Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Onko sinusta Doninto-agentiksi?

Työhyvinvointi, oppiva työkulttuuri ja työssä viihtyminen ovat meidän kaikkien vastuulla, jokainen voi kantaa kortensa kekoon! Onko sinusta Doninto-Agentiksi?

Doninto on peli, jossa agentteja koulutetaan oppimaan itseohjautuvasti arjen vuorovaikutustilanteissa. Kuka tahansa voi värväytyä oman työelämänsä muutosagentiksi ja saada salaisia asteittain vaikeutuvia tehtäviä suoritettavakseen työtä tehdessään. Doninto-Agentit voivat toimia myös yhdistyksissä, harrastuskonteksteissa ja yksityiselämässä – missä tahansa vuorovaikutustilanteissa – lisäämällä käyttäytymisellään psykologista turvallisuutta, luovuutta ja iloa.

kuva

Agenttitehtävät perustuvat mm. positiivisen psykologian, soveltavan improvisaation, mindfullnessin, fasiliitaation ja ratkaisukeskeisen valmennuksen menetelmiin.

Salaisille agenttitehtäville ei aseteta ulkoapäin tavoitteita: jokainen agentti suorittaa itsenäisesti tehtävän ja raportoi tulokset muidenkin agenttien nähtäväksi omalla agenttialiaksellaan. Näin muodostuu käyttäjien itsensä luoma oppimiswiki.

Agentit voivat myös värvätä uusia agentteja ”jäädessään kiinni” muuttuneista toimintatavoistaan. Kaikki tasot suoritettuaan agentista on tullut organisaation sisäinen fasilitaattori.

Lisätietoja: www.doninto.com, www.wgh.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Älysormus työuupumuksen ennaltaehkäisyyn

Tietotyöntekijän tieteellisesti testattu työkalu vireystilan säätelyyn. Hermoston jatkuva ylivireys aiheuttaa työuupumuksen Tietotulva, keskeytykset, tiukat määräajat ja muut tietotyön rasitteet saavat hermoston

Iissä pohditaan työn kipukohtia leirinuotioilla

Työsuojelurahaston kehittämisavustuksen tuella toteutetussa Työelämän leirinuotiot -hankkeessa työssä jaksamisen haasteet nostetaan rohkeasti esille ja etsitään niihin ratkaisukeskeisiä työkaluja työyhteisövalmentajan johdolla. Tavoitteena

Työhyvinvoinnin uudet ulottuvuudet

Työelämän jatkuva muutos haastaa organisaatioita rakentamaan hyvinvointia uudella tavalla. Työn pirstaloituminen, monimuotoistuvat tiimit ja kasvava epävarmuus edellyttävät johtamiselta herkkyyttä, selkeyttä ja

Mielenterveys ei saa jäädä esihenkilön varaan

Mielenterveydestä puhutaan työelämässä enemmän kuin koskaan – hyvä niin. Samalla esihenkilöiden harteille kasaantuu huomaamatta odotuksia, joita ei koskaan kirjattu työsopimukseen. Työterveyslaitoksen