Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Palaveriviidakosta mielen poluille

Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja teki oivalluksen, josta kehittyi henkisen hyvinvoinnin kehittämiseen suuntautunut liiketoimintaidea.

Erjan missiona on kehittää ihmisten tietoisuutta omasta hyvinvoinnista ja auttaa heitä löytämään henkinen tasapaino. Hän haluaa ”lempeästi herätellä” meitä muistamaan sen, että elämä on nyt eikä ’sitku’:

”Ihmisten täytyy saada tehdä asioita, mitä he sisimmässään haluavat eikä sitä, mitä he kuvittelevat, että heidän täytyy! Sen saavuttamiseksi meidän kaikkien kannattaa kehittää tietoisuuttamme ja ajoittain pysähtyä oman elämämme äärelle. Tavoitteeni on auttaa oman kokemukseni kautta ihmisiä huomaamaan tämän ennen kuin on liian myöhäistä – annan työkaluja itsetutkiskeluun, voimaantumiseen ja palautumiseen kiireisen elämän keskellä luonnon erityisyyttä hyödyntäen”, sanoo Erja Järvelä, Mixing Nutsin perustaja.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sanansaattaja

Lapissa Erjan oli pakko kirjoittaa ajatuksiaan, joita hiljaisuus ja pysähtyminen nosti pintaan. Samalla hän kipuili sen kanssa, kuka hän on ja miten määrittelee itsensä.

”Olin hukassa ja tittelitön enkä tiennyt, miten esittelen itseni ilman käyntikorttia! Sitten tuttavani soitti ja kertoi holistisen hyvinvoinnin koulutuksesta, joka ideologialtaan sopi minulle täydellisesti. Koko yritysurani olin ollut kiinnostunut ihmismielestä ja johtanut organisaatioita ja transformaatioita, joten koulutus oli vastaus siihen, mihin suuntaan lähden kulkemaan ja tutkimusretkelle tästedes.”

Holistinen hyvinvointi antoi Erjan liiketoiminnalle sisällön ja se keskittyi aluksi pääasiallisesti yksilövalmennukseen.

”Huomasin pian, että vahvuuteni on siinä, miten kytken mielen taidot kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen. Haastan lempeästi kaikkea, mitä voi ja ei voi tehdä”, Erja huudahtaa.

kuva

Luonnon parantava voima

Yksilövalmennus kehittyi yhä enemmän ryhmävalmennukseksi ja siihen tuli mukaan voimaannuttava, uusi elementti eli Suomen luonto.

”Olen aina ollut luontoihminen. Luonto- ja ympäristöohjaajan koulutuksessa tutustuin suomalaiseen Metsämieli©-metodiin, joka yhdistää luonnon hyvinvointivaikutukset ja mielen taidot tehokkaasti toimivaksi kokonaisuudeksi.”

Erja kertoo, että tieteelliseen tutkimukseen perustuvassa Metsämieli-metodissa keskitytään ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen luonnossa, ja metodi käsittää noin 150 harjoitetta, joita pääasiassa tehdään ryhmissä. Hyvinvoinnin kyvykkyyden edistäminen on luonnossa helpompaa ja sisäinen tasapaino syntyy nopeammin.

”Vaikka teen mielen kehittämisharjoitteita ja hyvinvointiluentoja myös virtuaalisesti tai sisätiloissa kasvokkain, nautin eniten silloin, kun tekemiseen yhdistyy metsä ja luonto. Siellä on ihmisen hyvä olla ja siellä meille tapahtuu ihan itsestään ihmeellisiä asioita. Erilaisista tarpeista käsin voidaan räätälöidä kaikille sopivimmat hyvinvointikoulutus- tai retkiratkaisut”, Erja kertoo.

kuva

Hyvä palautuminen, parempi mieli

Mixin Nutsin missio on auttaa ihmisiä voimaan paremmin erityisesti kiireen keskellä ja opettaa palautumisen kyvykkyyttä, joka on Erjan mukaan yksi tärkeimmistä asioista, mitä ihminen voi itselleen tehdä. On ”elintärkeää suoda itselleen sellaisia hetkiä, joissa elimistö ja keho oikeasti palautuvat”. Kaikki kolme Erjan suosikkiaihetta eli resilienssi, palautuminen ja oman hyvinvointikyvykkyyden kasvattaminen mielen taitojen avulla kietoutuvat toisiinsa.

Myös Metsämieli- metodia voi joustavasti ja tehokkaasti soveltaa yritysmaailmassa ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kehittämiseen ja ylläpitoon. Se sopii niin johtoryhmien kehittämiseen, työkyky- ja hyvinvointipäiviin, ryhmien valmennukseen, kuin vaikkapa yksityis-tai parivalmennukseenkin.

Mixing Nutsiin, Erjaan ja Metsämieli metodiin voi ja kannattaa käydä tutustumassa tämän linkin kautta: mixingnuts.fi/pages/Yrityksille

Teksti: Heta Woods

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Monimuotoisuus kilpailuvaltiksi hyvällä johtamisella

Monimuotoisen työyhteisön osaaminen on laaja-alaista ja tuo kilpailuetuja organisaatiolle. Monimuotoisen työyhteisön johtaminen vaatii puolestaan ymmärtämistä ja työkaluja erilaisten tilanteiden käsittelyyn. Monimuotoisuusosaaminen

HRx 2023 -tapahtuma oli yleisömenestys

Kotimaan johtava vuosittainen HR-alan tapahtuma HRx 2023 järjestettiin maaliskuussa. Tapahtuman teemaksi valittu Kestävä työelämä herätti vilkasta keskustelua osallistujien keskuudessa. Ohjelma tarjosi

Uravalmennus kilpailukyvyn kehittäjänä

Kun työmarkkinassa jylläävät yhtä aikaa lukuisat työelämätrendit kohtaanto-ongelmasta työpaikkahyppelyyn, yksi yritysten tärkeimmistä tavoitteista on sitouttaa niiden tärkein ja ehkä jopa ainoa

Sparrausta työpaikan HR-projektiin

Koulutuksessa voi tehdä työelämäkehittämisprojektin, saada siihen asiantuntijasparrausta sekä opintopisteitä. Oman organisaation HR-kehittämisprojektin voi toteuttaa myös osana koulutusta Ammattikorkeakouluissa opiskellaan työelämälähtöisesti. Koulutuksen