Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Ohjaus rakentaa siltoja työn siirtymissä

Tj pentti

Kirjoittaja: Pauli Kallio

Mitä ovat työnohjaus, fasilitointi, valmennus, coaching, mentorointi ja sovittelu? Niille on yhteistä ohjauksellinen, valmentava ote ja ne kuuluvat työelämäohjauksen alle.

Työelämän siirtymissä työurat ennemminkin polveilevat, katkeilevat ja risteävät kuin etenevät lineaarisina ja ennustettavina urina. Muutokset haastavat yksilöitä ja työyhteisöjä sekä jatkuvaan oppimiseen että henkilökohtaiseen ja ammatilliseen kasvuun. Usein näissä siirtymissä tarvitaan ohjausta tukemaan osaamista, työurien hallintaa, suorituskyvyn ylläpitämistä, yhteispeliä ja johtamista. Työelämäohjaus rakentaa siltoja yhteisön toimintakyvyn, tuottavuuden ja hyvinvoinnin välille. Murrosvaiheiden ja siirtymien käsittely ohjauksessa auttaa suuntautumaan ydintehtävään ja työn tavoitteisiin vahvistaen samalla myös taloudellista menestystä.

”Pandemia sysäsi osaajia uusille aloille. Työurien toivotaan pitenevän.

Työelämäohjaus yhdistää eri ohjausmuodot yhteisen sateenvarjon alle

Viime aikoina kiristyneestä osaajapulasta on syntynyt merkittävä kasvutulppa yrityksiin samalla kun yksilöt soutavat työelämän muutosvirroissa oikeaa suuntaa etsien. Pandemia sysäsi osaajia uusille aloille. Työurien toivotaan pitenevän. Työelämän ohjaukselliset palvelut osuvat näihin muutosvirtoihin ja siirtymiin tarjoten täsmätukea yksilöille ja yhteisöille. Nämä palvelut voidaan koota työelämäohjauksen sateenvarjon alle.

”Työelämäohjaus on yksilöiden ja yhteisöjen toimijuuden, toimintakykyisyyden ja osallisuuden tukemista työn, suhteiden ja perustehtävän kontekstissa.” (Vanhalakka-Ruoho, 2004).

Työelämäohjaus tarkoittaa työyhteisön jäsenille tarjottavaa ohjausta ja se kattaa kaikki työelämäpolun vaiheet työelämään suuntautumisesta työelämässä toimiseen ja siitä irtautumiseen. Laajasti ymmärrettynä se liittää työn muuhun elämään ja auttaa työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa, huomioiden ihmissuhteet, arvot ja harrastukset. Yhteisöille ja yksilöille tarkoitettuja ohjauspalveluita ovat mm. coaching, fasilitointi, valmennus, työnohjaus, mentorointi ja sovittelu.

CTA

Yhteisöllisestä ohjauksesta hyötyvät yritykset, julkisorganisaatiot sekä niiden työyksiköt, kuten esimerkiksi tiimit, työryhmät ja moniammatilliset ryhmät.

Yksilöllinen ohjaus hyödyttää työuran eri vaiheissa olevia sekä erilaisissa tehtävissä toimivia asiantuntijoita, keskijohtoa ja ylimmän tason johtajia.

Asiantuntevalla ohjauksella on osoitettu olevan monia myönteisiä vaikutuksia yhteisöjen ja yksilöiden toimintaan: sen on havaittu lisäävän tavoitteellisuutta, resilienssiä, myönteisyyttä,
minäpystyvyyttä ja työhyvinvointia sekä vähentävän stressiä, masennusoireita ja kielteisyyttä. Työelämän ohjauspalvelua valittaessa on hyvä miettiä, mihin tarpeisiin se vastaa, mitä sillä tavoitellaan ja mitä palveluntarjoajalta edellytetään.

Tutustu työelämän ohjauspalveluihimme

kuva

Kirjoittaja:
PsT Pauli Kallio, työn ja organisaatioiden erikoispsykologi, johtamisvalmentaja Kirjoittajalla on yli 30 vuoden kokemus johtajien, esihenkilöiden ja asiantuntijoiden ohjaamisesta.
Pauli Kallio @ LinkedIn Pauli Kallio

Itä-Suomen yliopisto, Jatkuvan oppimisen keskus

Lataa maksuton opas, jossa ohjausmuodot on kuvattu palveluiden vertailua ja valintaa varten

Tervetuloa virtuaalisille aamukahveille marraskuussa, aiheina mm. työyhteisön konfliktit sekä monipaikkatyö ja itsensä johtaminen

Itä-Suomen yliopiston palvelut yrityksille ja organisaatioille

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi

Parempi työpäivä toimistossa alkaa kalusteista

Työympäristön toimivuudella on suora vaikutus työntekijän viihtyvyyteen ja tuottavuuteen. Panostamalla laadukkaisiin toimistokalusteisiin pienennät sairaspoissaolojen riskiä ja luot ympäristön, jossa on hyvä

Suomalaiset toivovat selkeitä ohjeita hybridityöhön

Suomalaiset toimistotyöntekijät suhtautuvat ennakoitua myönteisemmin toimistolle paluuta koskeviin linjauksiin, käy ilmi kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa työntekijöistä ei