen jaettuja merkityksiä ja toimivia rakenteita, jotta yhteisöllisyys ja yhdenvertaisuus eivät heikkene.
”Työelämän pirstaloituessa tarvitaan uusia yhteisiä pelisääntöjä. Ne eivät synny ilman neuvotteluja, joissa tunnistetaan myös valtasuhteet ja eri osapuolten tavoitteet”, sanoo tutkimuspäällikkö Anu Järvensivu Työterveyslaitoksesta.
Kuva: Työterveyslaitos
Monilla aloilla työn sirpaleisuus on jo arkea. Tulevaisuudessa yhä useampi saa toimeentulonsa useista lähteistä, ja palkansaajan ja yrittäjän raja hämärtyy.
”Monimuotoinen ansiotyö voi tarjota vapautta ja mahdollisuuden tehdä merkityksellistä työtä omilla ehdoilla. Mutta se voi myös lisätä epävarmuutta ja kuormittaa. Kun energia kuluu työn etsimiseen ja mahdollistamiseen eikä itse työhön, mielekkyys ja tuottavuus kärsivät”, Järvensivu painottaa.
Raportti nostaa esiin tarpeen uudistaa sopimuksia ja turvaverkkoja. Keskusteluun kaivataan esimerkiksi perustuloa ja uusia malleja, jotta työterveyshuolto ja uraohjaus tavoittaisivat myös ilman vakituista työsuhdetta työskentelevät.
Työkyky ei enää ole vain mitattava tila, vaan yksilöllinen kokemus: tukeeko työ hyvinvointia ja mahdollistaa muuta elämää.
”Työn tuottavuuskin perustuu yhä enemmän mielen hyvinvointiin ja psyykkiseen sitoutumiseen. Merkityksellisyys ja tunteet eivät ole vain yksityisasioita, vaan olennainen osa organisaatioiden toimintaa ja kestävyysajattelua”, sanoo tutkimusprofessori Ari Väänänen.
Kuva: Työterveyslaitos
Yksilön tuntemukset kuormittumisesta tai rajojen hämärtymisestä ovat vaikeasti mitattavissa, mikä voi aiheuttaa tulkintaeroja työpaikoilla ja työterveyshuollossa. Raportin mukaan tarvitaan kriittistä keskustelua siitä, miten tutkimus ja politiikka ohjaavat työkykyä koskevia toimenpiteitä ja tukitoimia.
”On tärkeää, ettei kokemuksellisen työkyvyn ympärille kasva palvelujärjestelmiä, jotka nimeävät yhä uusia kokemustiloja oireiksi ja häiriöiksi. Tarvitaan keinoja käsitellä uudistuvan työkyvyn haasteita osana arjen työtä ja työpaikan kulttuurin uudistamista”, Väänänen korostaa.
Stilisointi: Toimitus
Lähde: Työterveyslaitos
