Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Lastenhoitopalvelujen tarjoaminen osana perheystävällisiä käytäntöjä, tukee tutkitusti työntekijän jaksamista

Pitkittyneen koronapandemian kuormitus kohdistuu erityisellä tavalla lapsiperheisiin. Tarvitsemme suomalaisessa työelämässä nopeasti uusien ratkaisujen kokeilua ja käyttöönottoa, jotka tukevat lapsiperheellisten työntekijöiden jaksamista. Perheystävällinen yritys on vetovoimainen työnantaja ja vastuullinen yrityskansalainen – myös koronapandemian jälkeen.

Yhä useampi työntekijä painii tällä hetkellä oman jaksamisensa kanssa; jännitteet työn ja perhe-elämän välillä ovat kasvaneet työn siirryttyä enenevässä määrin kodin seinien sisälle. Tiedämme työhyvinvointia käsittelevistä tutkimuksista, että onnistunut työn ja perheen yhteensovittaminen vähentää työntekijän kokemaa stressiä ja psykososiaalista kuormitusta. Tasapaino elämän eri osa-alueiden välillä lisää työntekijän tuottavuutta. Yritysten tuottavuus on merkittävällä tavalla sidoksissa työntekijöiden hyvinvointiin.

Tuoreessa tutkimuksessamme selvitimme, miten suomalaisyritykset tukevat henkilöstöään työn ja perheen yhteensovittamisessa koronapandemian aikana. Suosituimpia käytäntöjä ovat etätyön mahdollistaminen (89%), työntekijän jaksamisen tukeminen (mm. etäkahvitauot, ohjatut venyttelytuokiot, harrastusten kustannuksiin osallistuminen) (70%) ja joustavat työaikajärjestelyt (65%). Kohdistettua apua lastenhoitoon tarjoaa ainoastaan neljännes (23%) yrityksistä ja vain puolet vastaajista (50%) olivat tietoisia yrityksille suunnatuista lastenhoitopalveluista.

Hoivanet

Edelläkävijäyrityksissä lastenhoitopalvelujen tarjoaminen nähdään myös kilpailutekijänä

Tutkimukseemme vastanneista toimitusjohtajista ja henkilöstöjohtajista yli neljä viidesosaa (82%) on yhtä mieltä siitä, että työntekijät ovat tyytyväisiä heille tarjottuihin lastenhoitopalveluihin. Palveluja ostavista yrityksistä 76% tarjoaa työntekijöilleen verottomana työsuhde-etuna sairaan lapsen hoitopalvelua ja 18% terveen lapsen hoitopalvelua.

Vaikka pääasiallinen syy tarjota lastenhoitopalveluja on vanhemman työssäjaksamisen tukeminen (88%), lähes yhtä tärkeänä syynä esiin nousi palvelujen näkeminen strategisena kilpailuetutekijänä (76%). Vastaajayrityksissä palvelujen tarjoamisen koetaan vahvistavan työnantajamielikuvaa, lisäävän työn tuloksellisuutta, konkretisoivan yrityksen arvoja, rakentavan yrityskulttuuria ja sitouttavan henkilöstöä. Kun kilpailu osaavasta työvoimasta kiristyy yhä useammilla toimialoilla, perheystävällisen organisaatiokulttuurin merkitys kasvaa.

Työelämän muuttuessa tarvitaan lisää rohkeita kokeiluja

Kun työnteon muodot muuttuvat, on yritysten uudistuttava tavalla, joka puhuttelee työntekijöitä ja vastaa heidän todellisia tarpeitaan ja toiveitaan. Kokeilukulttuurin hengessä kannustamme yrityksiä tarjoamaan lapsiperheiden vanhemmille koronaepidemian aikana uusia kotiin tuotavia palveluja, kuten vaikkapa terveen lapsen hoitopalvelua tai läksytukipalvelua. Kaikkien lastenhoito- ja perhepalveluiden käyttöönottoa on mahdollista kokeilla maltillisesti, joten palvelujen käytön hallitsematonta kasvua tai niiden kustannuksia ei tarvitse pelätä.

Tärkeintä perheystävällisen organisaatiokulttuurin luomisessa on kysyä työntekijöiltä, millaista apua työn ja perheen yhteensovittamiseen he kaipaavat. Tarpeet vaihtelevat eri toimialoilla ja erilaisissa tehtävissä. Juuri nyt esihenkilöiden on oltava lujasti läsnä työntekijöidensä työn arjessa ja reagoitava muuttuviin tilanteisiin ja tarpeisiin.

Teksti: Minna Isotalus
Toimitusjohtaja
Hoivanet

Hoivanetin toimitusjohtaja Minna Isotaluksen mukaan yrityksillä on keskeinen rooli työ- ja perhe-elämän tasapainottamisessa. Hän kannustaa suomalaisia esihenkilöitä havahtumaan uudenlaisten perheystävällisten käytäntöjen mahdollisuuksiin.

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Muuttuvat trendit, pysyvät tarpeet

Kirjoittaja: Taija Lehtola Työelämän trendit tulevat ja menevät. Viime vuosina olemme nähneet aaltoina nousevan muun muassa itseohjautuvuuden, etätyön, hiljaisen irtisanoutumisen, psykologisen

Kotimaan rahtipalvelun hengetär

Työ ja sen tekijä Sujuvan logistiikan taustalla ovat nykyaikaiset verkkopalvelut ja henkilökohtainen asiakaspalvelu. Sari Starck on päässyt unelmatyöhönsä Varovan maantieliikenteen asiantuntijana.

Työelämä tarvitsee mielen huoltoa

Kuullaksen uudenlainen valmennuspalvelu tarjoaa keinoja koko henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiseen Työelämän paineet ja epävarmuus ovat monessa organisaatiossa arkea. Kun työn imu hiipuu

Suomalaiset toivovat selkeitä ohjeita hybridityöhön

Suomalaiset toimistotyöntekijät suhtautuvat ennakoitua myönteisemmin toimistolle paluuta koskeviin linjauksiin, käy ilmi kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa työntekijöistä ei

Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: elokuu 2025

Työterveyslaitoksen tuore tutkimuskatsaus kokoaa 16 uusinta julkaisua, joissa käsitellään muun muassa työtilojen vaikutusta hyvinvointiin, työurien pidentämistä, mielenterveyden tukemista ja työperäisiä altisteita.