Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Pysäytä organisaatio oppimaan

"Pysähdy, reflektoi, opi ja auta muita oppimaan", Irmeli Kalliosalmi kehottaa HR:ää huolehtimaan, että koronaviruskriisissä opitut asiat tehdään näkyviksi, jotta voidaan kehittää toimintaa.

– kokemukset jalostuvat tulevaisuuden osaamiseksi

Koronavirusepidemia on ollut paitsi kriisi myös sopeutumiskyvyn testi monelle organisaatiolle. Testiin jouduttiin pyytämättä ja yllättäen, mutta silti tuloksia kannattaa nyt analysoida. Miten HR-ammattilaisena teet näkyväksi onnistumiset, epäonnistumiset ja niiden syyt?

”Kriisit ovat mielettömiä mahdollisuuksia oppia. Fiksut organisaatiot pysähtyvätkin nyt kokemansa äärelle, ettei seuraava odottamaton tilanne pääse yllättämään housut kintuissa”, toteaa Irmeli Kalliosalmi, joka vastaa Rastor-instituutissa HR-ammattilaisille suunnatuista koulutuksista. ”Näin varmistetaan tulevaa toimintakykyä, ja samalla huomataan, missä ollaan jo vahvoilla.”

Nyt on aika pysähtyä tarkastelemaan, mitä tapahtui

Oppiva organisaatio on menestyvä organisaatio, ja kokemusten analysointi on edellytys oppimiselle. Näin tehdään näkyväksi tekijät, jotka vaikuttivat onnistumiseen tai epäonnistumiseen yllättävässä muutostilanteessa.

Nyt tulevatkin tarpeeseen HR-ammattilaisen fasilitointitaidot: on saatava organisaatio pysähtymään opitun äärelle. Miten muutos vaikutti liiketoimintaan, työyhteisöön, kulttuuriin ja työssä suoriutumiseen?

”HR:n rooli on aivan olennaisen tärkeä, kun luodaan omaa toimintaa reflektoivaa kulttuuria, ilmapiiriä ja toimintatapaa. Kokemuksia ei kannata nyt päästää livahtamaan sormien lomasta vaan ottaa ne tiukkaan analyysiin ja muuntaa osaamiseksi, joka auttaa pärjäämään paremmin tulevaisuudessa”, vetoaa Kalliosalmi.

Rastor-instituutti

HR kysyy oikeat kysymykset – organisaatio oppii

HR:n tulee kysyä kysymyksiä ja luoda tilanteita, jotka saavat ihmiset reflektoimaan. On luotava paikkoja luontevalle palautteenantamiselle sekä koulutettava työntekijöitä, esihenkilöitä ja johtoa ottamaan toiminnan kriittinen tarkastelu osaksi toimintaa. Reflektointi tulee rakentaa kulttuuriin organisaation kaikilla tasoilla.

Kalliosalmi listaa kysymykset, joihin etsiä vastauksia – syyttämättä ja syyllistämättä, tutkivin mielin.
– Missä onnistuimme? Missä epäonnistuimme?
– Mitä tapahtui?
– Mikä vaikutti siihen, mitä tapahtui?
– Mitä oli läsnä ja mitä puuttui?
– Miten toimimme, miten emme toimineet?
– Miten olimme varautuneet?
– Kuka teki ja mitä? Mitä teimme yhdessä?
– Mitä teemme toisin, jotta jatkossa onnistumme?

”Kun nämä tekijät saadaan näkyviksi, voidaan toistaa onnistuneeseen lopputulokseen johtaneita asioita ja välttää ja korjata niitä, jotka johtivat epäonnistumiseen”, Kalliosalmi rohkaisee.

Käytännön esimerkkinä Kalliosalmi nostaa vaikkapa prosessit tai digitaalisuuden.

”Tukivatko prosessit uutta toimintaa vai estivätkö sitä? Mikä mahdollisti ennennäkemättömän digiloikan etätyöhön siirryttäessä?”

”Monet osaavat jo juhliakin epäonnistumisia – kun epäonnistumiseen johtaneet tekijät tuodaan esiin, oppii koko organisaatio. Toistamme automaattisesti onnistumiseen johtavia toimintatapoja, mutta myös se tulisi tehdä tietoisesti. Näin levitämme myös hyviä käytäntöjä toisillemme.”

Kokeilut ja kokemukset muuttuvat osaamiseksi

Taitava HR jalostaa niin kokeiluista kuin kokemuksistakin osaamista.

”Fiksuimmat oivaltavat koronakriisin myötä tehdä jatkossa etupainotteisesti kokeiluja testatakseen organisaation uudistumiskykyä. Uskon, että aika moni yritys tietää nyt, missä on parantamisen varaa. Tietoisen kokeilun myötä oppiminen on johdonmukaisempaa kuin elämän eteemme heittämien yllätysten. Nyt kannattaa poimia kehityskohteita, kokeilla niissä uudenlaista toimintatapaa sekä analysoida, miten muutos vaikuttaa.”

Kiinnostaako sinua HR:n toiminta ja rooli kriiseissä? Tutustu Rastor-instituutin jo aiemmin julkaisemiin aineistoihin aiheesta:

HR kriisin keskellä: työlista poikkeustilanteisiin – Irmeli Kalliosalmi
Kriiseissä paljastuu, paljonko HR:ssä on jäljellä H:ta – Kristiina Vainio, Siili Solutions
Poikkeustilanteissa HR:ää johdetaan sietämällä epävarmuutta – Maija Kaski, Empower
Paremman työpäivän puolesta -webinaarisarja: aiheina Tärkeimmät vinkit HR-asioiden johtamisessa kriisin keskellä sekä HR:n rooli poikkeustilanteessa

Teksti: Maria Mäenpää, Rastor-instituutti
Kuva: Rastor-instituutti

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Erikoistu ja erotu eduksesi

Vaasan yliopisto Executive Education (uvaasaexed.fi) juuret ulottuvat vahvasti Vaasan yliopistoon. Vaasan yliopisto on rankattu nuorten yliopistojen joukossa maailman 70 parhaan joukkoon.

Buustia työhyvinvointiin Peurungasta

Työyhteisön tärkein voimavara on työntekijät ja heidän hyvinvoinnistansa huolehtiminen on keskeisessä asemassa menestyksekkään organisaation taustalla. Peurungassa on pitkä kokemus erilaisista työhön

Opi oppimaan ja kehity osaajana

Jatkuva oppiminen ja kehitys on elinehto nykyorganisaatioille, ja yksilön osaamispääomassa tärkeimpiä osia on kyky oppia ja omaksua uutta. Koulutustarjontaa on paljon,

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli

Työhyvinvointijohtamisen uudet tuulet

– hyvä ja hyvinvoiva esihenkilö työhyvinvoinnin edistäjänä hybridityöelämässä Koronapandemia on muovannut työhyvinvointiin ja sen johtamiseen liittyviä vaatimuksia. Työhyvinvoinnin johtamisessa on nyt

Junnaako johtamiskoulutus suomessa vanhoja latuja?

Johtamiskoulutusta tarjoavilla instituutioilla on keskeinen rooli siinä, millaisia esihenkilöitä työpaikoilla esiintyy nyt ja jatkossa. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulussa valmistuneen väitöstutkimuksen mukaan johtamiskoulutuksessa

Kv-osaaja osaksi työyhteisöä

Kirjoittaja: Virpi Moilanen Nykyisin puhutaan paljon moninaisuudesta ja moninaisesta työyhteisöstä. Mutta mikä ihmeen moninaisuus? Mitä merkitystä moninaisuuden huomioimisella on työyhteisön hyvinvoinnin

Henkilöstötuottavuudella tuloksiin

Hyvä johtaminen ja toimiva organisaatiokulttuuri parantavat henkilöstötuottavuutta. Johtamisessa tärkeää on avoin ja arvostava ote sekä rohkeus tarttua haasteisiin. Osaava, motivoitunut ja

Hyvinvointia yksilöllisellä valmennuksella

Yksilöllinen valmennus parantaa jaksamista ja hyvinvointia työssä ja vapaa-ajalla. Mitatun ja koetun lähtötason perusteella valmennuksessa asetetaan henkilökohtaiset realistiset tavoitteet sekä keinot