Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Transval ja Keuda kehittävät osaamista yhteistyössä

Työelämän nopea digitalisoituminen tuo uusia toimintamalleja ja tehtäväkuvat muuttuvat. Keuda ja Transval varmistavat yhteistyössä, että molemmat organisaatiot pysyvät mukana kehityksessä.

Transval on sisälogistiikan palveluihin keskittynyt yritys. Liiketoiminta-alueena ovat Suomen lisäksi myymäläpalveluiden osalta myös Baltian maat. Transvalin palveluksessa on 3 500 logistiikka‑alan ammattilaista, joista 3 200 työskentelee Suomessa ja 300 Virossa ja Latviassa. Keski-Uudenmaan koulutusyhtymä Keudalla on 11 toimipistettä, joista yksi Keravalla lähellä Transvalin Vantaan pääkonttoria. Keudassa on n. 7 000 opiskelijaa ja logistiikka-ala on vahvasti mukana koulutustarjonnassa. Koulutuksen reformi on tuonut muutoksia mm. siten, että ammatilliseen koulutukseen on jatkuva haku ja tutkintojen henkilökohtaistamiseen panostetaan.

Keuda tarjoaa kumppaneilleen henkilöstön kehittämistä yhden luukun periaatteella. Transvalin henkilöstö on suorittanut eritasoisia tutkintoja, perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkintoja joko omissa ryhmissä tai yleisissä ryhmissä. Lisäksi on oppisopimuskoulutusta, työelämässä pakollisia korttikoulutuksia sekä esimies- ja johtamiskoulutuksia esim. projektinjohtamista. Lisäksi on järjestetty seminaaripäiviä eri aiheista.

Yhteistyön kehittäminen alkoi vuonna 2014 ja yhteisymmärrys koulutustoiminnasta sekä osaamisen kehittämisestä on löytynyt. Koulutuksia seurataan nk. laatusilmukan palautteen avulla. Ohjausryhmä kokoontuu 2-3 kertaa vuodessa keräämään kokemuksia ja palautetta.

Transvalin toimintaa ohjaavat yrityksen arvot: suoraselkäisyys, keskinäinen arvostus ja yhteistyö sekä jatkuva kehittäminen ja innovatiivisuus. Muuttuva lainsäädäntö sitoo sekä työnantajaa että kouluttajaa ja panee miettimään, mihin resurssit kohdennetaan.

Transval Akatemia kouluttaa paljon työpaikalla. Opiskelijalle tehdään henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma, jolla on esimiehen ja johdon tuki. Työpaikkaohjaajat ovat opiskelijan tukena kaikissa vaiheissa. He ohjaavat ja arvioivat osaamisen kehittymistä.

Teksti: Kaisu Venho
Kuva: Transval Group

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,