Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Pelillisyys innostaa oppimaan

Interaktiivinen ja osallistava peli on oivallinen vaihtoehto kalvosulkeisille

Pelillistetyt vuorovaikutteiset henkilöstökoulutukset ovat joustava tapa järjestää koulutusta etänä ja paikan päällä. Peli saa ihmiset pohtimaan asioita ja sisäistämään esimerkiksi muutosprosessit omasta näkökulmastaan ja konkreettisella tavalla.

Pelillstetyssä koulutuksessa pelien mekaniikka ja dynamiikka tuodaan osaksi oppimisprosessia. Pelillisyys elävöittää henkilöstökoulutuksia sekä tuo niihin rakennetta ja vaihtelua.

”Pelillistetyt koulutukset voi suorittaa myös etänä, mikä tuo joustavuutta etä- ja hybridityön sekä monipaikkaisten työpaikkojen yleistyessä”, sanoo toimitusjohtaja Riku Alkio Seppolta.

Seppo on kotimainen mobiililaitteille suunniteltu pelillistämisalusta, jonka avulla kuka tahansa HR-ammattilainen voi muuttaa koulutuksensa interaktiivisiksi peleiksi.

Seppo on parhaimmillaan mm. erilaisten muutosprosessien tukemisessa, strategian tuomisessa osaksi yrityskulttuuria ja perehdyttämisessä. Mahdollisuus kommunikoida pelin välityksellä luo yhteisöllisyyttä.

CTA

Vuorovaikutteinen koulutus innostaa

Riku Alkio sai idean Seppoon työskennellessään lukion opettajana. Seppoa onkin kehitetty alusta alkaen pedagogisista lähtökohdista, ja pelillisyys osallistaa myös passiivisia opiskelijoita.

”Pelillisyys ei ole vain lasten ja nuorten juttu, vaan pelin avulla tapahtuva oppiminen innostaa, sitouttaa ja motivoi kaikkia ikään ja sukupuoleen katsomatta”, Alkio sanoo.

Pelissä oleviin tehtäviin voi vastata mm. tekstillä, valokuvilla sekä video- ja audiotiedostoilla. Ohjaaja voi seurata edistymistä sekä antaa palautetta ja tukea oppimiseen.

”Käyttäjäystävällisessä Seppossa koulutuksen voi pilkkoa sopivan kokoisiin paloihin. Esimerkiksi perehdyttäessä uusia tasoja voi avautua viikoittain, jotta työntekijä ehtii sisäistää asiat”, Alkio sanoo.

kuva

Seppon kouluttaja on mukana ensimmäistä peliä rakennettaessa, jolloin yrityksessä peliä ohjaava henkilö oppii tekemään pelejä ja käyttämään alustaa.

Seppolla on käyttäjiä 50 eri maassa. Maailman suurin oppimateriaalien kustantaja Pearson on hiljattain tehnyt Seppon kanssa sopimuksen alustan käyttämisestä.

Lue lisää: seppo.io/for-business/

Teksti: Merja Maukonen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,