Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Opintoja työn ohessa: Kuinka se voi onnistua?

”Osaaminen on keino hyviin tuloksiin. Se voi kasvaa vain oppijaa itseään motivoivista tavoitteista ja hänelle sopivista oppimisen tavoista”, toteaa JYU avoimen yliopiston opintoneuvoja Riina Kärkkäinen. Hän vinkkaa maksuttoman lyhyen verkkokurssin, joka auttaa onnistumaan opintotavoitteissa.

Työelämän osaamisen kehittäminen on työnantajan ja työntekijän yhteinen asia. Se on työnantajalle onnistumisen edellytys, työntekijälle parhaimmillaan innostavia askelmia uralla.

Tahtoa oppimiseen on nyt paljon. Jyväskylän yliopiston avoimen yliopiston opiskelijamäärä on korkeampi kuin koskaan. Suuri osa oppijoista on työelämässä olevia aikuisia. Opiskelu työn ohella perhe-elämän lomassa on mahdollista vain, jos opinnot voi suunnitella oman arjen ehdoilla.

”Tavoitteet ohjaavat meitä. Ne motivoivat, innostavat ja tuovat onnistumisen tunteita. Mutta mikä on oikea tavoite kenellekin? Usein opintotavoite on tarpeen jakaa osiin, jotta se on realistinen arkea ajatellen. Lisäksi tarvitaan omaan elämään sopiva suunnitelma ja taitoja, jotka auttavat opiskelemaan tehokkaasti”, Kärkkäinen kertoo.

Jotta mahdollisimman moni saavuttaisi tavoitteensa, JYU avoin yliopisto julkaisi kaikille avoimen maksuttoman Orientaatio jatkuvaan oppimiseen -verkkokurssin. Se keskittyy oppijaan itseensä, hänen tavoitteisiinsa ja suunnitelmiinsa, pystyvyyden kokemukseen ja akateemisessa opiskelussa olennaisiin opiskelutaitoihin.

Monelle se on myös ensimmäinen opintopiste yliopistossa. Siitä on hyvä jatkaa kiinnostavan alan opintoihin.

Tutustu kiitettyyn kurssiin: avoin.jyu.fi/fi/orientaatio

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien