Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työntekijät haluavat mukaan työpaikan ilmastotekoihin – uudet työkalut auttavat alkuun

Työyhteisöillä on ideoita ja intoa ilmastotekojen edistämiseen, mutta tavoitteet eivät aina muutu käytännöiksi. Työterveyslaitoksen oppimateriaali ja ilmastotoiminnan mittari tarjoavat välineet ilmastotyön käynnistämiseen ja jatkuvaan kehittämiseen.

Ilmastokriisin ratkaiseminen vaatii isoja päätöksiä, mutta niiden rinnalla tarvitaan tuhansia pieniä arkisia tekoja. Työpaikat ovat avainasemassa siinä, miten ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen käytännössä toteutuvat. 

Työterveyslaitoksen TILKE-hankkeessa (Työpaikat ilmastotoimijoina – yhteiskehittäen kestäviin ratkaisuihin) selvitettiin, miten työyhteisöjen ilmastotoimijuutta voidaan vahvistaa.

”Ilmastokeskustelu painottuu usein päästöintensiivisiin aloihin tai edelläkävijäyrityksiin. Suuri osa suomalaisista työskentelee kuitenkin aivan tavallisilla työpaikoilla. Niissä tehdään jatkuvasti valintoja, jotka vaikuttavat työn kestävyysvaikutuksiin”, sanoo vanhempi asiantuntija Heli Heikkilä Työterveyslaitoksesta.

Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Heli Heikkilä.
Kuva: Työterveyslaitos

Osallistava kehittäminen tuo ideat esiin

TILKE-hankkeessa havaittiin, että työntekijöillä on paljon halua ja kykyä kehittää työpaikkaa kestävämmäksi, mutta potentiaali jää usein hyödyntämättä. Vaikka johdolla olisi selkeät suunnitelmat ilmastotyöhön, tieto tavoitteista ei aina saavuta työntekijöitä. Se vaikeuttaa yhteistä sitoutumista ja hidastaa arjen parannuksia.

”Työntekijöiden innostus, ideat ja kyky ratkaista käytännön haasteita ovat työpaikoilla jo valmiina – niitä täytyy vain päästä käyttämään”, Heikkilä painottaa.

Parhaat ratkaisut syntyvät, kun eri henkilöstöryhmien tieto, osaaminen ja päätösvalta yhdistyvät. Onnistunut yhteiskehittäminen kokoaa eri hierarkiatasot yhteen ja ohjaa muuttamaan koko toimintamallia, ei vain yksittäisiä käytäntöjä.

Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Arja Ala-Laurinaho.
Kuva: Työterveyslaitos

Pienet kokeilut rakentavat kestävää muutosta

Vaikuttava ilmastotyö ei aina vaadi suuria investointeja. Muutos voi alkaa pienistä, helposti toteutettavista kokeiluista, jotka tukevat motivaatiota ja vievät kehittämistä eteenpäin.

”Pesulassa asennettiin ikkunakalvot lämpösäteilyn vähentämiseksi, ja pelastuslaitoksella säädettiin kalustohallien ovien sulkeutumisviivettä lämpöhukan vähentämiseksi talviaikaan. Nämä ovat helposti toteutettavia toimia, jotka tekevät ilmastotyöstä konkreettista”, toteaa Työterveyslaitoksen vanhempi asiantuntija Arja Ala-Laurinaho.

Jotta toimenpiteet eivät jää irrallisiksi, tarvitaan yhteinen suunta, joka kokoaa kokeilut osaksi laajempaa tavoitteellista kehittämistä. Näin syntyy jatkuva liike, joka juurruttaa ilmastotyön työpaikan arkeen.

Lähde: Työterveyslaitos

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Viherkasveilla elinvoimaa arjen ympäristöihin

Luonnossa oleminen on rentouttavaa ja rauhoittaa mieltä. Vihersisustaminen tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia ja raikkaita ideoita luontoelementtien ja ihmisten kohtaamisille sisätiloissa. ”Viime aikoina

Hyvä vai paha työhyvinvointikysely?

Psykologisesti turvallisissa työpaikoissa kehittämiskohteet tulevat aidosti esille Ulkopuolisen tahon toteuttama työhyvinvointikysely on tasapuolinen ja luotettava keino saada ajantasaista tietoa työyhteisön tilasta

RollerMouse auttaa rasitusvammoihin

Päätetyöskentelyn sairauspoissaolot kuriin Contour Design tarjoaa yrityksille RollerMousea, joka auttaa päätetyöskentelyn aiheuttamiin jännitys- ja kiputiloihin. Tutkimuksen mukaan RollerMouse vähentää niska- ja

Lisää potkua taustamusiikista

Yrityksille uusi voimavara Taustamusiikilla voidaan saada työpaikoilla hyviä tuloksia aikaan. Työhyvinvointi paranee ja samoin myös yrityksen tulos tuottavuuden parantuessa. Teoston ja

Elämän osa-alueet kuntoon

Kokonaisvaltainen hyvinvointivalmennus tukee jaksamista ja parantaa henkilöstötuottavuutta Digiterveys-hyvinvointiohjelma kehittää organisaation työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ohjelma perustuu osallistujien motivaation herättämiseen ja itsensä johtamisen

Täydellinen tilaratkaisu on liikkuva maalitaulu

Modernin toimistotilan pitää mahdollistaa ja innostaa. ”Tulevaisuuden työpaikat ovat mitä suurimmassa määrin kohtaamisen, vuorovaikutuksen ja verkostoitumisen paikkoja”, uskoo liiketoimintajohtaja Peter Lindeberg

Opetus- ja sote-alalla koetaan työn imua

Opettajat, sote-alan ammattilaiset ja maaviljelijät ovat usein työn imussa työn kuormittavuudesta huolimatta. Myös johtajat ja asiantuntijat nauttivat työn imusta keskimääräistä useammin.

Palvelumuotoilu – yhdessä tekemisen kulttuuri

Elämme ajassa, jossa kuluttamisen painopiste on siirtymässä entistä enemmän tavaroista palveluihin, mikä korostaa palveluiden, elämysten ja suunnittelun tuottamisen merkitystä. Palvelumuotoilu vastaa

Sisäilmaoireilu kuormittaa työpaikoilla

Laaja tietopaketti ratkaisuista julkaistu Homepakolaiset ry on laatinut esimiehille, työterveyshuolloille ja muille työelämätoimijoille suunnatun materiaalipaketin, jossa kuvataan oppain ja videoin sisäilmasta

Pikapalaveri pyörillä?

Smartblockin uusin malli Talktime. Toimistoissa halutaan nyt optimoida ihmisten kohtaamiset. Tähän markkinarakoon tähtää vuonna 2015 perustettu Smartblock Oy, jonka käyntikorttina on

Paluu toimistolle

Tilasuunnittelu toimiston vetovoimatekijänä Työnteon tavat ovat muuttuneet, mutta monissa organisaatioissa toivotaan jälleen läsnäoloa toimistolla. Mitä toimisto voi tarjota, jotta se voi