Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Hyvinvoinnin merkitys korostuu

Työelämä on ollut jo pitkään murroksessa ja vallitsevassa poikkeustilanteessa muutos on tullut äkillisemmin kuin kukaan olisi voinut kuvitellakaan.

Työtapojen muutokset ja etätyön lisääntyminen ovat asettaneet haasteita niin työntekijöille kuin työnantajille. Sopeutuminen uusiin työskentelyoloihin ja mahdolliseen työn määrän muuttumiseen vaikuttaa sekä työssä viihtymiseen että hyvinvointiin ja saattaa aiheuttaa kuormittumista. Työntekijöiden kokonaisvaltainen hyvinvointi työssä ja henkilökohtaisessa elämässä on paitsi tärkeää yksilön kannalta, se myös vaikuttaa yrityksen kannattavuuteen ja kilpailukykyyn.

Hyvinvoinnin eteen tehtävään työhön kiinnitetään erityistä huomiota myös syyskuussa, kun Työhyvinvointimessut järjestetään jälleen 8.–10.9.2020 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden kuulla asiantuntijoiden puheenvuoroja, tutustua viimeisimpiin tuotteisiin ja verkostoitua. Samaan aikaan järjestetään myös työturvallisuuden suurtapahtuma EuroSafety.

Tapahtuman ohjelmasisältö tuo esiin uusia näkökulmia muutosten omaksumiseen ja tarjoaa innovatiivisia lähestymistapoja työhyvinvoinnin parantamiseen. Ensimmäiset julkistukset ohjelmaan onkin jo tehty. Torstaina 10.9. E-hallin ohjelmalavalla kuullaan hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija sekä tietokirjailija Jaakko Halmetojan luento, joka käsittelee uusien innovaatioiden, terveysteknologioiden ja käyttäytymistrendien vaikutuksia sekä yksilön että työyhteisöjen hyvinvointiin.

Työhyvinvointi-messujen kaksi seminaariyhteistyökumppania, Työterveyslaitos ja Fennia, vastaavat keskiviikon ja torstain seminaaritarjonnasta tuoden käsittelyyn mielenkiintoisia aiheita työterveydestä ja -hyvinvoinnista.

Lue lisää www.tyohyvinvointimessut.fi ja seuraa uutisointia somessa aihetunnisteella #työhyvinvointi.

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Visiona hyvinvoivat ihmiset

Toimitusjohtaja Kimmo Virtanen ja henkilöstöjohtaja Sami Laine luotsaavat Yliopiston Apteekkia menestykseen panostamalla erinomaiseen asiakaskokemukseen, henkilöstön hyvinvointiin ja vastuullisuuteen. Yhteistyön perustana ovat

Inhimillistä ylivoimaa

HR-ala on valtavien mullistusten edessä – ja juuri se tekee työstä niin vastustamatonta, uskoo Tomi Välimäki. HENRY ry:n uusi puheenjohtaja Tomi

Perinteinen mittaaminen ei riitä

Mittarit ovat tärkeitä työkaluja organisaation toiminnan ja tulosten seuraamiseksi ja kehittämiseksi. Mutta mitä jos mittarit eivät kerrokaan sitä, mikä on olennaista

Työyhteisöjen suosikkitapahtuma laajenee Tampereelle

Edenred Yritysmaratonviesti, Suomen suurin työyhteisöille suunnattu juoksutapahtuma, laajenee Helsingistä Tampereelle toukokuussa 2024. Tämä suosittu hyvän mielen tapahtuma tarjoaa yrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden

Turun pormestari:

”Pyöräedun keksijän pitäisi saada mitali!” Onko pyöräetu pelkkä trendi vai avain työhyvinvoinnin parantamiseen? Haastattelimme pyöräedun käyttäjää, Turun pormestari Minna Arvea, sekä

HR-viesti-media kartoitti henkilöstön hyvinvointia

Kyselyyn vastasi 240 HR-ammattilaista HR-viesti-media toteutti toukokuussa 2024 laajan kyselyn HR-päättäjille, jossa kartoitettiin henkilöstön hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Kysely toteutettiin LinkedIn-kanavassa ja

Fyysinen kunto työkyvyn ylläpitäjänä

Fyysisen kunnon ylläpitäminen on elintärkeää työkyvyn säilymisen kannalta, ja tämä korostuu erityisesti, kun tarkastellaan työikäisten fyysisen kunnon kehitystä Suomessa. Tutkimukset osoittavat,

Daisy tuli taloon

Ohjelmistorobotiikka yleistyy myös HR-työssä. Samoin kuin ihmistyöntekijän myös ohjelmistorobotin tuleminen osaksi tiimiä edellyttää selkeää ja merkityksellistä tehtävänkuvaa, toimivaa työympäristöä sekä perehdyttämistä

Lahjakortti on toivottu henkilöstölahja

Perfect Finnish -lahjakortilla työntekijä voi valita itselleen mieluisan ja tarpeellisen lahjan tai voi halutessaan luovuttaa summan hyväntekeväisyyteen. Ihmiset eivät halua koteihinsa

Kohti mieliystävällisempää työelämää

Työn tulee lisätä hyvinvointia, ei vähentää sitä. Tällä hetkellä mielenterveyden häiriöt aiheuttavat vuositasolla Kelan mukaan 600 miljardin kustannukset. Kehittämällä työyhteisöjä mieliystävällisemmiksi