Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Unihäiriöitä voidaan vähentää hyvällä johtamisella ja hyvillä työoloilla

Paremmalla johtamisella ja hyvillä työoloilla unihäiriöitä voidaan vähentää ja parantaa työkykyä. Työstressi ja johtamisen epäoikeudenmukaisuus puolestaan lisäävät unihäiriöitä, osoittaa Työterveyslaitoksen tutkimus. Tutkimuksessa seurattiin lähes 25 000 kunta-alan työntekijää 2000-2012. Tulokset on julkaistu arvostetuissa SLEEP ja International Journal of Epidemiology -lehdissä.

Unihäiriöt ovat yleisiä työikäisessä väestössä, jopa 30 prosenttia aikuisista kärsii unettomuudesta vähintään kolmena yönä viikossa. Unihäiriöt voivat edelleen heikentää niin työkykyä kuin yleistä terveydentilaa. Unen laatuun voivat vaikuttaa monet tekijät, kuten työolot.

”Tutkimustuloksemme antavat lisänäyttöä sille, että unihäiriöitä voidaan vähentää kiinnittämällä huomiota työtehtävien vaativuuteen ja hallittavuuteen sekä oikeudenmukaiseen kohteluun työpaikalla”, kertoo erikoistutkija, dosentti Jaana Halonen Työterveyslaitokselta.

”Esimiesten koulutus, erityisesti työntekijöiden tasapuolisen ja reilun kohtelun osalta, sekä töiden uudelleen organisointi voivat olla keinoja, joilla työstressiä voidaan vähentää ja edistää johtamisen oikeudenmukaisuutta työpaikoilla”, ehdottaa akatemiatutkija, dosentti Tea Lallukka Työterveyslaitokselta

Tutkimuksessa mukana lähes 25 000 kuntatyöntekijää
Tutkimuksessa käytettiin kolmen kyselyn tuloksia.

Henkilöillä, joilla ei lähtötilanteessa ollut unihäiriöitä tai työongelmia, unihäiriöt lisääntyivät, kun työstressi (32 %) ja epäoikeudenmukainen johtaminen (15 %) lisääntyivät.

Työongelmien vähenemistä seurattiin niillä, jotka ensimmäisessä kyselyssä raportoivat unihäiriöitä sekä työstressiä tai johtamisen epäoikeudenmukaisuutta. Jos työongelmat vähenivät ensimmäisen ja toisen kyselyn välissä, vähensi se unihäiriöiden esiintymistä kolmannessa seurannassa (22 % työstressi ja 17 % epäoikeudenmukaisuus).

Tutkimuksessa käytettiin 24 873 Kuntasektorin seurantatutkimukseen osallistuneen henkilön kyselytietoja unihäiriöistä sekä työperäisen stressin ja johtamisen epäoikeudenmukaisuuden kokemisesta. Jokaiselta osallistujalta oli käytettävissä tieto sekä työperäisistä altisteista, että unihäiriöistä vähintään kolmesta peräkkäisestä kyselystä vuosilta 2000–2012. Osallistujien keskiikä oli 44 vuotta.

Lisätietoja: www.ttl.fi

Teksti: Työterveyslaitos

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Työelämä tarvitsee mielen huoltoa

Kuullaksen uudenlainen valmennuspalvelu tarjoaa keinoja koko henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiseen Työelämän paineet ja epävarmuus ovat monessa organisaatiossa arkea. Kun työn imu hiipuu

Mainospuhetta vai mitattavia tuloksia?

Laitoimme pyöräedun testiin ”Työsuhdepyöräetu lisää työntekijöiden hyvinvointia ja vähentää sairaspoissaoloja” väittävät eduntarjoajat. Onko pyöräetu oikeasti ratkaisu työhyvinvoinnin ongelmiin vai vain markkinointipuhetta?

Arjen kitkat kuriin

Arjen sujuvuus on organisaation elinehto. Johdonmukaisilla muutoksilla työarjen sujuvuutta voidaan parantaa nopeasti ja mitattavasti. Henkilöstö sitoutetaan ihmislähtöisen johtamisen avulla. Kuvittele työpäivä,

Hybridityön ja työhyvinvoinnin yhteydet

Kirjoittaja: Tuukka Nokelainen Hybridityö on noussut merkittäväksi osaksi työelämää erityisesti koronapandemian myötä, kun monet organisaatiot ovat omaksuneet sen pysyväksi toimintamalliksi. Hybridityö

Työhyvinvointi on strateginen valinta

Hyvinvointi on enemmän kuin vain yksittäinen valinta – se on strateginen päätös. Varalan hyvinvointipalveluissa uskotaan, että henkilöstön hyvinvointia voidaan vahvistaa pitkäjänteisen

Anna lahjaksi ikimuistoisia hetkiä

Elämyspaketti mukautuu erilaisiin kiittämisen ja palkitsemisen tarpeisiin Elämys on ikimuistoinen lahja, joka tuottaa iloa ja luo muistoja. Monipuolisten elämyspakettien sisältämistä vaihtoehdoista

Huippukylmähoitolaite on satsaus hyvinvointiin

Satakerta Rödl & Partner on hankkinut huippukylmähoitolaitteen jo kahteen toimipisteeseensä. Kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva kylmähoitolaite on työpaikan vetovoimatekijä. Kylmähoito tukee kivunhallintaa ja

Valjasta stressi voimavaraksi

Stressin voi kääntää voimavaraksi omaa suhtautumistapaa muuttamalla, jolloin stressin haitallisten vaikutusten kokeminen vähenee. Stressin näkeminen vahvistavana auttaa selviytymään haastavasta tilanteesta ja