Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Tulevaisuuden työn johtamisen supervoimat

Johtamisen tulevaisuus on arjen valinnoissa. Ota käyttöön toimintatavat, jotka tuottavat sekä hyvinvointia että tuloksia.

Digiloikka tehty! Uudessa tilanteessa heräsimme huomaamaan, että työelämä muuttuu nopeammin kuin osaamme aavistaakaan. Tarvitsemme vanhojen käytäntöjen lisäksi uudenlaisia johtamisen taitoja jo ihan pian.

Tarvitaanko johtamista tulevaisuudessa?

Miltä maailma näyttää viiden vuoden kuluttua? Mitä se tarkoittaa työelämällemme? Entä johtamiselle? Introverteimmät meistä saattavat jo haaveilla pelkkien robottien johtamisesta. On myös ennustettu, että johtajia ei tarvita ollenkaan. Varmaa kuitenkin on, että olipa nimike mikä hyvänsä niin tulevaisuudessakin tulee olemaan hyödyksi se, että jotkut huolehtivat yhteisestä suunnasta, saavat innostumaan ja osallistavat jokaisen tuomaan oman, yksilöllisen panoksensa yhteistyöhön.

Mitkä taidot auttavat menestymään johtajana tulevaisuudessa?

Alla muutamia taitoja, joiden merkityksen ennustetaan korostuvan tulevaisuuden johtamistyössä.

kuva

Ketteryys on korviemme välissä. Suurin osa ajatuksistamme on samoja kuin eilen, toissa päivänä ja viime viikolla. Voimme harjoitella vanhoista ajatuksista irti päästämistä ja uusien näkökulmien näkemistä. Ketteryyttä on myös se, että sovitaan suunta, mutta tarkemmat etapit vain lähitulevaisuuteen. Kokeillaan uusia toimintatapoja, vaikka ei olla ollenkaan varmoja toimivatko ne.

Sekä neurotieteilijät että yritysten tekemät tutkimukset nostavat turvallisuuden tunteen yhdeksi työelämän tärkeimmistä menestystekijöistä. Meidän on kuluneen vuoden perusteella helppo ymmärtää, että turvallisuuden tunteen luomisen taidolle on tulevaisuudessa entistä enemmän tarvetta. Teemme todellisen parhaamme, olemme luovia ja uskallamme kokeilla uutta vain, kun meidän ei tarvitse pelätä vaikkapa joukosta putoamista tai uusia digitaalisia työkaluja.

Tulevaisuuden johtamisen taitoina ratkaisukeskeisyys ja myönteisyys voisivat tarkoittaa vaikkapa sitä, että ohjataan koko porukan katse eteenpäin, näkemään mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, sovitaan askeleita, huomataan pienetkin
onnistumiset ja kehitetään toimintoja lisäämällä niitä. On ehdoton edellytys hienoille saavutuksille, että myönteistä pöhinää on enemmän kuin negatiivista. Johtamistehtävässä olevalla on iso mahdollisuus vaikuttaa siihen, kumpaan keskitytään.

Tietoa, tutkittavaa ja tehtävää tulee olemaan vielä enemmän kuin sitä on nyt. Sanotaan, että hän, joka osaa keskittyä olennaiseen ja ohjata myös muita siihen, tulee menestymään. Mitä kaikkea sinun oikeastaan tarvitsee tietää? Mikä kaikki ansaitsee huomiosi? On tarpeen osata koota porukka pohtimaan myös yhdessä mikä on olennaista ja minkä voimme nyt jättää vähemmälle.

kuva

Myötätunnon voimaa on tutkittu viime vuosina paljon. Olemme saaneet vahvistusta siihen, että myötätunnon osoittaminen näkyy lopulta viivan allakin positiivisesti. On selvinnyt myös, että henkilö, joka osaa tuntea itseään kohtaan myötätuntoa, tulee menestymään. Hän pääsee esimerkiksi epäonnistuneesta kokeilusta pian eteenpäin.

Resilienssi voisi suomeksi tarkoittaa kestävyyttä, joiden avulla osaamme ponnahtaa pian muutosten ja vaikeuksien jälkeen takaisin toimiviksi. On tärkeää osata kasvattaa sekä johtajan omaa että tiimin resilienssiä. Mitkä asiat kasvattavat resilienssiä? Moni niistä liittyy esimerkiksi turvallisuuden tunteeseen ja oikeat vastaukset tähänkin löytyvät kysymällä.

Etätyötä johtaessa moni on huomannut ihmisen työntekijän takana. Esiin astuu yksilöllinen johtaminen. Olemme enemmän erilaisia kuin osaamme arvatakaan. Ennen hoettiin, että pitää johtaa kuten haluaisi itseä johdettavan. Nyt ymmärrämme, että se on huonoin neuvo ikinä. Jokainen hyötyy siitä, että tulee nähdyksi, kuulluksi ja arvostetuksi. Mistä muusta? Se selviää kysymällä.

Intuitio tulee varmasti olemaan yksi johtamisen vaikuttavimmista työkaluista. Kun kaikkea tulee olemaan vielä enemmän kuin nyt ja vauhti kiihtyy niin hän, joka osaa käyttää intuitiotaan pystyy tekemään tarvittaessa nopeita ja rohkeita päätöksiä ja keksimään niitä ideoita, joihin ei järkeilyn avulla päästä. Intuition käyttöä voi opetella nykyisin myös yliopistotasolla. On tärkeää osata esimerkiksi erottaa intuitio mielikuvituksesta.

Verkostojen luominen on nyt helpompaa kuin koskaan. Meillä on siihen erinomaiset välineet, joilla on mahdollista koota ajatuksia ja kokemuksia mistä päin maailmaa hyvänsä. Isot tulokset tulevat todennäköisesti vaatimaan sitä, että osaa hyödyntää verkostoitumisten mahdollisuuksia tehokkaasti yhdessä tiimin kanssa.

Voisiko tärkein kaikista tulevaisuuden johtamistaidoista olla innostamisen taito? Henkilö, joka osaa innostaa johdettaviensa lisäksi asiakkaitaan, yhteistyökumppaneitaan, koko verkostoaan ja ehkä jopa omaa esimiestään tulee varmasti saamaan hienoja tuloksia. Mistä innostamisen taidot koostuvat? Ytimessä ovat ainakin arvostava kiinnostus, kysymisen ja kuuntelemisen sekä kannustamisen taidot. Ja varmasti vähintään ripaus omaa innostusta.

Mistä taidosta tulee sinun uusi johtamisen supervoimasi?

Teksti: Pia Aalto
Kuvat: Pexels

kuva
Pia Aalto
Ratkaisukeskeinen johtamisvalmentaja, Coach Pomon Enkelit

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Erikoistu ja erotu eduksesi

Vaasan yliopisto Executive Education (uvaasaexed.fi) juuret ulottuvat vahvasti Vaasan yliopistoon. Vaasan yliopisto on rankattu nuorten yliopistojen joukossa maailman 70 parhaan joukkoon.

Buustia työhyvinvointiin Peurungasta

Työyhteisön tärkein voimavara on työntekijät ja heidän hyvinvoinnistansa huolehtiminen on keskeisessä asemassa menestyksekkään organisaation taustalla. Peurungassa on pitkä kokemus erilaisista työhön

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön