Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Villasukkaseminaari merellisissä merkeissä?

Yritykset etsivät uudenlaisia, inspiroivia ympäristöjä seminaarille tai workshopille – ja aika usein energiaa ja oikeanlaista fiilistä etsitään luonnosta. Meren rannalla Salossa, Teijon historiallisessa ruukkikylässä sijaitseva Villa Seaview on yksi esimerkki kohteesta, jonka rento, vanhaa maailmaa huokuva ilmapiiri saa ajatukset lentoon.

Talon nimi "Villa Seaview" ei ole turhaa mainostusta, sillä Villan suurista ikkunoista avautuvat upeat, silmiä ja mieltä hivelevät merinäkymät. ”Villassa on oma yksityinen ranta-alue, venelaituri ja porrastetussa puutarhassa useita suojaisia oleskelualueita”, kertoo Villan emäntä Stina Suutari.

”Meri on iso osa koko paikan identiteettiä ja tunnelmaa”, Suutari toteaa.

Kulttuurimiljöö, luonnollisesti!

Meriluontoa piisaa siinäkin mielessä, että yksityisessä omistuksessa oleva Villa Seaview sijaitsee aivan Teijon kansallispuiston kyljessä. Suutari kertoo, että eri organisaatioiden väki tykkää käydä pienillä tai vähän pidemmilläkin kävelyillä maastossa, sillä paikalliset reitit tarjoavat paljon nähtävää ja koettavaa. Kansallispuiston kalliomäet, rämeet, karut männiköt sekä harvinaislaatuinen lettosuo tuovat maisemaan monipuolisuutta.

kuva

”Järveen rajoittuva vanha ruukinkartanon puisto ja koko vanha ruukin alue ovat myös suosiossa”, hän tietää. Teijon ruukki on perustettu 1686 ja se on yksi seudun kolmesta rautaruukista. Museovirasto on määritellyt sekä Teijon että Mathildedalin ruukkialueet valtakunnallisesti merkittäviksi rakennetuiksi kulttuuriympäristöiksi.

Vuonna 2010 Varsinais-Suomen Vuoden kyläksi valittu Teijo yhdistää luonnonkauneutta ja -karheutta rikkaaseen kulttuurihistorialliseen perintöön. Teijon kivikirkko ja Teijon kartano sivurakennuksineen sijaitsevat aivan kylän keskustassa.

kuva

Teijolla sijaitsee myös Meri-Teijon vapaa-ajankeskus, jossa on mm. laskettelurinne ja rinneautoilurata. Teijolla on myös Meri-Teijo Golfin omistama golfkenttä.

Takkahuoneen tarinatuokio

Ja sitten on tietenkin itse talo. Villa Seaview’ssä on soppi, jos toinenkin brainstorming-sessioon tai tiimipalaveriin. Myös itsenäinen työskentely – vaikkapa vain läppärin naputtelu Villasukat jalassa takan ääressä – onnistuu täällä harvinaisen hyvin. ”Viihtyisät ja avarat tilat ovat keränneet kosolti kehuja”, tietää Suutari.

”Monen asiakkaan mielestä talolla on hyvä fengshui. Tänne on kiva tulla viettämään seminaaripäivää”, hän toteaa. Suutari tietää, että jokainen ulkopuolisen tahon järjestämä palaveripäivä pois kotikonttorilta on investointi, jolle odotetaan katetta. Suutarin mukaan panostus inspiroivaan ympäristöön myös kannattaa:

”Asiakaspalautteen mukaan työn virtaus on yksi asia, joka meillä sujuu luonnostaan. Siksi investointi on mielekäs ja vieras tulee uudestaankin.”

Oma lukunsa on tietenkin Villan oma rantasauna, jota lämmitetään myös talviaikaan. Tiiviin palaverisoinnin päätteeksi kelpaa istahtaa puulämmitteisen saunan lauteille – ja pulahtaa suoraan viileään meriveteen.

”Sauna on tyypillisesti se illan kohokohta”, toteaa Suutari. Poreallaskin löytyy niille, jotka arvostavat inhimillisempiä lämpötiloja.

kuva

HR-heimo koolla

Tammikuun alussa Villa Seaview sai vieraita Ericssonilta, kun verkkojätin HR-ammattilaisilla oli vuosittaisen seminaarin paikka. Sari Schwartz, Finland Payroll Manager Global People Services -yksiköstä, kertoo että vinkki salolaisesta helmestä oli tullut Facebook-ryhmän kautta.

”Meillä on HR Ompeluseura -ryhmä, jossa pohdittiin, mikä olisi sopiva paikka järjestää tiimipalaveri niin, että tarjolla on myös mielenkiintoisia aktiviteetteja. Joku ryhmässä sitten suositteli Villa Seaview’tä.”

Kohta rantakallioita kiipeili seitsemän ericssonilaista eri yksiköistä ja agendalla oli suunnitella, mitä vuosi 2020 pitää sisällään. Aikaa oli varattu kaksi päivää ja odotuksissa oli tiivistä työntekoa, rentoa yhdessäoloa ja ulkoilua luonnon helmassa. Miten kävi?

kuva

Schwartz kertoo, että Villa Seaview enemmän kuin lunasti korkeat odotukset:

”Puitteet olivat erittäin hyvät tämäntyyppiselle tiimitapaamiselle. Olimme täällä meren rannalla kaikessa rauhassa ja sen huomasi kyllä, kun ajatus alkoi virrata”, hän kuvailee.

Reippaasti reissuun

Vuosisuunnitelmaa rustattiin niin porukalla kuin pienemmissäkin ryhmissä eri puolella taloa. Suosikkipaikka taisi silti olla tunnelmallinen takkahuone.

”Lisää tunnelmaa tuli vielä, kun toisena päivänä nousi pieni myrsky”, Schwartz kertoo.

Työhommat saatiin hoidettua nappiin kumpanakin päivänä ja niiden kylkiäisenä oli reipas wellbeing-osuus. Saapumispäivänä lähdettiin merelliselle kävelylle tuulettumaan jo ennen duuneja – ja kakkospäivänä tehtiin työt alta pois ennen kuin lähdettiin fat bike -kierrokselle kansallispuistoon.

”Näköalat kävelyllä olivat vaikuttavat, meren lisäksi reitillä oli myös järvi ja puroja. Siitä sai kyllä voimia ja nostetta palaveriin”, Schwartz toteaa.

Seuraavana päivänä järjestetty fat bike -pyöräily jäi mieleen sekin. ”Hauskaa oli ja syke nousi aika kivasti”, nauraa Schwartz. ”Kotimatkalle lähdimme tosi virkistyneinä.”

Kun 1 + 1 = 3

Tammikuun lopussa haastateltu Schwartz toteaa, että Villa-kokemusta muistelee mielellään – ei nimittäin ole mitenkään itsestään selvää, että työt ja huvit saadaan linkittymään fiksusti, toisiaan tukevalla tavalla, kuten Villassa tapahtui.

”Meidän porukka nautti olostaan koko ajan ja ideoimme porukalla paljon uusia juttuja.Talossa kaikki toimi hienosti ruokapuolesta saunomiseen ja aktiviteetteihin”, kehaisee Schwartz.

”Vierailua Villaan voi suositella vaikka vähän isommankin porukan kanssa.”

Villan emäntä Stina Suutari on tottunut kehuihin, mutta aina ne silti mieltä lämmittävät, hän tunnustaa. Suutarin mukaan vierailta saatu palaute noudattaa yleensä tiettyä kaavaa: Villa Seaview yllättää yhä uudestaan, koska se on todellinen antidootti kaikenlaiselle jäykistelylle ja stressiseminaareille.

”Villan Villasukkaseminaari on vastakohta sille perinteiselle kravattikaulakokoukselle”, hän nauraa.

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuva: Villa Seaview

Lisätietoja: Villa Seaview

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Erikoistu ja erotu eduksesi

Vaasan yliopisto Executive Education (uvaasaexed.fi) juuret ulottuvat vahvasti Vaasan yliopistoon. Vaasan yliopisto on rankattu nuorten yliopistojen joukossa maailman 70 parhaan joukkoon.

Buustia työhyvinvointiin Peurungasta

Työyhteisön tärkein voimavara on työntekijät ja heidän hyvinvoinnistansa huolehtiminen on keskeisessä asemassa menestyksekkään organisaation taustalla. Peurungassa on pitkä kokemus erilaisista työhön