Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Työelämä muuttuu, työelämän kehittämisenkin tulee muuttua

Suomen suurin työelämän kehittämiseen ja työhyvinvointiin keskittyvä tapahtuma, Work goes happy, nyt ensimmäistä kertaa Helsingin Oopperatalolla 26.3.2019. Päivän teemoina ihminen – arvot – työelämä.

Usko pois, niin elämässä kuin työelämässä mikään ei ole yhtä pysyvää kuin muutos. On meistä itsestämme kiinni, näemmekö muutokset pelottavina, uhkaavina, vai mahdollisuuksina.

Saamme joka päivä lukea ja kuulla, miten työelämä ja työtehtävät tulevat muuttumaan ja usein muutoksia kuvaillaan mitä karmaisevimmilla kauhukuvilla.

On ilmiselvää varmasti kaikille, että teko/tuki/keino/ koneäly tulee muuttamaan työtehtäviä ja tapojamme tehdä työtä. Näin tapahtui jo silloin, kun ensimmäinen koneäly, eli tietokoneiden aalto valloitti työelämän.

Ainoa asia, josta olen oikeasti huolissani, on nykyisen kaltaisessa nopeassa muutoksessa ihminen. Ja se miten juuri ihminen tulee näitä ”älyjä” käyttämään. Tai tulee niiden kautta käytetyksi. Työtä tekevät ihmiset (tai sitten koneet) ihmisille ja ihmisen tulee myös pysyä myös (työ)elämän keskiössä. Ja juuri siksi, niin nyt ja varsinkin huomenna, arvojen ja vastuullisuuden merkitys tekemisissämme tulee olla keskiössä.

Siksi halusin nostaa kevään uudistuvaan tapahtumaani pääteemoiksi arvot ja ihmisen. Haluan vahvasti, että me kaikki olemme omalta osaltamme mukana muutoksen tekijöinä, emmekä pelkästään muutoksen mukana viemiä.

Tervetuloa vaikuttamaan Oopperatalolle 26.3. Tapahtuma on edelleen kaikille avoin ja maksuton. Sillä hyvä työelämä kuuluu meille kaikille.

Jyri Kansikas
Toimitusjohtaja
Work goes happy Oy

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Erikoistu ja erotu eduksesi

Vaasan yliopisto Executive Education (uvaasaexed.fi) juuret ulottuvat vahvasti Vaasan yliopistoon. Vaasan yliopisto on rankattu nuorten yliopistojen joukossa maailman 70 parhaan joukkoon.

Buustia työhyvinvointiin Peurungasta

Työyhteisön tärkein voimavara on työntekijät ja heidän hyvinvoinnistansa huolehtiminen on keskeisessä asemassa menestyksekkään organisaation taustalla. Peurungassa on pitkä kokemus erilaisista työhön