Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työhyvinvointia liikunnasta – Näin Suomen aktiivisin työpaikka innostaa työntekijänsä liikkumaan

Kuva: Vesa Korhonen

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä fyysinen aktiivisuus on tuotu osaksi organisaation jokapäiväistä arkea. Henkilöstöliikunnan peruskivenä on ihmislähtöinen, innovatiivinen ja osallistava toimintakulttuuri.

Liikunta on varsinainen työyhteisön ihmelääke, joka edistää työhyvinvointia ja työkykyä. Silti suuri osa aikuisista liikkuu terveytensä kannalta aivan liian vähän (FinTerveys 2017). Toisin on Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä (PPSHP), joka valittiin Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun voittajaksi tammikuussa 2022. Hyvinvointialueeksi vuonna 2023 muuttuva PPSHP on malliesimerkki siitä, kuinka liikunta-aktiivisuus on nostettu organisaation toimintakulttuurin keskiöön.

”Hyvinvoiva henkilöstö on toimintamme perusta, sillä terveydenhuollon työ on usein epäsäännöllistä, vaativaa ja eri tavoin kuormittavaa. Hyvät fyysiset voimavarat edesauttavat työntekijöidemme kokonaisvaltaista jaksamista ja työkykyä”, toteaa PPSHP:n työhyvinvointipäällikkö Oili Ojala.

kuva
Kuva: Markku Penttinen

Aktiivisuus lähtee ihmisestä itsestään

Noin kaksi kolmasosaa sairaanhoitopiirin 7 000 työntekijästä tekee vuorotyötä. Jotta liikunnasta ei muodostuisi kuormitustekijää, ihmisiä herätellään kiinnostumaan liikunnasta itselleen sopivalla tavalla.

”Olemme halunneet luoda kannustavan kulttuurin, joka tarjoaa edellytykset tehdä kestäviä, aktiivista elämäntapaa tukevia valintoja. Terveyden edistämisen tulee kuitenkin olla yksilön oma valinta”, Ojala kertoo.

Työhyvinvointipäällikön lisäksi PPSHP:n työhyvinvoinnin ydintiimiin kuuluu päätoiminen terveysliikunnan suunnittelija. Henkilöstöliikuntaa johdetaan tiiviissä yhteistyössä henkilöstöhallinnon, työterveyden, työsuojeluorganisaation ja johdon kanssa.

Työntekijät saavat jo perehdytysvaiheessa yksilöllistä opastusta esimerkiksi palautumiseen ja liikunnallisiin elintapoihin. Tarvittaessa työterveyshuollon ammattihenkilö, kuten työterveyslääkäri tai -fysioterapeutti, ohjaa eteenpäin terveysliikunnan suunnittelijan vastaanotolle. Hyvinvoinnin tukena on myös Smartumin liikunta-, kulttuuri- ja hierontaedut, joita työntekijät saavat hyödyntää haluamallaan tavalla.

”Sairauspoissaolopäivistä aiheutuva hintalappu nousee helposti miljooniin euroihin. Fyysiseen hyvinvointiin tehdyt investoinnit maksavat siis itsensä nopeasti takaisin”, toteaa Ojala.

kuva
Työhyvinvointipäällikkö Oili Ojala (vas.) ja terveysliikunnan suunnittelija Minna Keskitalo (oik.) vastaanottivat Suomen Aktiivisin Työpaikka -palkinnon Urheilugaalassa tammikuussa 2022.
Kuva: Sirpa Jämsä

Matalan kynnyksen aktiivisuutta liikuttajaverkoston tuella

Sairaanhoitopiirin vapaa-ajan yhdistyksellä on keskeinen rooli liikuntaan aktivoimisessa. Yhdistyksen 23 jaostoa tarjoavat harrastusmahdollisuuksia juoksukoulusta joogaryhmään ja pesäpallosta pilatekseen. Tavoitteena on madaltaa erityisesti vähän liikkuvien osallistumiskynnystä osaamistasosta riippumatta.

Kullekin työyhteisölle laaditaan myös niiden tarpeisiin sopiva terveyden edistämisen suunnitelma. Apuna on nk. liikuttajaverkosto, joka koostuu vapaaehtoisista aktiivisuuden sanansaattajista. Liikuttajat tsemppaavat ja vievät liikunnan ilosanomaa sekä konkreettisia toimenpiteitä työyhteisönsä arkeen.

Panostukset liikuntaan ja sitä tukeviin palveluihin ovat kannattaneet, kertoo PPSHP:n terveysliikunnan suunnittelija Minna Keskitalo.

”Liikuntapalvelut on tuotava mahdollisimman lähelle ihmistä. Hyvänä esimerkkinä toimivat Smartum-edut, joiden avulla liikunnan harrastaminen onnistuu helposti myös etänä. Uusi Smartum Wellbeing Hub antaa entistä paremmat eväät etujen hyödyntämiseen. Varsinkin ne, jotka miettivät sopivaa käyttökohdetta eduilleen, voivat sen avulla löytää itselleen sopivan tavan liikkua. Näin edut tulevat myöskin käytetyiksi”, Keskitalo iloitsee.

Uusi Smartum Wellbeing Hub -palvelu tarjoaa yhdessä innostavassa paketissa kaiken, mitä työntekijät tarvitsevat lisätäkseen työkykyään ja hyvinvointiaan Smartum-etujen avulla. Tutustu palveluun lähemmin täällä.

Teksti: Vanessa Törnblom

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet

Työelämän jatkuva muutos haastaa organisaatioita rakentamaan hyvinvointia uudella tavalla. Työn pirstaloituminen, monimuotoistuvat tiimit ja kasvava epävarmuus edellyttävät johtamiselta herkkyyttä, selkeyttä ja

Ulkoistettu HR-palvelu

Tehokkuutta, taloudellisuutta ja joustavuutta Säästöt ovat iskeneet armottomasti lähes jokaiselle toimialalle. Henkilöstöhallinnon tehtävät ovat sellainen asia, joka kysyttäessä kerrotaan usein olevan

Nuoret työelämän kynnyksellä

Pelot eivät aina vastaa todellisuutta LähiTapiolan tuore kyselytutkimus paljastaa ilahduttavia tuloksia nuorten työelämäkokemuksista, vaikka nuorten tulevaisuusodotukset ovatkin synkentyneet. Kyselyyn vastanneista 25–32-vuotiaista

TikTok ja työelämän nuoret

Sosiaalisen median sovellukset, kuten TikTok, eivät ole vain ajanvietettä tai viihdettä – ne tarjoavat arvokasta tietoa siitä, kuinka työelämän nuoret (sukupolvi

Iissä pohditaan työn kipukohtia leirinuotioilla

Työsuojelurahaston kehittämisavustuksen tuella toteutetussa Työelämän leirinuotiot -hankkeessa työssä jaksamisen haasteet nostetaan rohkeasti esille ja etsitään niihin ratkaisukeskeisiä työkaluja työyhteisövalmentajan johdolla. Tavoitteena