Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Näin korjaan koordinaatiokaaoksen – ja vapautan kokeneet, sitoutuneet ja lahjakkaat asiantuntijat byrokratian kahleista

Koordinaatiokaaos kuvaa kuinka kasvava organisaatio sirpaloituu, kasvattaa byrokratiaa ja kangistuu. Ääritapauksessa kyky vastata kilpailijoiden haasteisiin romahtaa, kuten kävi NOKIAn puhelimille. Tietämyksen luominen on polku pois koordinaatiokaaoksesta. Ensin luodaan oppimisen rakenteet, ja suuret rakennemuutokset seuraavat, kun ymmärrystä on riittävästi.

Ilmiö on tunnistettu moneen kertaan

Koordinaatiokaaoksesta kertovat esimerkiksi Gary Hamelin viimeisin kirja "Humanocracy" /1/, Joseph Tainterin tutkimus kulttuurien romahduksesta /2/ tai Steve Bungayn sotahistorian ja johtamisen vertailu /3/. Näistä on kerrottu lisää kirjassamme Koordinaatiokaaos sekä aikaisemmassa HR-viestin artikkelissa. Gosein verkkosivulta löytyy myös lisätietoa sekä suosittu video aiheesta.

Koordinaatiokaaoksen korjaaminen on vaikeaa

Organisaatiot ovat luonnollisesti yrittäneet korjata tilannetta moneen kertaan. Korjausyritykset kuitenkin kärsivät samasta koordinaatiokaaoksesta. Ensimmäinen perusvirhe on, että avainhenkilöt, ylin johto mukaan lukien, eivät ehdi panostaa omaan oppimiseensa. Joko yritetään kopioida valmis malli, tai delegoidaan muutostyö. Silloin avainhenkilöt eivät omista muutosta, kriittiset uudet yksityiskohdat eivät sovikaan yhteen, ja turhautumisen jälkeen palataan vanhaan. Toinen kompastuskivi on systeemisten ongelmien korjaaminen pinnallisesti tai kapeasta näkökulmasta, mikä tutkitusti vain lisää byrokratiaa. Nämä virheet voidaan välttää ainoastaan luomalla riittävän syvällinen tietämys oman organisaation toiminnasta ja tarvittavasta muutoksesta.

Näin muutos onnistuu

Gosei

Video tiivistää periaatteet, kuinka tämä systeeminen virhetoiminto korjataan.

Lisätietoja:
Gosei Oy
gosei.fi
Ari Tikka: 0400 308 304

Lisätietoja:

1. Gary Hamel: "Humanocracy: Creating Organizations as Amazing as the People Inside Them"

2. Joseph Tainter: “The Collapse of Complex Societies ”

3. Stephen Bungay: “The Art of Action”

4.gosei.fi/blog/scaling-agility-or-bureaucracy

5. Nyman, Tikka, Turunen: “Koordinaatiokaaos”, myös äänikirjana

6. coordinationchaos.com

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Ergonominen hiiri helpottaa työskentelyä

Kehon keskilinjan kohdalla oleva hiiriohjain vähentää ylävartaloon kohdistuvaa rasitusta Ergonominen hiiriohjain mahdollistaa tasapainoisen työskentelyasennon sekä vähentää niska-hartiaseutuun ja käsiin kohdistuvaa rasitusta.

Hallitse tietotulvaa

Asiantuntijatyössä korostuu sekä nykyisellään että tulevaisuudessa tiedonkäsittely. Tietotyö vaatii jatkuvaa tarkkaavaisuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja kykyä tehdä päätöksiä. Työn kuormitusta lisää tietotulva, eli

Kuolemantähteä romuttamassa

Maria Teikari peräänkuuluttaa rakentavaa kapinahenkeä suomalaiseen työelämään Star Wars -elokuvissa pieni mutta pippurinen Kapinaliitto yrittää pistää kampoihin öykkärimäiselle Imperiumille, joka haluaa

Kinnarps siivitti Advenin onnistuneeseen muutokseen

Adven Group:in pääkonttori Vantaalla muutti uusiin toimitiloihin syksyllä. Uudelta työympäristöltä toivottiin yhteisöllisyyttä ja hyvää tiedonkulkua sekä myös entistä parempaa ääniympäristöä. Työntekijöiden

Esimies & Henkilöstö ja Meetings & Events

– tapahtumat siiryneet helmikuulle 2021 Esimies & Henkilöstö sekä Meetings & Events -tapahtumat järjestetään 16.-17.2.2021 Helsingin Wanhassa Satamassa. Katajanokalla sijaitsevat makasiinirakennukset

Parempi työpäivä toimistossa alkaa kalusteista

Työympäristön toimivuudella on suora vaikutus työntekijän viihtyvyyteen ja tuottavuuteen. Panostamalla laadukkaisiin toimistokalusteisiin pienennät sairaspoissaolojen riskiä ja luot ympäristön, jossa on hyvä

Suomalaiset toivovat selkeitä ohjeita hybridityöhön

Suomalaiset toimistotyöntekijät suhtautuvat ennakoitua myönteisemmin toimistolle paluuta koskeviin linjauksiin, käy ilmi kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa työntekijöistä ei