Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Tulevaisuuden menestyjäorganisaatiot hallitsevat jatkuvan uudistumisen

Tulevaisuuden menestyjäorganisaatioiden tekeminen perustuu itseohjautuvuuteen, mikä luo perustan jatkuvalle uudistumiselle. Itseohjautuvuus tekemisen perustana lisää kokeiluja, ideointia ja henkilöstön sitoutumista. Parantuneet vaikutusmahdollisuudet lisäävät aloitteellisuutta – ja vastaavasti asiakastyytyväisyys kasvaa, toteavat toimitusjohtaja Marianne Kukko ja partneri Mira Pitkäranta Lyggestä.

Mutta mistä muutoksessa on kyse? Maailma muuttuu; asiat ovat aiempaa moniulotteisempia, ennustettavuus heikkenee ja työntekijöiden odotukset työelämää kohtaan muuttuvat.

”Johtamisen ja organisoitumisen on muututtava tarvetta vastaavaksi”, toteavat Kukko ja Pitkäranta. Tämä tarkoittaa päätöksenteon hierarkioiden purkamista ja keveitä rakenteita, mitkä mahdollistavat erilaisten osaamisten liikkumisen ja kohtaamisen sekä johtamista, mikä perustuu tarpeeseen, ei positioon.

Lyggeläiset ovat kokeneet, että asiakkaiden kanssa itseohjautuvuutta rakennettaessa monesti itseohjautuvuuden pelätään tuovan kaaosta sekä omista, yksilöllisistä lähtökohdista toimimista.

”Näin ei kuitenkaan ole. Päinvastoin”, sanoo Kukko ja jatkaa: ”Itseohjautuvassa organisaatiossa suunnan ja tekemisen pohjan luovat yhteinen tarkoitus ja yhteiset tavoitteet. Hallittavuutta ja kontrollia tuovat esimerkiksi läpinäkyvyyden lisääminen ja yhteisesti sovitut toimintamallit ja prosessit.”

Uudistukseen kannattaa lähteä rakentamalla ymmärrys itseohjautuvuudesta, mitä sillä halutaan saavuttaa sekä määrittelemällä, mitä itseohjautuvuus tarkoittaa juuri oman organisaation näkövinkkelistä. Tämän jälkeen tekemistä, kyvykkyyttä ja toimintamalleja lähdetään uudistamaan askel kerrallaan.

Mitä tapahtuu esimiehelle?
Varsin usein itseohjautuvuudella on vaikutusta lähiesimiehen rooliin ja keskijohtoon tavalla tai toisella. ”Perinteisesti esimiehen rooliin kuuluneet vastuut ja tehtävät eivät organisaatioista kuitenkaan katoa. On erilaisia ratkaisuja, miten näitä vastuita lopputuloksen kannalta parhaiten toteutetaan kunkin asiakkaan kanssa”, toteavat Kukko ja Pitkäranta.

”Toisissa organisaatioissa esimiehiä ei ole. Tällöin pääasiallisesti entisistä esimiehen vastuista vastaavat tiimit, mitkä saavat tukea tiimin ulkopuolelta sitä tarvitessaan”, Kukko kuvailee.

”Itseohjautuvuuden yhteydessä puhutaan paljon päätöksenteosta, vallasta ja vastuusta – ja hyvästä syystä”, sanoo Pitkäranta.

”Kun ihmisellä on kokemus vaikuttamisesta ja vallasta sekä muut sisäisen motivaation palaset kohdillaan, on tällä kokonaisuudella positiivinen vaikutus yksilön aloitteellisuuteen, luovuuteen, ongelmanratkaisukykyyn ja suhtautumiseen työhön”, todetaan Lyggeltä.

Mistä näkökulmasta kiinnostuit?
Katso lisää: www.lygge.fi tai ota yhteyttä
Marianne / 040 543 9883 tai Mira / 040 922 0188

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Erikoistu ja erotu eduksesi

Vaasan yliopisto Executive Education (uvaasaexed.fi) juuret ulottuvat vahvasti Vaasan yliopistoon. Vaasan yliopisto on rankattu nuorten yliopistojen joukossa maailman 70 parhaan joukkoon.

Buustia työhyvinvointiin Peurungasta

Työyhteisön tärkein voimavara on työntekijät ja heidän hyvinvoinnistansa huolehtiminen on keskeisessä asemassa menestyksekkään organisaation taustalla. Peurungassa on pitkä kokemus erilaisista työhön