Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja henkilöstön hyvinvoinnin. Viestintää voi kehittää johdolle suunnatun valmennuksen avulla.

”Organisaatiomuutosten onnistumiseksi ja uusien tavoitteiden toteuttamiseksi organisaatiotasojen välisen viestinnän on oltava kunnossa. Toiminnan tehostaminen on haastavaa, mikäli tavoitteet eivät konkretisoidu henkilöstötasolla ja arjen toiminnassa”, sanoo työelämän kehittäjä Tarmo Alastalo Coronaria Työelämäpalveluista.

”Johdolle tavoitteet voivat olla selkeät, mutta varsinkin suuremmissa organisaatioissa tavoitteet on muutettava jokaisen hierarkiatason toimintaa vastaavalle kielelle, jotta viestin sisältö ei muutu hierarkiatasolta toiselle siirtyessä”, jatkaa Coronarian työ- ja organisaatiopsykologi Pirkko-Liisa Hyttinen.

Organisaatiossa saatetaan järjestää valtavasti palavereja, ja henkilöstöllä ja keskijohdolla voi olla vahva tahtotila tavoitteiden täyttämiseksi. Keinot ja yhteinen suunta saattavat olla silti hukassa.

”Ilman yhteistä agendaa palaverit kuluttavat aikaa ja energiaa. Kun ihminen tietää mitä häneltä odotetaan, hän on tuottava ja hyvinvoiva sekä osaa kohdentaa työpanoksensa oikein”, Hyttinen sanoo.

”Liiketoiminnan tuloksellisuuden ja henkilöstön hyvinvoinnin parantamiseksi tavoitteet tulee pilkkoa arjen tasolle. Aito keskusteluyhteys on turvattava sekä ylhäältä alas että alhaalta ylös”, Alastalo lisää.

Coronaria, jatkuvan liiketilan johtaminen

Keskusteluyhteyden solmut auki

Yritysten ja yhteisöjen johtamistyötä tekeville suunnattu Coronaria Työelämäpalveluiden Tavoitteista totta – johdon valmennus tähtää viestinnän solmukohtien avaamiseen. Valmennus aloitetaan alkukartoituksella, jonka jälkeen ylin johto ja valmentaja käyvät linjauskeskustelun.

”Valmennuksen avulla kirkastetaan tavoite- ja palauteketjua ja varmistetaan, että jokainen johtavassa asemassa oleva ymmärtää mitä muutos ja uudet tavoitteet tarkoittavat omalla vastuualueella. Eri hierarkiatasojen johtajien välillä järjestetään ohjattuja keskusteluja ja palautekeskusteluja sekä huolehditaan yhteisymmärryksen syntymisestä”, kuvailee Alastalo.

Käytännön rajoitteet voivat olla esteenä tavoitteiden toteutumiselle, jolloin työntekijätasolla todetaan uudet käytännöt tehottomiksi tai toimimattomiksi. Lähijohtajien on muutettava työntekijöiltä tuleva viesti ylempien johtotasojen kielelle siten, että johto ymmärtää käytännön esteet. Ellei ylöspäin suuntautuva viestintä toimi, ylin johto saattaa turhaan tulkita työntekijöiden viestin muutosvastarinnaksi.

”Valmennuksen avulla luodaan molempiin suuntiin toimiva vuorovaikutusmalli, joka varmista sitoutumisen ja tavoitteiden jalkautumisen arjen toiminnaksi. Organisaation koosta ja viestinnän kipukohdista riippuen valmennus kestää puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen. Valmennusta arvioidaan koko prosessin ajan, ja valmennuksen loputtua tehdään vielä seuranta puolen vuoden kuluttua”, Alastalo kertoo.

”Organisaatiomuutoksissa ja uusia tavoitteita asettaessa voidaan käyttää myös etukäteisvalmennusta. On nopeampaa ja kustannustehokkaampaa ehkäistä viestinnän ongelmia ennalta”, Hyttinen sanoo.

Lisätietoja: www.coronaria.fi

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen