Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Menevätkö työhyvinvointimiljoonat hukkaan? Uusi tutkimus kertoo millaisilla panostuksilla lisätään työn tuottavuutta

Suomalaisyritykset investoivat vuosittain miljoonia työhyvinvointiin, mutta silti maamme talous junnaa paikallaan. Lähtijöiden julkaisema tuore Tuottavuus <3 Työhyvinvointi -tutkimus paljastaa, että yhteisöllisyyteen, johtamiseen ja vuorovaikutuksen laatuun panostaminen vaikuttaisi tuottavuuteen enemmän kuin nyt käytetyt menetelmät – virkistyssetelit ja tyky-päivät.

Yli 2200 vastaajan tutkimuksessa selvisi, että 97% vastaajista pitää työyhteisöä tärkeänä osana työssä viihtymistä. 77% haluaa nähdä työkavereita kasvotusten säännöllisesti. Hieman yllättäen, digitalisaatio ei ole parantanut yhteisöllisyyttä työpaikoilla. “Vaikka organisaatioissa on reaaliaikaiset  vuorovaikutuskanavat, työntekijät nimeävät juuri vuorovaikutuksen puutteen syyksi johtamisen ongelmiin ja yhteisöllisyyden puutteeseen”, kertoo Lähtijöiden toimitusjohtaja Liisa Holma.

Lähtijöiden toimitusjohtaja Liisa Holma.

Taloudellinen mielenrauha vaikuttaa suoraan motivaatioon. Ihmisten lähtöhalut kasvavat yrityksen taloustilanteen heiketessä. 85 % niistä vastaajista, jotka kokivat työnantajansa taloudellisen tilanteen epävakaaksi, olivat pohtineet lähtemistä, kun koko vastaajajoukosta lähtöä on viimeisen vuoden aikana harkinnut 58%.

Ero muiden Pohjoismaiden ja suomalaisten johtajien lähtöhalujen välillä on hätkähdyttävä. Kun suomalaisista johtajista yli 60% on pohtinut työpaikan vaihtamista viimeisen 12 kuukauden aikana, ruotsalaisista johtajista lähtöä on harkinnut 32%, tanskalaisista 27% ja norjalaisista 25%. ”Suomalaisen excel-johtajan olisi hyvä havahtua siihen, että myös johtaja kaipaa ympärilleen työkavereita ja juuri ihmisiin panostamalla tehdään tulosta”, Holma painottaa.

Suomalaisten työhyvinvointiin vaikuttaa merkittävästi työpaikalla vallitseva keskustelukulttuuri. Joka neljäs vastaaja mainitsee hyvän tiimihengen ja toimivan vuorovaikutuksen työssä onnistumisen keskeisiksi tekijöiksi. ”Panostukset vuorovaikutukseen ja johtamisen kehittämiseen lisäävät hyvinvointia huomattavasti tehokkaammin kuin perinteiset edut, kuten liikuntasetelit”, Holma kiteyttää.

Kuvat: Sam Jamsen

Lähde: Lähtijät

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Merja Kauhaselle työelämän kehittämispalkinto

Tunnustus tutkimustyöstä tasa-arvoisen työelämän edistämiseksi Laboren johtava tutkija Merja Kauhanen on palkittu työelämän kehittämispalkinnolla tunnustuksena pitkäaikaisesta ja vaikuttavasta tutkimustyöstään. Hänen tutkimuksensa

Uudistuminen vaatii rohkeutta

Kun työ muuttuu, myös johtamisen on muututtava. Johanna Massan mukaan rohkeus ja kyky oppia ovat kasvuyhtiöiden tärkeintä pääomaa. Organisaatio menestyy vain,