Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Neljäs unelmien työpäivä 2.10. – yhteisöllisyys nyt tärkeämpää kuin koskaan

Unelmien työpäivä 2.10 nostaa esiin yhteisöllisyyden voiman. Poimi käytännön teot, joilla arki muuttuu paremmaksi.

Takana monin tavoin työyhteisöjä koetellut koronakevät, edessä epävarma syksy ja talvi. Juuri nyt on oikea aika pysähtyä työhyvinvoinnin ja työpaikan yhteisöllisyyden ääreen. Työhyvinvoinnin tapahtumapäivä Unelmien työpäivä kokoaa kaikkien ulottuville aimo kattauksen asiantuntijaohjelmaa. Haasta oma ja kumppaniyhteisösi mukaan niin yhteiseen kuin omaan ohjelmaan!

Unelmien työpäivän ilmainen webinaari tavoitti viime vuonna Tampereen tapahtuman yhteydessä yli 15 000 kuulijaa eri puolilta maata. Mukana päivässä omilla tempauksillaan oli yhteensä lähes 50 000 työntekijää. Webinaari ja yhteisöjen omat tapahtumat ovat tänäkin vuonna päivän keskeisiä sisältöjä. Päivä toteutetaan yhteistyössä Yksi elämä -terveystalkoiden
kanssa.

Unelmien työpäivän webinaari 2.10. kello 9–16 lähetetään Turun ammattikorkeakoulun uudesta EduCity-oppimisympäristöstä Kupittaan kampukselta, aivan Kupittaan aseman kupeesta. Jos koronaepidemia pysyy syksyllä hallinnassa ja läsnätapahtumat ovat sallittuja, pääset katsomaan päivän ohjelman myötä aivan uudenlaisia oppimis- ja työskentelytiloja, joista osa on myös vuokrattavissa yritysten käyttöön.

Koska webinaari kestää käytännössä koko työpäivän, puheenvuorojen välissä pidetään lyhyet tauot. Lisäksi välissä on lounastauko sekä aamu- ja iltapäivän virkistävät taukojumpat.

Unelmien työpäivä on työhyvinvoinnin valtakunnallinen pop up -päivä, jossa kaiken kokoiset työyhteisöt ympäri Suomen voivat ideoida ja toteuttaa pieniä tekoja oman työarjen kehittämiseksi. Työyhteisöt voivat myös haastaa asiakkaitaan tai kumppaneitaan mukaan. ”Mikään työhyvinvointia edistävä teko ei ole liian pieni. Unelmien työpäivän tapahtumaksi voi ilmoittaa minkä tahansa tempauksen, teon tai tapahtuman, joka tuo hyvää energiaa työarkeen. Unelmien työpäivänä mikä tahansa on mahdollista!”, sanoo Yksi elämä -terveystalkoiden projektipäällikkö Marjut Niemistö. Mukaan voi ilmoittautua osoitteessa www.unelmientyopaiva.fi

Koko päivä hyvää työelämää

”Paikalla ovat Suomen parhaat työelämän kehittäjät ja työhyvinvoinnin asiantuntijat: muun muassa aivotutkija Minna Huotilainen, organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa, ekososiaalisen hyvinvointitutkimuksen dosentti Arto O. Salonen sekä vuorovaikutusmuotoilija Simo Routarinne, joka on jo monille tuttu kevään Work goes happy -webinaarin juontajana ja puhujana. Routarinne juontaa myös Unelmien työpäivän, joten positiivinen vire on taattu koko päiväksi”, myhäilee tapahtuman organisaattori Jyri Kansikas Work goes happy Oy:stä.

Myös Turun AMK tuo ohjelmaan kaksi asiantuntijapuheenvuoroa. Isoina teemoina ovat osaamisen jakaminen ja yhteisöllisyys, jotka osaltaan nivoutuvat toisiinsa. Jos kollegalta on helppo kysyä neuvoa ja itsekin huomaa jakaa kertynyttä tietoa ja osaamista työpaikalla, yhteisöllisyyden tunne tiivistyy. Kuormittavan koronakevään jälkeen yhteisöllisyyttä ja huomiota työhyvinvointiin tarvitaan työpaikoilla varmasti vielä normaalia enemmän.

Etätyössä piilee riski, että hiljaista tietoa jää jakamatta, kun spontaaneja kohtaamisia kahvihuoneessa, tulostimen ääressä tai käytävillä ei tapahdu. Osa työntekijöistä jatkaa varmasti etätöitä aiempaa enemmän jatkossakin, vaikka työpaikalle meneminen olisi turvallistakin. Miten varmistetaan, että yhteisöllisyys säilyy, eikä hiljainen tieto ja osaaminen jää piiloon?

Osaamista yhteisöjen käyttöön

Osaamisen jakaminen on Turun ammattikorkeakoulussa myös koko yhteisön jakama arvo.

”Jaamme osaamistamme paitsi opiskelijoiden ja henkilöstön kesken, myös alueemme työpaikoille pk-yrityksistä suuriin, kansainvälisiin yrityksiin sekä julkiselle sektorille. Työhyvinvoinnin saralla tarjoamme niin asiantuntijakoulutuksia ja  valmennuksia kuin opiskelijavoimin toteutettuja hyvinvointipäiviä ja -tapahtumia, luentoja stressinhallinnasta tai hyvinvoinnin tietoiskuja työpaikalla tai vaikkapa urheiluhallissa. Meiltä löytyy myös fysio- ja toimintaterapiapalveluita sekä liikunta- ja toimintakykylaboratoriopalveluita”, kertoo kumppanuuspäällikkö Kirsti Virtanen.

Voit tutustua Talk-verkkolehdessä case-esimerkkiin, jossa toteutettiin työhyvinvoinnin kehittämishanke terveydenhuoltoalan asiakaspalvelukeskuksessa. Artikkeli löytyy osoitteesta talk.turkuamk.fi otsikolla Vastuu työhyvinvoinnista kuuluu kaikille.

Turun AMK:n erikoisuutena on myös kulttuurihyvinvoinnin tutkimus ja koulutus. Kulttuurihyvinvoinnin Master School -koulutukseen voi hakea syksyn yhteishaussa 2.–16.9.2020.

Teksti: Satu Haapala

Work Goes Happy, yhteistyökumppanimme tuottamaa materiaalia.

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Työhyvinvointi on strateginen valinta

Hyvinvointi on enemmän kuin vain yksittäinen valinta – se on strateginen päätös. Varalan hyvinvointipalveluissa uskotaan, että henkilöstön hyvinvointia voidaan vahvistaa pitkäjänteisen

Anna lahjaksi ikimuistoisia hetkiä

Elämyspaketti mukautuu erilaisiin kiittämisen ja palkitsemisen tarpeisiin Elämys on ikimuistoinen lahja, joka tuottaa iloa ja luo muistoja. Monipuolisten elämyspakettien sisältämistä vaihtoehdoista

Huippukylmähoitolaite on satsaus hyvinvointiin

Satakerta Rödl & Partner on hankkinut huippukylmähoitolaitteen jo kahteen toimipisteeseensä. Kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva kylmähoitolaite on työpaikan vetovoimatekijä. Kylmähoito tukee kivunhallintaa ja

Valjasta stressi voimavaraksi

Stressin voi kääntää voimavaraksi omaa suhtautumistapaa muuttamalla, jolloin stressin haitallisten vaikutusten kokeminen vähenee. Stressin näkeminen vahvistavana auttaa selviytymään haastavasta tilanteesta ja

Turun pormestari:

”Pyöräedun keksijän pitäisi saada mitali!” Onko pyöräetu pelkkä trendi vai avain työhyvinvoinnin parantamiseen? Haastattelimme pyöräedun käyttäjää, Turun pormestari Minna Arvea, sekä

HR-viesti-media kartoitti henkilöstön hyvinvointia

Kyselyyn vastasi 240 HR-ammattilaista HR-viesti-media toteutti toukokuussa 2024 laajan kyselyn HR-päättäjille, jossa kartoitettiin henkilöstön hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Kysely toteutettiin LinkedIn-kanavassa ja

Fyysinen kunto työkyvyn ylläpitäjänä

Fyysisen kunnon ylläpitäminen on elintärkeää työkyvyn säilymisen kannalta, ja tämä korostuu erityisesti, kun tarkastellaan työikäisten fyysisen kunnon kehitystä Suomessa. Tutkimukset osoittavat,

Daisy tuli taloon

Ohjelmistorobotiikka yleistyy myös HR-työssä. Samoin kuin ihmistyöntekijän myös ohjelmistorobotin tuleminen osaksi tiimiä edellyttää selkeää ja merkityksellistä tehtävänkuvaa, toimivaa työympäristöä sekä perehdyttämistä

Lahjakortti on toivottu henkilöstölahja

Perfect Finnish -lahjakortilla työntekijä voi valita itselleen mieluisan ja tarpeellisen lahjan tai voi halutessaan luovuttaa summan hyväntekeväisyyteen. Ihmiset eivät halua koteihinsa

Kohti mieliystävällisempää työelämää

Työn tulee lisätä hyvinvointia, ei vähentää sitä. Tällä hetkellä mielenterveyden häiriöt aiheuttavat vuositasolla Kelan mukaan 600 miljardin kustannukset. Kehittämällä työyhteisöjä mieliystävällisemmiksi