Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Päivitä työajanseuranta!

HR voi hyötyä nykyistä paljon enemmän fiksuista järjestelmistä, jotka modernisoivat ja automatisoivat työajanseurannan.

Jotta työntekijän suoritusta ylipäätään voidaan arvioida – ja voidaan suorittaa esimerkiksi palkitsemista ja palkanmaksua – tulee HR:llä olla tieto työntekijöiden työtunneista ja niiden käytöstä. Samalla tavalla työajanseurannassa on tärkeää olla ajantasaiset tiedot mm. työntekijöiden työsuhteista ja osaamisesta, jotta oikeat henkilöt voidaan ohjata heidän osaamistaan vastaavien työtehtävien pariin.

Toimitusjohtaja Krister Juselius JotBar Solutions Oy:stä huomauttaa, että nykytilanteessa on kuitenkin isoja ongelmia: järjestelmät ovat (aivan liian usein) yrityksissä hajautettuina ja tieto voi pahimmillaan kulkea järjestelmien välillä manuaalisesti Excel-taulukoiden tai jopa fyysisten dokumentaatioiden muodossa.

”Tämä pitää pystyä muuttamaan, koska tietojen reaaliaikaisuus ja yhtenäisyys on merkittävässä asemassa myös HR-toiminnassa”, toteaa Juselius.

Kun HR-tiedot ovat toimiva osa yrityksen työajanseurantaratkaisua, voidaan työntekijöille asetettuja tavoitteita ja työtehokkuutta seurata helpommin.

Keskity olennaiseen
”Samalla tapaa HR saa aina ajantasaisen tiedon esimerkiksi sairaspoissaoloista ja tietoja voidaan hyödyntää yrityksen työntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimiseen”, toteaa Juselius. Kun byrokratia vähenee, HR-väki voi keskittyä yrityksen strategisten tavoitteiden kannalta tärkeisiin toimenpiteisiin, kuten työmotivaation ja -tehokkuuden parantamiseen.

JotBar Solutions tuo syksyllä markkinoille uuden työajanseurannan käyttöjärjestelmän, jossa fokuksessa on koko työsuhteen elinkaari rekrytoinnista irtisanoutumiseen. ”Integroimme koko työsopimushallinnan yrityksen järjestelmään”, kuvailee Juselius.

Tällöin henkilön CV-historia päivittyy järjestelmään työtehtävineen, koulutuksineen, kehityskeskusteluineen kaikkineen vuosien saatossa. Elinkaariajattelu auttaa myös tukemaan työntekijää erilaisissa elämänvaiheissa ja haastavissa tilanteissa.

”Järjestelmästä näkee esimerkiksi, jos joku selkeästi alisuorittaa ja tällöin voidaan lähteä selvittämään, mitä voidaan tehdä tilanteen korjaamiseksi.” Toisaalta ylisuorittaminenkin rekisteröityy, jolloin pitää tutkia, onko vaarana työssä uupuminen vai onko kyseessä vain erityisen taitava työntekijä, jolle voisi kenties olla käyttöä muualla.

”HR:n käyttöön tulee paljon hyödyllistä, uutta tietoa”, Juselius lupaa.

Lisätietoja: www.jotbar.fi

Teksti: Sami J. Anteroinen

JotBar logo

Jaa tämä artikkeli: 

Teknologia

Sujuvan rekrytoinnin viisi kulmakiveä

Rekrytointiprosessi on tiivistettynä selkeä. Ilmoitat avoimesta työpaikasta ja otat hakemukset vastaan. Valitset sopivat hakijat jatkoon ja jatkat keskustelua heidän kanssaan. Tiukan

Agendalla ilmoituskanava – helposti

Nyt viimeistään kannattaa ryhtyä toimeen, jos ilmoituskanava vielä puuttuu. Organisaation johdolle ilmoituskanava on osa riskienhallintaa ja hyödyllinen lisä väärinkäytösten ehkäisyssä ja

Whistleblower puhaltaa yritysten toimintatavat uusiksi

Euroopan unionin asettama Whistleblower-direktiivi tekee epäiltyjen väärinkäytösten ilmoituskanavan pakolliseksi. Direktiivin tavoitteena on ehkäistä petoksia ja korruptiota, parantaa rikkomuksista ilmoittavien henkilöiden suojaa

Anonyymi ilmiantokanava HR:n tueksi

Moni työntekijä pelkää ilmoittaa työpaikalla kohtaamastaan epäasiallisesta käytöksestä. Henkilöstön ja koko organisaation tueksi on nyt tullut EU:n Whistleblower-direktiivi. Se velvoittaa yrityksiä

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

Miksi oma palkkahallinto ei kannata?

Alle 1000 hengen yrityksissä oma palkkahallinto ei ole kustannustehokasta tai riskitöntä Alle tuhat henkilöä työllistävissä organisaatioissa on harvoin kannattavaa pitää pelkästään

ChatHR

Tekoäly mullistaa markkinoinnin, myynnin ja itse tuotannon – mutta miten on henkilöstöhallinnan laita? ”Tekoälyn matkasaarnaaja” Antti Merilehto kirjoitti Tekoäly – matkaopas