Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Vastavoima passiivisuudelle ja sosiaalisille etäisyyksille – uudenlaiset mobiiliratkaisut auttavat työyhteisöjä voimaan paremmin

Ihmiset kaipaavat nyt uutta buustia työhyvinvointiinsa. Yhteisöllisyydellä ja kohtaamisilla on suuri merkitys henkilöstön hyvinvoinnille, jota kannattaa lähteä parantamaan koko työyhteisön voimin.

Koronapandemian jälkimainingeissa työuupumusoireilu on yleistynyt erityisesti tietotyöläisten keskuudessa. Samalla työtyytyväisyys ja työkyky ovat heikentyneet (Työterveyslaitos, ”Miten Suomi voi”). Osasyynä on etätöiden aikaansaama eristyneisyys. Miten siis vahvistaa hyvää oloa ja yhteishenkeä, kun emme enää näe toisiamme samalla tavalla kuin ennen?

Syksyllä 2022 lanseerattava yhteisö- ja hyvinvointisovellus Vointy™ vastaa näihin tarpeisiin. Vointy puhaltaa uutta energiaa työyhteisöihin auttamalla työntekijöitä ja tiimejä voimaan kokonaisvaltaisesti paremmin – yhteisöllisyys edellä.

”Hybridityön myötä sosiaaliset etäisyydet ovat kasvaneet ja työssäjaksamisen haasteet yleistyneet. Me uskomme yhteisöllisyyden voimaan ja siihen, että organisaatiot tarvitsevat myös työstä irrallisia kanavia tiivistyäkseen ja voidakseen hyvin”, toteaa Vointya luotsaava Wellthyforce Oy:n toimitusjohtaja Riina Manner.

Vointy on arjen ja työyhteisön piristysruiske

Vointy antaa työntekijöille kattavat työkalut hyvinvoinnin ylläpitämiseen. Alkukartoitus kertoo käyttäjän lähtötason ja hyvinvoinnin nykytilan. Samalla muodostuu henkilökohtainen Vointy-indeksi, joka auttaa seuraamaan ja vahvistamaan hyvinvointia niin fyysisellä, psyykkisellä kuin sosiaalisella tasolla.

Sovellus aktivoi pitämään huolta itsestä innostavien vinkkien ja hyvinvointia kehittävien aktiviteettien kautta. Runsas ja jatkuvasti uudistuva aktiviteettikirjasto pitää sisällään mm. liikuntaehdotuksia, mielen hyvinvoinnin harjoitteita ja kulttuurielämyksiä, inspiroiden säännölliseen aktiivisuuteen ja parempaan arkeen.

”Vointy on enemmän kuin aktiivisuussovellus, sillä se tukee hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Ideana on, että ihminen oppii kuuntelemaan itseään ja myös lepäämään silloin, kun sen aika on”, Manner toteaa.

Tavoitetta edesauttavat ammattilaisten koostamat hyvinvointipolut ja -sisällöt, kuten rentouttavat joogat, energiset hikitreenit ja muut ohjatut harjoitukset. Kiinnostavat luennot puolestaan opettavat mm. palautumaan ja huolehtimaan unesta ja ravinnosta.

Jaettu ilo on paras ilo

Toisin kuin työhön liittyvät viestintäsovellukset, Vointy toimii yrityksen sisäisenä kohtaamispaikkana ja sosiaalisena hyvinvointikanavana.

Käyttäjät voivat jakaa aktiviteettejaan yhteisessä ”feedissä” ja innostaa muita tsemppiviestein ja tykkäyksin. Työyhteisön tuki auttaa jaksamaan, ja isommissa organisaatioissa treenikaveri tai harrastusporukkakin löytyy helposti.

Samalla työnantajien on helppo seurata ja kehittää työyhteisön vointia ja reagoida mahdollisiin haasteisiin. Sovelluksen kautta voi myös teettää pulssikyselyitä vaikkapa yleisestä fiiliksestä ja työntekijöiden kuormittumisen tasosta.

Pian julkaistava Vointy auttaa viemään työhyvinvoinnin uudelle tasolle hiomalla tiimin yhteen yhteisöllisyyden keinoin. Sillä kun hyvinvointi nostetaan yhteiseksi asiaksi, kasvavat inspiraatio, motivaatio ja työtyytyväisyys kohisten.

Tutustu Vointy™-sovellukseen ja ole rohkeasti yhteydessä – keskustelemme mielellämme Vointyn hyödyistä juuri teidän organisaatiollenne.

Teksti: Vanessa Törnblom

CTA

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Kuinka ergonomista sinun aivotyösi on?

Kun jossain puhutaan ergonomiasta, ajatus herkästi harppaa säädettävään työpöytään tai ryhdikkääseen toimistotuoliin. Tällöin on kuitenkin kyse fyysisestä ergonomiasta, jonka tarkoituksena on

Jo pienillä muutoksilla eroon tuuttiruuhkasta?

Neljässä työyhteisössä ja 36 yksikössä toteutettu SujuKE-interventiotutkimus tähtäsi tarpeettoman aivokuorman vähentämiseen. SujuKE-tutkimukseen osallistuvilla työpaikoilla kehitettiin lukuisia kognitiivista ergonomiaa parantavia ja kognitiivisia

Työterveyshoitaja työkykyjohtamisen tukena

Työterveyshoitajan työssä kohtaa monia organisaatioita ja tilanteita erilaisissa olosuhteissa. Kokemus antaa samaan aikaan osaamista hyvin moninaisten tilanteiden kohtaamiselle sekä näköalapaikan alati

Vastuullinen ja luotettava Pyöräetupalvelu

Saumaton palvelukokemus, tech-first hallinnointijärjestelmällämme Electrobike pyöräetu on suunniteltu täyttämään työnantajien tarpeet ja tarjoamaan heille helppokäyttöisen ja tehokkaan palvelumallin. Tarjoamme työnantajille täysin

Lahjat kertovat yrityksen kulttuurista

Yrityksen kulttuuri ja identiteetti näkyvät konkreettisissa teoissa, jotka kuvastavat yrityksen, johdon ja henkilöstön nykyisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuuria voidaan todentaa valinnoilla

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Visiona hyvinvoivat ihmiset

Toimitusjohtaja Kimmo Virtanen ja henkilöstöjohtaja Sami Laine luotsaavat Yliopiston Apteekkia menestykseen panostamalla erinomaiseen asiakaskokemukseen, henkilöstön hyvinvointiin ja vastuullisuuteen. Yhteistyön perustana ovat

Inhimillistä ylivoimaa

HR-ala on valtavien mullistusten edessä – ja juuri se tekee työstä niin vastustamatonta, uskoo Tomi Välimäki. HENRY ry:n uusi puheenjohtaja Tomi

Perinteinen mittaaminen ei riitä

Mittarit ovat tärkeitä työkaluja organisaation toiminnan ja tulosten seuraamiseksi ja kehittämiseksi. Mutta mitä jos mittarit eivät kerrokaan sitä, mikä on olennaista

Työyhteisöjen suosikkitapahtuma laajenee Tampereelle

Edenred Yritysmaratonviesti, Suomen suurin työyhteisöille suunnattu juoksutapahtuma, laajenee Helsingistä Tampereelle toukokuussa 2024. Tämä suosittu hyvän mielen tapahtuma tarjoaa yrityksille ainutlaatuisen mahdollisuuden