Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Ota se puheeksi hullunkuriset työyhteisöt -pelin avulla

Hullunkuriset työyhteisöt on pelillinen puheeksi ottamisen väline. Pelaaminen on keino keskustella esimerkiksi työnjaosta ja sisäisestä viestinnästä neutraalilla maaperällä. Roolihahmojen turvin hankalienkin asioiden käsitteleminen luonnistuu rohkaisevassa hengessä.

Pelissä poraudutaan arkisen kiireen juurisyihin. Pelaaminen auttaa haastamaan totuttuja toimintatapoja sekä rakentamaan luottamusta ja toimivampia pelisääntöjä. Mitä teillä voitaisiin tehdä fiksummin, tehokkaammin ja kitkattomammin? Laadukkaammasta vuorovaikutuksesta sekä pienistä hermoja ja aikaa säästävistä muutoksista kertyy ajan mittaan iso potti – myös tulokseen. Kun turhan koheltamisen syyt tulevat näkyviksi, niihin päästään vaikuttamaan. Tuloksena on parempaa työviihtyvyyttä ja -tehokkuutta.

Hullunkuriset työyhteisöt on hauska mutta vakavasti otettava työkalu esimerkiksi tiimien toiminnan kehittämiseen. Pelistä on hyötyä erityisesti asiantuntijayrityksissä, joissa työtä tehdään yhdessä. Soveltaen sisältöä on mahdollista käyttää vaikka tiiviinä tiimipalaverin alustuksena.

Pelaamista ohjaa Markkinointi-instituutin fasilitaattori, ja pelin aikana sovitaan myös jatkotoimenpiteistä. Pelisession pääteeksi organisaatio saa käyttöönsä Hullunkuriset työyhteisöt -pelikortit sekä verkkoaineiston, joita kannattaa ohjatun pelisession jälkeen hyödyntää omatoimisesti.

Lue lisää ja tilaa pelihetki: Markinst.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Valon puolella

Työyhteisösovittelija Marianne Tokola kohtaa työelämän möröt, jumit ja kipupisteet – mutta on nähnyt myös ihmeitä yhteisen pöydän ääressä Kun etätyöt nyt

Eettisyys osaksi organisaation arkea

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja voi

Paha olo pois!

Kirjoittaja: Saara Remes Vain pieni osa ihmisistä käyttäytyy työpaikalla huonosti – onneksi. Yhdenkin ihmisen tökerön käytöksen heijastinvaikutus on kuitenkin suorastaan järkyttävä.

Pandemia nosti pintaan tuen tarpeen

”Pandemia lisäsi holististen coaching-palveluiden kysyntää voimakkaasti”, sanoo Life Coach Academyssä koulutusjohtajana työskentelevä Auli Hedman. Yhä useampi yritys on herännyt siihen, että

Palaveriviidakosta mielen poluille

Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja

Perhevapaalta työelämään – mutta miten?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä eri

Haaga-Helia on yrityksesi kumppani

Haaga-Helia 4Business on arvostettu kumppani asiantuntijoille ja esimiehille, jotka haluavat kehittää ammatillista osaamistaan ja löytää uusia näkökulmia työhönsä. Haaga-Helia tarjoaa laajan

Hyödynnä oppimisen mahdollisuudet

Älä tuhlaa yrityksesi resursseja Mielikuvissa henkilöstö- ja palkkahallinto monesti nähdään edelleen harmaana toimialana, joka on täynnä manuaalisia työvaiheita. Todellisuus on kuitenkin

Toimiva työyhteisö

Toimivan työyhteisön kehittäminen on strategista johtamista, joka hyödyttää kaikkia osapuolia. On paljon tutkimustietoa siitä, mihin kaikkeen työyhteisön toimivuus ja arjen työn

Henry:n webinaarien Top 10 -puhujat 2023

Suomen suurin henkilöstöjohtamisen yhdistys HENRY ry kokoaa laajasti yhteen HR-funktiosta, johtamisesta ja työelämän kehittämisestä kiinnostuneet toimijat yksityisen ja julkisen sektorin organisaatioista,