Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Miltä kuulostaisi jousiammunta työpaikalla?

Parkerin Wellness-päivässä yrityksen omat tilat muuntautuivat moneksi

Parker Hannifin Oy:n Suomen myyntiyhtiön omissa tiloissa toteutettiin koko henkilöstön wellness-päivä. Vuosittain toteutettavan wellness-päivän tavoitteena on henkilöstön mukava yhdessäolo liikunnan ja hyvinvoinnin merkeissä.

Monenlaista liikuntaa

Parkerilla on jo aiemmin kokeiltu monenlaista liikuntaa ja firman sisäisiä leikkimielisiä turnauksia erilaisissa urheilukeskuksissa. Nyt heräsi ajatus omissa tiloissa toteutettavasta päivästä. Tähän suuntaan ohjasi myös suunnitelma koko henkilöstölle suunnattujen ensiapu- ja palosammutuskoulutusten toteutuksesta. Wellness-päivän lopullinen rakenne muotoutuikin siten, että aamupäivällä henkilöstö harjoitteli ensiapu- ja sammutustaitojaan ja sporttisen päivän teemaan sopivan lounaan jälkeen koko iltapäivä oli keskitetty erilaisille liikuntamuodoille ja hyvinvointiaiheisille luennoille.

Hienoa oli myös se, että koko 85 ihmisen henkilöstö oli aktiivisesti läsnä koko päivän. Normaali työnteko ei tosin edes ollut kyseisen päivän aikana ”laillista”. Myös tavarantoimittajille oli ilmoitettu, että yritys on kiinni kyseisenä päivänä.

Liikkeiden ideapankki

Tapahtuman aikaan Parkerin HR-koordinaattorina työskennelleen Anu Lassilan mielestä omissa tiloissa toteutettavassa työhyvinvointipäivässä on paljon etuja. Siirtymisten ja kulkemisten kannalta normaaliympäristöön omalle työpaikalle saapuminen on tasapuolista koko henkilöstöä kohtaan, myöskään siirtymisiin ei kulu aikaa, vaan kaikki aika voidaan hyödyntää suunnitellun teeman mukaisesti.

kuva

Parkerilla toteutetaan joka päivä henkilöstön taukoliikuntaa, johon tuli myös uutena liikkeiden ideapankki. Taukoliikkujat saivat myös uuden välineen käyttöönsä, kun wellness-päivän yhteydessä kaikille työntekijöille jaettiin jumppakuminauhat. Näille kuminauhoille oli Euforianin liikunnanohjaajat suunnitelleet Parker-jumpan, joka oli yksi sporttisen päivän liikuntalajipisteistä.

Lassilan mukaan oli myös hienoa havaita kuinka hyvin omat tilat tällaiseen normaalista käyttötarkoituksesta poikkeavaan toimintaan soveltuivatkaan.

Lassila painottaa, että perusturvallisuuteen liittyvät asiat on tietysti tärkeää ottaa huomioon esimerkiksi jousiammuntapaikan valinnassa ja nyt tuotantotiloissa toteutetuissa pallopeleissä. Pelien lajivalinnalla ja käytettävällä pelivälineelläkin voidaan vaikuttaa merkittävästi turvallisuuteen. Tällaisissa turvallisuusasioissa onkin tärkeää, että palveluntarjoajakumppani on valveutunut ja ajan tasalla.

Erityisen hyvä asia Lassilan mukaan oli, että Euforianilta tultiin heti paikan päälle katsomaan tiloja ja tämän pohjalta tuli nopeasti ehdotus Parkerilla jo suunniteltuihin raameihin sopivasta aikatauluista ja päivän lajisisällöistä.

"On tärkeää, että liikuntalajit ja päivän muut aktiviteetit suunnitellaan tilojen mukaan, etenkin tällaisessa tapauksessa, kun tilat on suunniteltu muuhun kuin liikuntakäyttöön. Palveluntuottajamme Euforian onnistui sekä suunnittelussa että toteutuksessa erittäin hyvin. Aikataulussakin pysyttiin erinomaisesti ihan koko päivän", toteaa Lassila.

kuva

Monipuolisen sisällön yleisösuosikitkin löytyivät

Kaikkiin wellness-päivän lajeihin ja aktiviteetteihin oli etukäteisilmoittautuminen. Siten taattiin päivän mutkaton eteneminen. Etukäteisilmoittautuminen auttoi osaltaan myös aikataulujen pitämisessä. Liikuntalajeista jousiammuntaryhmät täyttyivät ensimmäiseksi ja stressi haltuun -luento keräsi ilmoittautumisia jopa enemmän kuin varsinaisia osallistujapaikkoja oli varattu. Ihmiset ovatkin Parkerilla selvästi kiinnostuneita hyvinvoinnistaan ja ottavat vastuuta itsestään huolehtimisesta.

Päivän jälkeen saatu palaute henkilöstöltä oli erittäin hyvää. Erityisesti kiiteltiin monipuolista sisältöä: oli ns. hikipääpelejä ja kahvakuulaa sekä rauhallisempia lajeja ja osallistavia luentoja. Liikuntalajeista jousiammunta nousi siinä määrin ylitse muiden, että se keräsi eniten kiitosta ja osa osallistujista suunnitteli päivän jälkeen uuden harrastuksen aloittamistakin. Edes normaali pirteä ja tuulinen syyssää ei haitannut innokkaita jousiampujia.

Lassila näkeekin erilaiset liikuntalajikokeilut ja –tutustumiset tärkeinä tyhy- ja wellness-päivien sisällöissä. Toki toki työyhteisössä niitä voidaan toteuttaa myös irrallisina tutustumistilaisuuksina, mutta ihanteellisesti wellness-päivänä syntynyt kipinä kantaa ihan uudeksi liikunnalliseksi harrastukseksi asti.

kuva

Yhteenvetona ajatuksia vastaavanlaisen päivän toteutukseen liittyen

Kun tyhy-päivä tai wellness-päivä toteutetaan yrityksen omissa tiloissa, niin on ehdoton edellytys, että tilat käydään palveluntuottajan kanssa läpi. Sillä tilatkin tietysti sanelevat paljon lajivalintoja. HR-koordinaattori Lassila kannustaakin muita kokeilemaan mihin yrityksen omia tiloja pystytään muokkaamaan. Parkerilla löytyi jopa avokonttorista hieno jumppatila. Eli ei aina vaadita tyhjää varastohallia tai suurta auditoriota. Joskus pieni sermin siirtäminen riittää hyvin, niin tilat muokkautuvat hienosti.

"Parkerilla pidimme erityisesti siitä, että Euforian yhteyshenkilö halusi tulla katsomaan tiloja ennen kuin tehtiin suunnitelmaa tai tarjousta” kertoo Lassila ja jatkaa: ”tämän yhteisen katselmuksen ja suuntaviivojen läpikäynnin jälkeen saimme nopeasti tarjouksen ja helpon toteutussuunnitelman, joka oli hyvä ja valmis suoraan sellaisenaan. Suunnitelma sisälsi muun muassa jo tarkan aikataulun ja liikuntalajikokeilujen maksimiryhmäkoot. Kaikki odotukset Euforianin suhteen täyttyivät hyvin. Ehdottomasti voin suositella samanlaista päivää", summaa Anu Lassila.

Euforian Oy on aloittanut kumppaniyhteistyön terveyskuntoanalyysien ja työhyvinvointivalmennusten tuottajana Suomen Aktiivisin Työpaikka -kilpailun (SAT) kanssa. SAT on Suomen Olympiakomitean toteuttama konsepti, jonka tavoitteena on tuoda lisää suunnitelmallista liikettä suomalaisille työpaikoille. Yhteistyön tavoitteena on tarjota SAT osallistujayrityksille kartoituksen tueksi tarvelähtöisiä toimenpiteitä henkilöstöliikunnan ja hyvinvoinnin tukemiseksi.

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Herätys suomalaisille yrityksille:

tekoälyosaamisessa jäljessä muista Pohjoismaista Adeccon tuore Global Workforce of the Future 2024 -tutkimus paljastaa, että Suomi laahaa perässä tekoälyn käyttöönotossa ja

Iissä pohditaan työn kipukohtia leirinuotioilla

Työsuojelurahaston kehittämisavustuksen tuella toteutetussa Työelämän leirinuotiot -hankkeessa työssä jaksamisen haasteet nostetaan rohkeasti esille ja etsitään niihin ratkaisukeskeisiä työkaluja työyhteisövalmentajan johdolla. Tavoitteena

Yhdessä oppiminen kannattaa

Työväen Akatemia tarjoaa tilat ja tunnelman onnistuneeseen yhdessä oppimiseen Perinteikäs kansanopisto on kätketty helmi keskellä pääkaupunkiseutua. Akatemiasta löydät monikäyttöiset tilat, luonnonläheisyyden

Moka on lahja

Virheisiin suhtautuminen kertoo paljon työyhteisön psykologisesta turvallisuudesta. Psykologisesti turvallisessa työyhteisössä virheitä sekä epäonnistumisia pidetään luonnollisena osana ihmisyyttä ja työtä eikä niitä

Ei saa dropata tunnelmaa

”Tsemppiä!” olemme toivotelleet toisillemme ja positiivista mielialaa on yritetty pitää yllä, vaikka väkisin. Viime kuukausina on yhä useampi kuitenkin huomannut ilmapiirin

Pomminpurkajan maanantai

Konfliktit ja ristiriitatilanteet asettavat työpaikoille haasteita – mikä on esimiehen rooli ongelmien ratkaisussa? Entä milloin tulehtuneeseen tilanteeseen tarvitaan ulkopuolista apua? HR

Itseohjautuvuudella tuloksiin

Työsaavutuksiin kiinnitetyt rekrytoinnit sekä henkilöstön valmennukset kohottavat tuottavuutta selkeästi Yrityksen tärkeimmät tavoitteet saavutetaan vain sitoutuneen, motivoituneen ja osaavan henkilöstön avulla. Osaajien