Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Tarvitseeko lukea?

Ajankäyttömme on murroksessa kaikilla elämän osa-alueilla. Tilastojen mukaan lukemiseen käytetty aika on viime vuosikymmenien aikana romahtanut kaikissa ikäluokissa, erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Miksi tästä pitäisi välittää – etenkään työpaikoilla?

Digitaalinen murros koskettaa myös lukemista – lukutapamme ovat muutoksessa ja yhteiskunta vaatii meiltä jatkuvasti monimuotoisempaa lukutaitoa. Teknologia on tuonut työpaikoille mukanaan joustoa, mutta myös uudenlaisia tekstimaailmoja ja tarpeita. Lukutaito ei ole pelkästään sanallisen tekstin lukemisen ja kirjoittamisen taitoa, vaan myös kuvien, videoiden, digitaalisten ja audiotekstien ymmärtämistä ja tuottamista nykyteknologian avulla.

Ammattilaisilta kaikilla aloilla edellytetään nopeaa uusien asioiden omaksumista ja jatkuvaa oppimista. Tiedon lähteitä on entistä enemmän, ja sisällön suhteen vaaditaan yhä kriittisempää lukutaitoa. Medialukutaito, tilanteiden hahmottaminen ja luetun tai kuullun analysointi ovat entistä tarpeellisempia taitoja nyky-yhteiskunnassa.

Hyvä lukutaito antaa keinot pärjätä uusien mediaympäristöjen keskellä ja välineet itsensä kehittämiseen. Englantilaisen selvityksen mukaan työntekijöiden heikko lukutaito mm. lisäsi virheiden mahdollisuuksia, vaikeutti uusien prosessien käyttöönottoa sekä heikensi työntekijöiden kykyä vastata asiakkaiden monimuotoisiin tarpeisiin. Tutkimuksen mukaan organisaatio usein sopeuttaa omaa toimintaansa korvatakseen työntekijöidensä heikkoja taitoja sen sijaan, että tukisi niiden kehittämistä ja parantamista.

Aikaansa seuraava työnantaja tukee ja kannustaa työntekijöidensä lukutaidon ylläpitoa ja kehittämistä. Resepti on yksinkertainen: hyvän lukutaidon saa vain lukemalla. Kuten muitakin taitoja, myös sitä voi ja pitää harjoittaa.

Lukeminen vaatii aikaa, mielellään ilman keskeytyksiä. Tämä voi tuntua haastavalta, mutta harjoittelu kannattaa, sillä lukeminen on tunnetusti erinomaista aivojumppaa. Pitkäaikaista muistin käyttöä ja tarinan hallintaa vaativa lukeminen tarjoaa vastapainoa kiireiseen ja lyhytjännitteiseen työelämään. Nopean viestinnän keskellä kirjallisuus pakottaa pysähtymään ja keskittymään käsillä olevaan.

Etenkin kaunokirjallisuus auttaa ymmärtämään ihmistä paremmin; kirjallisuuden kehittämät sosiaaliset taidot sekä viestintä- ja empatiakyky ovat ensisijaisia lähes kaikissa nykyajan työpaikoissa. Tuoreen selvityksen mukaan taiteen kokemisesta ja siihen osallistumisesta voi olla apua myös monien fyysisten sairauksien hoitamisessa. Lukeminen on tehokas tapa alentaa stressitasoa – jo kuudessa minuutissa lukemisen jälkeen syke alkaa laskea ja lihasjännitys vähentyä.

Vapaa-ajan lukemiseen käytetty aika on vähentynyt, mutta huippujohtajat suosivat yhä lukemista esimerkiksi television katselun sijaan. Lukeminen onkin itsensä kehittämistä parhaillaan. Se syventää ymmärrystä monimutkaisista kokonaisuuksista, laajentaa ajatusmaailmaa oman toimintaympäristön ulkopuolelle ja synnyttää uusia ideoita.

Lukemista ei kannata asettaa vastakkain esimerkiksi digitaalisten laitteiden käytön kanssa. Olennaista on tehdä lukemisesta itselleen mieluisa ja sopiva tapa. Tarttua voi lehti- tai blogiteksteihin, oman alansa tietokirjoihin tai vaikka elämäkertoihin. Lukea voi painetulta sivulta tai padilta, ja tarinoita voi myös kuunnella.

Lukeminen on investointi parempaan tulevaisuuteen niin yksilön kuin yhteisön kannalta. Liikunnan merkitys hyvinvoinnille on huomattu jo useissa organisaatioissa – nyt pitäisi herätä samaan lukemisen suhteen.

Helpot keinot lukemisen aloittamiseen:

1. Käytä ajastinta – päätä lukevasi vaikka 15 minuuttia päivässä. Laita täksi aikaa laitteet hiljaiselle.
2. Tee kirjoista itsellesi helposti saatavia. Kuunteletko mieluiten äänikirjoja matkoilla, pidätkö kirjaa aina varalta kassissa tai lataatko puhelimelle sovelluksen, onko helppoa käydä kirjastossa hakemassa luettavaa?
3. Lue ennen nukkumaanmenoa. Säännöllinen iltalukeminen parantaa tutkitusti unen määrää ja laatua ja on yhteydessä parempaan terveyteen. Lukea voi myös diginä, mutta sinisen valon määrä kannattaa säätää vähäiseksi.
4. Päätä tietty sivumäärä, jonka luet joka päivä.

Teksti: Saara Oranen / Lukukeskus

Lukeva organisaatio – vinkkejä työnantajalle 1. Perustakaa työntekijöille lukupiiri. Lukupiirit tekevät lukukokemuksesta jaetun ja antavat samalla uusia oivalluksia ja tulkintoja. Vertaispaine tuo säännöllisyyttä lukemiseen.
2. Tilaa kirjailija puhumaan strategia- tai TYKY-päiville. Kirjailija antaa uusia virikkeitä, näkökulmia ja luo asiayhteyksiä oman toimintaympäristön ulkopuolelta.
3. Tuo kulttuuri- ja liikuntasetelien rinnalle kirjapaketit tai tarjoukset esimerkiksi sähköisiin kirjasovelluksiin.
4. Teoilla on väliä – lahjoittakaa joulukorttirahat lukemista tukevaan työhön.

kuva

Lukemisesta puhutaan nykyään paljon ja sen eteen tehdään töitä. Riittävän lukutaidon valtava merkitys sekä yksilölle että yhteiskunnalle tiedostetaan koko ajan paremmin. Työhön tarvitaan kuitenkin meitä kaikkia.

Lukemisen nautinto on tekstin äärelle asettumisessa ja sen myötä huomaamatta tapahtuvassa rauhoittumisessa. Lukiessa mieli ei välttämättä tyynny, luettavasta riippuen se saattaa jopa kiihtyä, mutta joka tapauksessa ajatukset kohdistuvat vain tähän yhteen asiaan, rajattuun viipaleeseen rajattomasta todellisuudesta. Merkitykset avautuvat ja syvenevät. Maailma saa mielen. Levottomuus hellittää.

Keskitytään siis kaikki yhdessä lukemiseen. Koska lukeminen tekee hyvää, sekä suomalaisille että Suomelle.

– Juha Itkonen, kirjailija ja Lukukeskuksen hallituksen puheenjohtaja

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön