Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Vahvana verkossa!

Korona pakotti WGH-seminaarin evakkoon nettiin – mutta pikaisesti kasattu webinaari keräsi silti tuhansien yleisön

Koronavirus on mullistanut työnteon – ja kaikki, mikä on voitu siirtää kotikonttorille, on sinne myös siirretty. Koronan jalkoihin on jäänyt lukemattomia eri tapahtumia ja seminaareja, mutta myös esimerkkejä ketterästä digiajattelusta löytyy. Työelämän ilosanomaa julistava Work Goes Happy 2020 päätettiin siirtää syksyyn – mutta alkuperäisenä tapahtumapäivänä 24.3. haluttiin silti järjestää WGH2020-webinaari, maksuttomana mutta kaikilla mausteilla.

Viikko webinaarin jälkeen haastateltu Work Goes Happy Oy:n toimitusjohtaja Jyri Kansikas huokaa tyytyväisenä: massiivinen digitaalinen seminaaripäivä – yhteensä 15 tuntia ohjelmaa – rullasi komeasti alusta loppuun.

”Täytyy sanoa, että kyllä se meni niin nappiin kuin näissä oloissa on ylipäätänsä mahdollista”, Kansikas toteaa.

Livewebinaari toteutettiin WGH:n yhteistyökumppanin Soprano Oyj:n kanssa ja sen tiloissa. Paikalla olivat myös ”lavojen” moderaattorit. Ohjelma vedettiin lopulta läpi lähes ennalta suunnitellun aikataulun mukaisesti – mutta tietenkin ilman yleisöä.

kuva
Work Goes Happy Oy:n toimitusjohtaja Jyri Kansikas sanoo, että Livewebinaari meni niin nappiin kuin näissä oloissa se on ylipäätänsä mahdollista. Kuva: WGH

Ruohonjuuritason vastuullisuutta

Teemoina olivat vastuullisuus, vuorovaikutus ja työelämä – ja etenkin vastuullisuus sai kovasti uudenlaista klangia, kun kaikkien osallistujien piti mm. muistaa turvavälit ja desinfioida ympäristöä.

”Esimerkiksi mikrofonit desinfioitiin joka puhujan jälkeen, vaikka niihin ei koskettu”, Kansikas kertoo ja kuvailee, että linjana oli ”muistuta, muistuta, muistuta”: hygieniahaaste ei päässyt unohtumaan, kun mm. moderaattorit pitivät asiaa pinnalla.

WGH-tiimin moottorina urakassa toimi perinteinen suomalainen sisuuntuminen: kun koronavirus järjesti valtakunnan arjen uuteen uskoon, ei haluttu heittää vuoden kovaa työtä roskakoriin. Ajankohtaisia teemoja oli kartoitettu ja puhujia metsästetty niin sinnikkäästi, että käsiä ei yksinkertaisesti vain voinut nostaa pystyyn.

”Niin me sitten halusimme tehdä tämän ilmaisen webinaarin, puhtaasti rakkaudesta lajiin”, toteaa Kansikas, joskin myöntäen että digishow’n polkaiseminen tyhjästä vaati ”järjettömän” määrän työtä.

”Tämä ei olisi onnistunut mitenkään ilman Sopranon loistavaa asennetta ja mahtavia työntekijöitä, jotka hoitivat kaiken tekniikan Sopranon omissa tiloissa”, hän kiittelee.

Tilanne päällä!

Näin se toimi: livelähetyksen katsominen oli alusta loppuun maksutonta, mutta vaati ilmoittautumisen. Samalla kun webinaarin osallistuja ilmoittautui tapahtumaan, hän sai sähköpostiin linkit heti webinaaripäivän aamuna ja pääsi linkkien kautta katsomaan webinaareja.

Vaikka WGH-tiimillä oli aikaisempaa kokemusta webinaarien järjestämisestä, paketin kasaan laittaminen vaati kiivasta jalkatyötä aina H-hetkeen asti. ”Muutoksia tehtiin edelliseen päivään asti”, kertoo Kansikas, joka oli koko tapahtuman ajan ”reservissä”, valmiina astumaan tuleen, jos esimerkiksi joku esiintyjä ei pääsekään paikalle.

Ja kattaus oli muhkea: luennoimassa nähtiin mm. Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen, aivotutkija Minna Huotilainen, psykologi Tony Dunderfelt, psykologian tohtori ja aivojen asiantuntija Mona Moisala, vuorovaikutusmuotoilija Simo Routarinne, organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa, yritys- ja mentaalivalmentaja Jaana Hautala…

Viidakkorumpu voittoisana

Kansikas kertoo, että peruuttaneiden joukossa oli pitkänmatkalaisia ja karenteenilaisia, mutta yllättävän hyvin ohjelman ydinrunko pysyi kasassa silti.

”Esiintyjät myös ymmärsivät poikkeustilanteen loistavasti ja henki oli erittäin hyvä.”

Entä sitten webinaarin suosio? – Webinaaria seurasi livenä noin 5 000 ihmistä ja tapahtuman videotallenteita on käyty klikkaamassa yli 10 000 kertaa, joten WGH-viesti saatiin komeasti ulos maailmalle poikkeusoloista huolimatta. Kansikkaan mukaan tämä vaati sitä, että kaikki viestintäputket olivat kuumana ennen webinaaria, promoamassa tapahtumaa 24/7.

”Tässä oli aivan erityisen hienoa huomata, että meidän upeat esiintyjämme käyttivät ahkerasti omia kanaviaan levittääkseen sanaa”, hän toteaa.

kuva
Kuva: Pixabay

Tervetuloa, Teams Finland!

Koronaviruksen jälkeenkin on elämää – ja myös työelämää – mutta Kansikas arvelee viruksen muuttavan monia asioita siihen mennessä. Hän puhuu ”ihmiskokeesta”, jossa viimein on selvitetty etätyön merikelpoisuutta: niissä paikoissa, joissa etäduunit rullaavat hyvin, tullaan varmasti suosimaan niitä jatkossakin, ainakin enemmän kuin kaukaisella 2010-luvulla. ’Team Finlandin’ tilalle tulikin Teams Finland.

”Voi käydä niin, että etätyöstä tulee pääsääntöinen tapa tehdä työtä, eikä se väliaikainen.” Tällöin kuitenkin tarvitaan uudenlaista ergonomista otetta kotikonttorille: työelämän soturit eivät voi huhkia keittiön pöydän ääressä tai sohvan mutkassa loputtomiin, ei ainakaan ilman, että kroppa lotkauttaa protestin, jos toisenkin.

”Tämä muutos haastaa ennen kaikkea pomoportaan: etenkin vanhan polven kellottajat ja käskyttäjät joutuvat kovan paikan eteen”, arvelee Kansikas. ”Kyttäys ja kontrolli on poistumassa ja tilalle tulee valmentavaa ja palvelevaa johtamista”, hän uskoo.

kuva
Kuva: Pexels

”Kun porukka on yhä enemmän etätöissä, esimiehen pitää kannustaa, mahdollistaa ja pitää huolta eri tavalla – mikromanageraus ei enää toimi.”

Ihan ensimmäiseksi reaktioksi koronan jälkeen Kansikas kuitenkin povaa yhteisöllisyyden nousua: palaverihelvettiä kenties aikaisemmin kironneet työmyyrät haluavat kokoustaa porukalla pitkän eristyksen päättyessä.

”Ihan tavallisten, arkisten kohtaamisten arvo nousee”, hän ennustaa.

Teksti: Sami J. Anteroinen

Meidänkö organisaatio etäpalaverien eliittiä?
– Näillä vinkeillä onnistut!

1. Varmista, että jokaisella työntekijällä on kunnolliset ja toimivat laitteet, nopeat nettiyhteydet sekä pääsy työn kannalta tärkeisiin kansioihin ja yrityksen toimintoihin myös etäyhteyden päässä.

2. Kouluta henkilöstölle videopalaverien käyttö. Kokous sujuu paremmin, kun kaikki osaavat laittaa mikrofoninsa ja videoyhteytensä päälle.

3. Käytä videoyhteyttä aina kuvan kanssa: se tuo toiset lähemmäksi ja lisää läsnäolon tuntua.

4. Luokaa etätyötä palveleva kulttuuri. Videopalavereissa läsnäolo on yhtä tärkeää kuin normaaleissakin palavereissa.

5. Muista vaihtelu. Jokaisen työntekijän on hyvä tehdä tietoisia valintoja siitä, milloin päivä etänä sopii työtehtäviin parhaiten ja milloin kannattaisi tulla toimistolle.

Lähde: Piia Säylä, Elisa

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,