Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Vaikuttavuus on kuntoutuksen iskusana

Yritykset janoavat kuntoutus- ja aktivointitoiminnalta vaikuttavuutta, joka on todennettavissa numeerisesti. Varalan Urheiluopiston hyvinvointipalvelupäällikkö Minni Suni kertoo, että vaikuttavuuden rinnalla vahvoja teemoja ovat kokonaisvaltaisuus, asiakaslähtöisyys sekä tavoitteiden mukainen suunnittelu ja toteutus.

”Ennaltaehkäisevän kuntoutuksen suosio on meillä ollut jatkuvasti kasvussa vuoden 2016 lopusta lähtien”, hän kertoo.

”Myös räätälöinti yleistyy koko ajan, olipa sitten kyse yksilöistä ja ryhmistä.”

Varalalla on kymmenkunta yritystä ja julkista toimijaa asiakkaina – mm. Tampereen kaupunki käyttää urheiluopiston palveluja hyvin laajasti. Sunin mukaan trendinä kentällä on varmistaa avainhenkilöiden työkyky ja räätälöidä näille paketteja, jotka pitävät heidät iskussa.

”Kohdentaminen on tärkeää, oli sitten kysymys työntekijöistä, esimiehistä tai johdosta.”

Varala tarjoaa työhyvinvointiin kaksi ohjelmakokonaisuutta: Varala Recharger ja Digiterveys. Näissä tuoteperheissä olennaista on ensin ymmärtää yrityksen työhyvinvoinnin haasteet ja tarpeet.

”Niiden pohjalta suunnittelemme ohjelmakokonaisuuden yhdessä yrityksen ja mahdollisesti asiakkaan työeläkevakuutusyhtiön kanssa.” Tyypillisiä teemoja ovat mm. vireä arki ja jaksaminen, ravitsemus, tuki- ja liikuntaelimistön kunto ja mielen huolto.

”Kummassakin ohjelmakokonaisuudessa on asiakkaita vuosittain yli 200 henkeä”, hän lisää.

Tasapaino hakusessa
Suni tietää, että monen kuntoutuksen takana on arjen hektisyys: kuormituksen ja palautumisen välistä tasapainoa pitää välillä etsiä ihan tosissaan. ”Onneksi organisaatiot ovat tajunneet, että tämä on pitkä tie ja vaatii pitkäjänteistä asennetta, sen sijaan että järjestetään liikuntapäivä tai kaksi.”

Sunin mielestä myös erilaisille virkistys- ja hyvinvointipäiville on oma paikkansa – ihmiset saavat niistä virtaa ja tiimihenki paranee. Kipeä selkä tai keskivaikea masennus ei kuitenkaan häivy mihinkään ja sen takia kuntoutusportfoliossa pitää olla paljon kovia työkaluja.

”Meiltä kysytään niitä konkreettisia toimia, joiden avulla esimerkiksi sairauspoissaolot saadaan alas. Kaikessa toiminnassa on mukana mittarit.”

Teksti: Sami J. Anteroinen
Kuvat: Varalan urheiluopisto

varala.fi/tyohyvinvointi

Varalan urheiluopisto

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Arjen kitkat kuriin

Arjen sujuvuus on organisaation elinehto. Johdonmukaisilla muutoksilla työarjen sujuvuutta voidaan parantaa nopeasti ja mitattavasti. Henkilöstö sitoutetaan ihmislähtöisen johtamisen avulla. Kuvittele työpäivä,

Arvojohtajuuden arvostus

Arvopohjainen johtaminen on johtamisen suuntaus, jonka vaikutukset ovat pitkäaikaisia ja laaja-alaisia. Arvojohtaminen on toimiva keino vaikuttaa organisatoriseen kasvuun ilman, että turvaudutaan

Herätys suomalaisille yrityksille:

tekoälyosaamisessa jäljessä muista Pohjoismaista Adeccon tuore Global Workforce of the Future 2024 -tutkimus paljastaa, että Suomi laahaa perässä tekoälyn käyttöönotossa ja

Hybridityön ja työhyvinvoinnin yhteydet

Kirjoittaja: Tuukka Nokelainen Hybridityö on noussut merkittäväksi osaksi työelämää erityisesti koronapandemian myötä, kun monet organisaatiot ovat omaksuneet sen pysyväksi toimintamalliksi. Hybridityö

Konflikti ei ole ongelma, sen puute on

Kirjoittaja: Panu Luukka Mitä tuntemuksia sana konflikti sinussa herättää? Aika monelle meistä kyseinen sana herättää pelkästään negatiivisen tuntemuksen; konflikti on jotain

Mainospuhetta vai mitattavia tuloksia?

Laitoimme pyöräedun testiin ”Työsuhdepyöräetu lisää työntekijöiden hyvinvointia ja vähentää sairaspoissaoloja” väittävät eduntarjoajat. Onko pyöräetu oikeasti ratkaisu työhyvinvoinnin ongelmiin vai vain markkinointipuhetta?