Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Pikapalaveri pyörillä?

Smartblockin uusin malli Talktime.
Toimistoissa halutaan nyt optimoida ihmisten kohtaamiset. Tähän markkinarakoon tähtää vuonna 2015 perustettu Smartblock Oy, jonka käyntikorttina on innovatiivinen Smartblock-tilaratkaisu.

Perustaja, luova johtaja Mikko Sarkkinen kertoo, että Smartblockit ovat Suomessa suunniteltuja ja valmistettuja kompakteja, pyörillä liikkuvia kohtaamistiloja 1-6 hengelle.

”Smartblockit tarjoavat yksityisyyttä ja rauhaa konttorin hälinän ja hektisyyden keskellä. Samalla ne luovat erinomaiset puitteet monipuolisiin kohtaamisiin ja yksilötyöskentelyyn.”

Sarkkisen kesällä 2014 suunnittelema tilainnovaatio lähtee siitä, että työnteon pitää olla mobiilia ja joustavaa. ”Halusin tuotteen, joka on hyvännäköinen konttorimiljöössä, mutta samalla tehokas: se tukee modernia työntekoa mahdollisimman monella tavalla.”

Viisi vuotta myöhemmin tuhannet ihmiset käyttävät viikoittain Smartblockeja kolmella eri mantereella mm. avokonttoreissa, auloissa, asiakaspalvelupisteinä, kirjastoissa sekä oppilaitoksissa.

”Meillä on vientiä tällä hetkellä 12 maahan”, Sarkkinen kertoo. ”On ollut jännä havaita, miten käyttökulttuuri vaihtelee maasta maahan – markkinat kehittyvät hyvinkin eri lailla maasta riippuen.”

Sarkkinen myöntää, että kun tuote lanseerattiin, varsin paljon aikaa meni asiakkaan valistamiseen siitä, mikä Smartblock oikein on ja mitkä sen hyödyt ovat.

”Kalusteammattilaiset alkoivat ensimmäisenä tajuta, että liikuteltavuus ja monipuolisuus yhdessä on kova juttu”, hän muistelee alkutaivalta.

Smartblock Oy:n pääkonttori sijaitsee Helsingissä ja toinen toimipiste Oulussa. Kaikki Smartblockit suunnitellaan ja valmistetaan yrityksen omassa tehtaassa Helsingissä, Malmin lentokentän kupeessa.

”Meidän uusi tuote – nimeltään Talktime – tuli ulos kesäkuussa”, kertoo Sarkkinen.

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Työympäristö

Parempi työpäivä toimistossa alkaa kalusteista

Työympäristön toimivuudella on suora vaikutus työntekijän viihtyvyyteen ja tuottavuuteen. Panostamalla laadukkaisiin toimistokalusteisiin pienennät sairaspoissaolojen riskiä ja luot ympäristön, jossa on hyvä

Suomalaiset toivovat selkeitä ohjeita hybridityöhön

Suomalaiset toimistotyöntekijät suhtautuvat ennakoitua myönteisemmin toimistolle paluuta koskeviin linjauksiin, käy ilmi kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa työntekijöistä ei

Taukohierontaa WorkRelax-tuolissa

WorkRelax-hierontatuolit parantavat henkistä ja fyysistä hyvinvointia työpaikalla WorkRelax-hierontatuoliin voi istahtaa rentoutumaan hetkeksi työpäivän aikana. Säännöllinen käyttö ennaltaehkäisee selkävaivoja ja edistää työpäivän

Tilaihme on tehoihme?

Valtion työntekijät katsoivat monitilaympäristön parantaneen omaa tuottavuuttaan Monitilaympäristöllä on uskolliset ystävänsä ja puolestapuhujansa – mutta myös leppymättömät kriitikkonsa. Joidenkin mielestä ”monitilaympäristö”

Koordinaatiokaaos – onko liian tuttu?

Byrokratia kasvaa, tuottavuus katoaa, ja johtajat ovat neuvottomia Koordinaatiokaaos johtaa usein tuottavuuden romahdukseen kuten kävi esimerkiksi Nokian puhelimille. Se on keskeinen

Työympäristöjen tulevaisuus

Työn muutos puhuttaa kaikkialla maailmassa ja mietityttää yrityksiä. Mihin tässä ollaan menossa? Mitä seuraavaksi? Miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua? Siinä missä

Johda työympäristön kautta

Parhaimillaan työympäristöt sitouttavat henkilöstöä sekä helpottavat rekrytointeja Martelan työympäristösuunnittelujohtaja Arja-Liisa Kaasinen sanoo että hyvän ergonomian lisäksi virkeyteen ja stressinhallintaan vaikuttavat tilojen

Hiljaista tilaa työpaikoille

Akustoimalla, verhoilemalla ja eristämällä Suuri osa nykypäivän työtiloista on avo- tai monitilatoimistoja, mutta luovan työn tekeminen edellyttää usein rauhallisempaa ympäristöä. Äänillä