Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Vältä tarpeettomia konflikteja työpaikalla

Stressin, jatkuvan ärtyneisyyden ja ratkaisemattomien konfliktien vuoksi huonosti voivat työntekijät aiheuttavat yleensä tulonmenetyksiä, koska heidän työtehonsa heikkenee ja tuottavuutensa laskee.

Työpaikan yhteistyöongelmat voivat olla vaikeasti ratkaistavissa, mutta oikealla osaamisella ja hyvällä itsetuntemuksella voimme ratkaista tai jopa välttää ne.

“Konfliktilaskelma avasi silmät – miten paljon konfliktit maksaa”

Markku Hiljanen, toimitusjohtaja Ledear Oy:ssä osallistui Have a Nice Conflict koulutuksessa juuri siitä syystä että hän halusi tulla paremmaksi ratkaisemaan konflikteja työpaikalla

Markku oppi TotalSDI kartoituksen avulla sekä tuntemaan itsensä paremmin että myös tuntemaan miten eri ihmiset reagoivat ja toimivat konfliktitilanteissa. Kiitos koulutuksen Markulla on nyt osaamista joka auttaa hänet sekä tunnistamaan mahdollista konfliktia että oikeat työkalut konfliktin ratkaisemiseen.

TotalSDI-työkalulla kartoitetaan ihmisten käyttäytymisen taustalla piileviä kannustimia. TotalSDI:n avulla voimme lisätä ryhmädynamiikkatietoutta, tunnistaa yksilön henkilökohtaiset vahvuudet ja käsitellä työryhmien ristiriitoja ja konflikteja.

Ehkäise siis konfliktit ennen niiden syntymistä ja käännä erimielisyydet menestykseksi!

Seuraava Have a Nice Conflict-koulutus Positive Solutions järjestää Helsingissä 12.-13.6.2019. Tutustu koulutukseen ja varaa paikkasi nyt.

www.positivesolutions.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen