Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Leasing tekee työhyvinvointiin panostamisesta helppoa

Investointi työhyvinvointiin kannattaa aina. Tiesithän, että leasing sopii hyvin myös yrityksesi työviihtyvyyttä edistäviin hankintoihin.

Yrityksille on tarjolla monta erilaista tapaa panostaa työhyvinvointiin, ja monia asioita voi tehdä ilman suuria investointeja. Silti rahoitusrealiteetit saattavat vesittää osan tärkeiksikin koetuista henkilöstön hyvinvointia ja jaksamista tukevista tavoitteista.

Hankinnat ja investoinnit saatetaan kokea liian kalliina ja rasittavan liikaa yrityksen kassaa, ja jäävät siksi tekemättä. Siksi mahdollisuus
leasingvuokrata henkilöstön jaksamista, työviihtyvyyttä ja työergonomiaa tukevia palveluita, tuotteita ja laitteita kiinnostaa yrityksiä yhä enemmän.

Etätyöskentelyyn tottunut henkilöstö halutaan saada takaisin toimistolle. Työhyvinvointiin ja yleiseen viihtyvyyteen panostaminen ovat asioita, joita henkilöstö arvostaa. Myös rekryvaiheessa asia nousee esille, sillä työntekijöitä kiinnostaa, millaiset puitteet työnantaja tarjoaa työnteolle.

Monessa yrityksessä panostetaankin siksi tänään toimiston ja työympäristön viihtyvyyden lisäksi myös työergonomiaa ja hyvinvointia tukeviin ratkaisuihin.

Esimerkiksi älykkäät viherseinät tuovat tiloihin kauneutta, vihreyttä ja hyvinvointia. Vastaavasti innovatiiviset hyvinvointiteknologiat, kuten valaistus tai
palautumista edistävät laitteet ja sovellukset, tukevat sekä jaksamista että työn tehokkuutta.

Grenkeleasing Oy

Sähköpyörien leasingsopimuskannat ja kyselyt ovat kasvaneet viime vuosina valtavasti. Yhä useampi yritys on kiinnostunut tarjoamaan sen työsuhde-etuna työntekijöilleen.

Leasingrahoituksella
tämän tyyppisten, osin hintavienkin hankintojen kulut saadaan jaksotettua pidemmälle ajalle varsin kohtuullisilla kuukausikustannuksilla. Ja koska liisattuihin hankintoihin ei ole omistussuhdetta, voidaan tuotteiden käyttöaika räätälöidä leasingsopimukseen yrityksen tarpeen mukaan.

Grenkeleasing Oy

Leasing mahdollistaa kerralla isommatkin hankinnat

Leasing antaa vapautta investoida, olipa kyse liiketoiminnan perusinvestoinneista tai työnhyvinvoinnista. Ennakoitavissa oleva kulubudjetointi, verovähennyskelpoisuus ja taseen ulkopuolinen vastuu ovat asioita, joista kannattaa keskustella yrityksen talousjohdon ja kirjanpitäjän kanssa.

Kun yrityksissä halutaan investoida henkilöstön työhyvinvointiin, budjetoidaan henkilöstöhallinnossa usein jokin tietty summa esimerkiksi kolmeksi vuodeksi.

Leasingrahoituksella isommatkin hankinnat saadaan tehtyä kerralla, helposti, ennakoitavasti ja vastuullisesti – joko yhdestä tai useammasta paikasta.

Toimivat työkoneet, säädettävät työpöydät ja tuolit ovat itsestäänselvyys, joten HR:n hankinta- ja toivelistalla on useimmiten yleiseen viihtyvyyteen ja erilaisiin työnteon muotoihin panostaminen.

Se voi merkitä yhteistyön luovuutta ja ideointia edistäviä työtiloja, tai vastaavasti hiljaisen työnteon tiloja, moderneja puhelinkoppeja, hierontatuoleja tai erityisen tarkasti suunniteltua toimitilojen ja työpisteen valaistusta ja monipuolista modernia AV-teknologiaa…

Mistä teidän yrityksessänne unelmoidaan yhdessä? Leasing sopii yrityksille lähes kaiken käyttöomaisuuden rahoittamiseen.

Liisaamalla työnhyvinvointia tukevia hankintoja ja palveluja mahdollistat puitteet hyvälle työnteolle – ja tuottavuuden kasvulle.

Investoi viihtyisään työympäristöön ja työhyvinvointiin!

Mietitkö, milloin leasing on järkevä vaihtoehto hankintojen ja investointien rahoittamiseen? Leasing-asiantuntijamme auttavat mielellään.

Ota yhteyttä, ja räätälöidään yrityksellesi sopiva leasingrahoitus!

Kuvat: Getty images / iStockphoto

grenke logo

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Hybridityö muuttaa julkisen sektorin toimitilaratkaisuja

Valtion päivitetyssä toimitilastrategiassa tilankäyttöä tehostetaan huomattavasti. Ratkaisuna on mm. eri virastojen, KELAn ja kuntien käyntiasiointipalvelujen yhdistäminen yhteisiin palvelupisteisiin. Toimitilaratkaisuilla tuetaan yleistyviä

Kenen vastuulla on kehittää toimintaa?

Ihmiset kuormittuvat työelämässä ja puhutaan uupumuksesta. Neuvoja myönteisyydestä ja peloista tulee esille useissa työyhteisöissä, mutta kenen vastuulla on kehittää toimintaa siten,

Ainutlaatuiset puitteet kokouksille

Olympiastadionilla järjestetyissä tilaisuuksissa on fiilistä Olympiastadion on Suomen suurin tapahtuma-areena, joka tapahtumien ohella elää ja hengittää päivittäin muita toimintoja. Stadion tarjoaa

Viherkasveilla elinvoimaa arjen ympäristöihin

Luonnossa oleminen on rentouttavaa ja rauhoittaa mieltä. Vihersisustaminen tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia ja raikkaita ideoita luontoelementtien ja ihmisten kohtaamisille sisätiloissa. ”Viime aikoina

Hyvä vai paha työhyvinvointikysely?

Psykologisesti turvallisissa työpaikoissa kehittämiskohteet tulevat aidosti esille Ulkopuolisen tahon toteuttama työhyvinvointikysely on tasapuolinen ja luotettava keino saada ajantasaista tietoa työyhteisön tilasta

RollerMouse auttaa rasitusvammoihin

Päätetyöskentelyn sairauspoissaolot kuriin Contour Design tarjoaa yrityksille RollerMousea, joka auttaa päätetyöskentelyn aiheuttamiin jännitys- ja kiputiloihin. Tutkimuksen mukaan RollerMouse vähentää niska- ja

Lisää potkua taustamusiikista

Yrityksille uusi voimavara Taustamusiikilla voidaan saada työpaikoilla hyviä tuloksia aikaan. Työhyvinvointi paranee ja samoin myös yrityksen tulos tuottavuuden parantuessa. Teoston ja

Elämän osa-alueet kuntoon

Kokonaisvaltainen hyvinvointivalmennus tukee jaksamista ja parantaa henkilöstötuottavuutta Digiterveys-hyvinvointiohjelma kehittää organisaation työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ohjelma perustuu osallistujien motivaation herättämiseen ja itsensä johtamisen

Täydellinen tilaratkaisu on liikkuva maalitaulu

Modernin toimistotilan pitää mahdollistaa ja innostaa. ”Tulevaisuuden työpaikat ovat mitä suurimmassa määrin kohtaamisen, vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen paikkoja”, uskoo liiketoimintajohtaja Peter Lindeberg

Opetus- ja sote-alalla koetaan työn imua

Opettajat, sote-alan ammattilaiset ja maaviljelijät ovat usein työn imussa työn kuormittavuudesta huolimatta. Myös johtajat ja asiantuntijat nauttivat työn imusta keskimääräistä useammin.

Palvelumuotoilu – yhdessä tekemisen kulttuuri

Elämme ajassa, jossa kuluttamisen painopiste on siirtymässä entistä enemmän tavaroista palveluihin, mikä korostaa palveluiden, elämysten ja suunnittelun tuottamisen merkitystä. Palvelumuotoilu vastaa

Sisäilmaoireilu kuormittaa työpaikoilla

Laaja tietopaketti ratkaisuista julkaistu Homepakolaiset ry on laatinut esimiehille, työterveyshuolloille ja muille työelämätoimijoille suunnatun materiaalipaketin, jossa kuvataan oppain ja videoin sisäilmasta

Pikapalaveri pyörillä?

Smartblockin uusin malli Talktime. Toimistoissa halutaan nyt optimoida ihmisten kohtaamiset. Tähän markkinarakoon tähtää vuonna 2015 perustettu Smartblock Oy, jonka käyntikorttina on