Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työsuhdepyörä – Digitaalisilla innovaatioilla kohti vastuullista liikkumista

Kuluneet viime vuodet ovat muuttaneet B2B palvelutarjonnan ajattelumaailmaa, eikä paluuta entiseen ole. Iso osa yrityksistä odottaa jatkossakin siirtymistä kohti digitaalisempia ja automatisoidumpia palvelumalleja sekä vastuullisempia tuotantoketjuja.

Menestys tässä uudessa ympäristössä edellyttää, että organisaatiot suunnittelevat palvelupolkunsa nämä asiat mielessä pitäen. Yritykset käyttäytyvät nykyään entistä enemmän kuluttaja-asiakasmaisesti – odottaen enemmän henkilökohtaisempaa palvelua ja yleistä joustavuutta palveluhankinnoissa, lisäksi yritykset haluavat sitoutua ensisijaisesti digitaalisesti ja löytää mahdollisimman useita tapoja automatisoida palvelutarjonnan ylläpitoa. Digitaalinen työskentelytapa näkyy myös työskentelymallien muutoksena, esimerkiksi asiakastapaamisten korvaamisena videopalavereilla, lyhentäen arjen liikkumismatkoja ja siirtämällä niitä vastuullisempiin ja vähäpäästöisempiin liikkumismuotoihin kuten sähköautoiluun ja työmatkapyöräilyyn.

Digitalisaatio ja työskentelytapojen muutokset ovat vahvasti muuttaneet arjen kulkutapoja ja yhä useammat ovat löytäneet intohimon pyöräilyyn muutoksen myötä. Suomessa eletään kaikkien aikojen pyöräilybuumia, jota on entisestään kiihdyttänyt 2021 voimaan astunut työsuhdepyörän veroetu, joka mahdollistaa työsuhdepyörän hankinnan ansiotuloverosta vapaana etuna 1200 € asti/vuosi. Veroedun myötä, työsuhdepyörän hankinnasta on tullut hitti työpaikoilla, ja yritykset etsivät kuumeisesti tapoja tarjota pyöräetu työntekijöille vastuullisesti ja mahdollisimman mutkattomasti.

Vuonna 2009 perustettu Electrobike on tarjonnut pyöräleasingia ja sähköpyöräpalveluita jo yli 5 vuoden ajan ja yritys on ollut edelläkävijänä kehittämässä työsuhdepyöräasiakkaita varten täysin digitaalista työsuhdepyöräpalvelua. Digitalisaatio on tehnyt edun tarjoamisesta, hallinnoinnista ja käyttöönotosta mutkatonta sekä työntekijälle, että työnantajalle. Kehitetty palvelumalli on mahdollistanut palvelun käytön työnantajalle täysin kuluttomasti. Lisäksi innovaatiot työsuhdepyörien laiterekisteri-, leasingsopimus-, ja palkkahallintoautomaatioissa ovat tehneet Electrobikesta edelläkävijän työsuhdepyöräpalvelun tarjoajana.

CTA

Electrobiken edustamien Husqvarna & R Raymon pyörämerkkien yhteistyökumppanina toimii saksalainen, Euroopan johtava kaksipyöräisten ajoneuvojen valmistaja, PIERER Mobility AG. Yritysten vahva yhteistyö ja vastuullinen valmistus-, ja toimitusketju antavat mahdollisuuksia investoida lisää laiteturvallisuuteen, kierrätysinnovaatioihin ja sekä laitteiden kehittyvään teknologiaan. Electrobiken Työsuhdepyöräpalvelu antaa työntekijälle mahdollisuuden hankkia työsuhdepyörä huomattavasti edullisemmin, kuin kuluttaja-asiakkaana hankittaessa. Työnantajalle taas koituu taloudellista hyötyä, sillä osana palkkaa tarjottavasta työsuhde-edusta ei tule palkan sivukuluja ja leasing-sopimuksen kulut tai pyörän hankintahinta voidaan vähentää yhteisöverotuksessa. Lisäksi työsuhdepyöräsopimuksiin kuuluu palautusmahdollisuus, jonka ansiosta työsuhdepyörän voi palauttaa kesken myös sopimuskauden.

Electrobiken työsuhdepyöräpalvelun avulla kannustat henkilöstön siirtymistä kohti vastuullisempaa liikkumista ja ympäristöystävällisempää arkea.

Electrobike on vuonna 2009 perustettu sähköpyörien maahantuontiin ja myyntiin erikoistunut yritys. Yrityksille Electrobike tarjoaa työsuhdepyöräpalvelua täysin sähköisenä avaimet käteen -palveluna, joka tekee edun käyttöönotosta ja hallinnoinnista vaivatonta. Itsenäisenä maahantuojana Electrobiken palvelukonseptiin kuuluu ympäristövastuullisesti tuotetut sähköpyörät, tavalliset polkupyörät, monipuoliset pyöräilytarvikkeet, pyörähuoltopalvelut sekä moderneja tarpeita vastaavat polkupyörien säilytysratkaisut.

Lisätietoja edusta ja palvelusta: www.tyosuhdepolkupyora.fi & yritysmyynti@electrobike.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Työhyvinvointi on strateginen valinta

Hyvinvointi on enemmän kuin vain yksittäinen valinta – se on strateginen päätös. Varalan hyvinvointipalveluissa uskotaan, että henkilöstön hyvinvointia voidaan vahvistaa pitkäjänteisen

Anna lahjaksi ikimuistoisia hetkiä

Elämyspaketti mukautuu erilaisiin kiittämisen ja palkitsemisen tarpeisiin Elämys on ikimuistoinen lahja, joka tuottaa iloa ja luo muistoja. Monipuolisten elämyspakettien sisältämistä vaihtoehdoista

Huippukylmähoitolaite on satsaus hyvinvointiin

Satakerta Rödl & Partner on hankkinut huippukylmähoitolaitteen jo kahteen toimipisteeseensä. Kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva kylmähoitolaite on työpaikan vetovoimatekijä. Kylmähoito tukee kivunhallintaa ja

Valjasta stressi voimavaraksi

Stressin voi kääntää voimavaraksi omaa suhtautumistapaa muuttamalla, jolloin stressin haitallisten vaikutusten kokeminen vähenee. Stressin näkeminen vahvistavana auttaa selviytymään haastavasta tilanteesta ja

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Kuinka ergonomista sinun aivotyösi on?

Kun jossain puhutaan ergonomiasta, ajatus herkästi harppaa säädettävään työpöytään tai ryhdikkääseen toimistotuoliin. Tällöin on kuitenkin kyse fyysisestä ergonomiasta, jonka tarkoituksena on

Jo pienillä muutoksilla eroon tuuttiruuhkasta?

Neljässä työyhteisössä ja 36 yksikössä toteutettu SujuKE-interventiotutkimus tähtäsi tarpeettoman aivokuorman vähentämiseen. SujuKE-tutkimukseen osallistuvilla työpaikoilla kehitettiin lukuisia kognitiivista ergonomiaa parantavia ja kognitiivisia

Työterveyshoitaja työkykyjohtamisen tukena

Työterveyshoitajan työssä kohtaa monia organisaatioita ja tilanteita erilaisissa olosuhteissa. Kokemus antaa samaan aikaan osaamista hyvin moninaisten tilanteiden kohtaamiselle sekä näköalapaikan alati

Vastuullinen ja luotettava Pyöräetupalvelu

Saumaton palvelukokemus, tech-first hallinnointijärjestelmällämme Electrobike pyöräetu on suunniteltu täyttämään työnantajien tarpeet ja tarjoamaan heille helppokäyttöisen ja tehokkaan palvelumallin. Tarjoamme työnantajille täysin

Lahjat kertovat yrityksen kulttuurista

Yrityksen kulttuuri ja identiteetti näkyvät konkreettisissa teoissa, jotka kuvastavat yrityksen, johdon ja henkilöstön nykyisiä arvoja ja toimintatapoja. Kulttuuria voidaan todentaa valinnoilla

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi