Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Talouden piristyessä työpaikan vaihtaminen helpottuu – esihenkilö yhä harvemmalle syy jäädä

Talouden ja työmarkkinoiden piristyminen voi paljastaa monella työpaikalla, onko työyhteisössä johtaminen kunnossa. Baronan viimeisimmän Työelämätutkimuksen mukaan enää 17 prosenttia työssäkäyvistä suomalaisista katsoi esihenkilötyön olevan vetovoimatekijä nykyisessä työssään. Barona jatkaa esihenkilöiden osaamisen kehittämistä uudistetulla, juuri käynnistyneellä Leading for Growth -valmennusohjelmalla.

Pitkään jatkunut talouden alakulo on saanut suomalaiset pitämään kiinni työpaikoistaan, vaikka olisi tyytymättömyyttä tai vaihtohalukkuutta. Talouden piristymisestä on nyt selviä merkkejä ja käänne tulee paljastamaan monella työpaikalla, ovatko ihmiset pysyneet pelkän turvallisuuden vuoksi.

Työelämäyhtiö Baronan tuoreimman Työelämätutkimuksen mukaan vain 17 prosenttia työssäkäyvistä suomalaisista piti esihenkilötyötä ja lähijohtamista vetovoimatekijänä nykyisessä työssään. Laskua edelliseen vuoteen oli peräti seitsemän prosenttiyksikköä.

”Hyvä johtaminen on aina työelämässä tärkeää, mutta sen laadukkuutta ja ajantasaisuutta koetellaan erityisesti talouden murroshetkissä. Silloin esihenkilöltä tarvitaan selkeyttä, läsnäoloa ja kykyä viedä asioita eteenpäin. Organisaation vastuulla on varmistaa, etteivät esihenkilöt jää tämän tehtävän kanssa yksin, vaan saavat siihen käytännön tukea ja mahdollisuuden kehittää omaa johtamistaan”, sanoo Sanna Hyyrynen, Baronan oppimisen ja hyvinvoinnin liiketoiminta-alueen henkilöstöjohtaja.

Barona on käynnistänyt esihenkilöilleen suunnatun Leading for Growth -valmennusohjelman toisen ryhmän syksyllä 2026.

Yhä harvempi pitää esihenkilötyötä syynä pysyä nykyisessä työssä

Tilastokeskuksen mukaan työttömien määrä Suomessa kasvoi viime toukokuussa suurimmilleen tällä vuosituhannella, ja samaan aikaan avoimien työpaikkojen määrä on laskenut pitkään. Tämä on todennäköisesti saanut monet pysymään nykyisessä työssään myös turvallisuussyistä, jopa tilanteissa, joissa eivät ole työhönsä tai johtamiskulttuuriin tyytyväisiä.

Tämä on johtamisen kannalta riskialtis tilanne. Työelämätutkimuksen mukaan suurin syy siihen, miksi työssäkäyvät eivät harkitse työpaikan vaihtoa on se, että työmarkkinoilla ei ole sopivia avoimia paikkoja (40 prosenttia vastanneista) ja toisena yleinen taloudellinen tilanne (24 prosenttia vastanneista).

”Jos esihenkilötyötä ei koeta syyksi jäädä nykyiseen työpaikkaan, organisaation täytyy katsoa peiliin. Johtamisen kehittäminen on yksi konkreettisimmista tavoista vahvistaa työntekijöiden kokemusta omasta arjestaan, mutta muutos ei synny yksittäisellä koulutuspäivällä. Hyvän johtamisen pitää näkyä siinä, miten tavoitteista puhutaan, miten palautetta annetaan ja miten
ihminen kohdataan ihan tavallisena työpäivänä”, Hyyrynen toteaa.

Mitä onnistunut johtamiskoulutus vaatii

Hyyrysen mukaan johtamiskoulutuksen vaikuttavuudessa ratkaisevaa on se, että vähintään nämä
kolme toteutuvat:

  • Opitut asiat viedään arjen tekemiseen eikä luoteta ainoastaan siihen, mitä opitaan
    koulutustilaisuudessa.
  • Ohjelma nojaa tutkittuun johtamismalliin yksittäisten trendien sijaan.
  • Organisaation omat arvot ovat keskeinen osa sisältöä, eivät irrallinen lisä.

Barona sovelsi näitä periaatteita rakentaessaan omaa esihenkilövalmennustaan. Ohjelman toinen,
25 esihenkilön ryhmä on aloittanut syyskuussa, ja kokonaisuus etenee kolmen teeman kautta
arvopohjaisesta johtamisesta muutosjohtamiseen ja lopulta vuorovaikutukseen ja psykologiseen
turvallisuuteen. Ohjelma pohjautuu syväjohtamisen (Deep Lead) malliin sekä vahvasti Baronan
omiin arvoihin ja johtamislupaukseen.

Barona on organisaationa suuri, joten kouluttajina pystytään hyödyntämään laajasti omia
asiantuntijoita eri osa-alueilta.

”Siinä mielessä meillä on melko harvinainen yritys, että osaamista löytyy näin monesta aihepiiristä.
Sitä hyödynnämme tietysti mielellämme. Kun valmentajat tuntevat myös meidän arkemme,
keskustelu ei jää yleiselle tasolle, vaan oppeja voidaan soveltaa suoraan tilanteisiin, joita
esihenkilöt kohtaavat työssään”, Hyyrynen toteaa.
Baronan koulutus nojaa niin kutsuttuun 70-20-10-malliin, joka Hyyrysen mukaan on yhtiön
oppimisen kivijalka: 70 prosenttia oppimisesta tapahtuu omassa työssä, 20 prosenttia
vertaisoppimisena ja vain 10 prosenttia varsinaisissa valmennuksissa.

”Logiikka on yksinkertainen: johtaminen ei kehity kalvosulkeisissa koulutuspäivänä. Se muuttuu
vasta, kun opittua kokeillaan omassa työssä, siitä keskustellaan muiden kanssa ja omaa toimintaa
uskalletaan arvioida rehellisesti. Lopulta ratkaisevaa on se, mitä esihenkilö tekee tiiminsä kanssa
toisin seuraavana maanantaina”, Hyyrynen sanoo ja päättää: ”Emme rakenna valmennuksia valmennuksen vuoksi. Haluamme varmistaa, että hyvä johtaminen näkyy teoissa ja tukee hyvinvointia, motivaatiota ja tulosta arjessa.”

Kuvat: Pexels

Lähde: Barona

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Kuolemantähteä romuttamassa

Maria Teikari peräänkuuluttaa rakentavaa kapinahenkeä suomalaiseen työelämään Star Wars -elokuvissa pieni mutta pippurinen Kapinaliitto yrittää pistää kampoihin öykkärimäiselle Imperiumille, joka haluaa

Kinnarps siivitti Advenin onnistuneeseen muutokseen

Adven Group:in pääkonttori Vantaalla muutti uusiin toimitiloihin syksyllä. Uudelta työympäristöltä toivottiin yhteisöllisyyttä ja hyvää tiedonkulkua sekä myös entistä parempaa ääniympäristöä. Työntekijöiden

Esimies & Henkilöstö ja Meetings & Events

– tapahtumat siiryneet helmikuulle 2021 Esimies & Henkilöstö sekä Meetings & Events -tapahtumat järjestetään 16.-17.2.2021 Helsingin Wanhassa Satamassa. Katajanokalla sijaitsevat makasiinirakennukset

Viherkasveilla elinvoimaa arjen ympäristöihin

Luonnossa oleminen on rentouttavaa ja rauhoittaa mieltä. Vihersisustaminen tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia ja raikkaita ideoita luontoelementtien ja ihmisten kohtaamisille sisätiloissa. ”Viime aikoina

Hyvä vai paha työhyvinvointikysely?

Psykologisesti turvallisissa työpaikoissa kehittämiskohteet tulevat aidosti esille Ulkopuolisen tahon toteuttama työhyvinvointikysely on tasapuolinen ja luotettava keino saada ajantasaista tietoa työyhteisön tilasta

RollerMouse auttaa rasitusvammoihin

Päätetyöskentelyn sairauspoissaolot kuriin Contour Design tarjoaa yrityksille RollerMousea, joka auttaa päätetyöskentelyn aiheuttamiin jännitys- ja kiputiloihin. Tutkimuksen mukaan RollerMouse vähentää niska- ja

Lisää potkua taustamusiikista

Yrityksille uusi voimavara Taustamusiikilla voidaan saada työpaikoilla hyviä tuloksia aikaan. Työhyvinvointi paranee ja samoin myös yrityksen tulos tuottavuuden parantuessa. Teoston ja

Elämän osa-alueet kuntoon

Kokonaisvaltainen hyvinvointivalmennus tukee jaksamista ja parantaa henkilöstötuottavuutta Digiterveys-hyvinvointiohjelma kehittää organisaation työntekijöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia. Ohjelma perustuu osallistujien motivaation herättämiseen ja itsensä johtamisen

Suomalaiset toivovat selkeitä ohjeita hybridityöhön

Suomalaiset toimistotyöntekijät suhtautuvat ennakoitua myönteisemmin toimistolle paluuta koskeviin linjauksiin, käy ilmi kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa työntekijöistä ei

Hybridityö muuttaa julkisen sektorin toimitilaratkaisuja

Valtion päivitetyssä toimitilastrategiassa tilankäyttöä tehostetaan huomattavasti. Ratkaisuna on mm. eri virastojen, KELAn ja kuntien käyntiasiointipalvelujen yhdistäminen yhteisiin palvelupisteisiin. Toimitilaratkaisuilla tuetaan yleistyviä

Kenen vastuulla on kehittää toimintaa?

Ihmiset kuormittuvat työelämässä ja puhutaan uupumuksesta. Neuvoja myönteisyydestä ja peloista tulee esille useissa työyhteisöissä, mutta kenen vastuulla on kehittää toimintaa siten,

Ainutlaatuiset puitteet kokouksille

Olympiastadionilla järjestetyissä tilaisuuksissa on fiilistä Olympiastadion on Suomen suurin tapahtuma-areena, joka tapahtumien ohella elää ja hengittää päivittäin muita toimintoja. Stadion tarjoaa