Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Uutta osaamista HR-ammattilaisille

Aktiivinen ja asiantunteva henkilöstöjohtaminen on merkittävä osa yrityksen menestystä

Vaasan yliopiston HR MBA -täydennyskoulutus on suunnattu työelämässä oleville HR-alan asiantuntijoille. Kuudesta moduulista koostuva koulutus auttaa kehittymään johtajana ja antaa valmiuksia strategian laatimiseen sekä kansainvälistymiseen.

Vaasan yliopiston HR MBA -koulutusta on kehitetty työelämälähtöisesti alan uudet suuntaukset huomioiden. Koulutuksen kuusi itsenäistä moduulia voi suorittaa työn ohella. Seuraava johtajuutta käsittelevä HR MBA -moduuli alkaa 10.2.2020.

”Lähiopetusta järjestetään kuukausittain kaksi päivää. Lisäksi osallistujat tekevät oppimistehtäviä oman organisaationsa näkökulmasta, joten koulutus hyödyttää koko organisaatiota”, kertoo koulutuspäällikkö Pia-Liisa Äijö.

Osallistujilla on oltava alan pohjatiedot, ja kolmen vuoden johtamiskokemusta suositellaan. Lähiopetuspäivinä käsitellään alan haasteita ja ydinkysymyksiä henkilöstöalan kansainvälisen tason tutkijoiden ja ammattilaisten johdolla.

”Joustava opiskelumuoto sopi täydellisesti kokoaikatyössä olevalle. Ammattitaitoni ja johtajuuteni kehittyivät, ja verkostoiduin ryhmässäni olleiden henkilöstöalan ammattilaisten kanssa”, sanoo HR MBA -koulutukseen osallistunut henkilöstöpäällikkö Reijo Salminen metallinjalostusyritys Boliden Harjavalta Oy:stä.

Strategisesta johtamisesta henkilöstön hyvinvointiin
Koulutuksessa käydään läpi HR-johtamisen ydinalueita, kuten henkilökohtaisen suorituksen arviointia ja palkitsemismallien kehittämistä, sekä liiketoiminnan keskeisiä alueita, kuten johtajuutta, strategian kehittämistä ja implementointia ja johdon laskentatoimea.

”Johtajuuden moduulit olivat erittäin hyödyllisiä, sillä insinöörin koulutuksessani ei käsitelty ihmisten johtamista lainkaan. Teoreettinen taustoitus antoi lisävalmiuksia työhön”, sanoo Salminen.

Strateginen HR, johtaminen ja resursointi tähtäävät opiskelijan oman toimialueen strategian kehittämiseen sekä auttavat näkemään henkilöstöjohtamisen merkityksen yrityksen tuloksessa.

”Tavoitteenamme on kehittää tulevaisuuden ammattilaisia, jotka hallitsevat yrityksen henkilöstöhallinnan huomioiden eri näkökulmia, esimerkiksi tulevaisuuteen tähtäävän strategisen resursoinnin, digitalisaation vaikutukset toimialallaan sekä osaavat huomioida johtamisessa tulevien sukupolvien erilaiset arvot ja näkemykset", kuvailee Äijö.

Lisätietoja koulutusohjelmasta: www.univaasa.fi/mba

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen

Valon puolella

Työyhteisösovittelija Marianne Tokola kohtaa työelämän möröt, jumit ja kipupisteet – mutta on nähnyt myös ihmeitä yhteisen pöydän ääressä Kun etätyöt nyt

Eettisyys osaksi organisaation arkea

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja voi

Paha olo pois!

Kirjoittaja: Saara Remes Vain pieni osa ihmisistä käyttäytyy työpaikalla huonosti – onneksi. Yhdenkin ihmisen tökerön käytöksen heijastinvaikutus on kuitenkin suorastaan järkyttävä.

Pandemia nosti pintaan tuen tarpeen

”Pandemia lisäsi holististen coaching-palveluiden kysyntää voimakkaasti”, sanoo Life Coach Academyssä koulutusjohtajana työskentelevä Auli Hedman. Yhä useampi yritys on herännyt siihen, että

Palaveriviidakosta mielen poluille

Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja

Perhevapaalta työelämään – mutta miten?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä eri