Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Lohjan vetovoima matkailukaupunkina kasvaa järvien, aitouden ja joulupukin avulla

Lohja tunnetaan Porvoon ohella yhtenä vetovoimaisimmista matkailukaupungeista Uudellamaalla, ja suosio näkyy hyvin runsaana matkailijoiden määrän kasvuna suosituissa paikallisissa
matkailukohteissa kuten Tytyri Elämyskaivoksessa, jonka kävijämäärä on kaksinkertaistunut viimeisen vuoden aikana.

Joulupukin muuttaminen vanhaan kaivokseen Lohjalle on varmasti
vaikuttanut vetovoimaisuuteen osaltaan, mutta myös
Järvi-Suomen kaltainen luonnonkaunis ympäristö vetää puoleensa.
Lohjalla nautitaan elämästä erityisesti veden äärellä ja
luonnossa liikkuen.

Ehkä parhaiten lohjalaista maisemaa kuvaa idyllinen, postikorttimainen
kumpuileva järvimaisema, jossa taustalla kimmeltää
sininen vedenpinta auringonpaisteessa. Juuri tuo sama
mielikuva houkuttaa myös kansainvälisiä matkailijoita Suomeen,
tuhansien järvien maahan. Lohjan suuri noin 200 järven
kokonaisuus, on kuin Järvi-Suomi pienoiskoossa, sillä
erolla, että sama kokemus tästä kansallismaisemasta sijaitsee
vain puolen tunnin matkan päässä Helsingistä ja on näin ollen
vaivattomasti saavutettavissa, vaikka lyhyenä päiväretkenä.

Lohjan Matkailupalvelukeskus

Lohja on itse asiassa pullollaan Suomi-idylliin kuuluvia elementtejä,
joista myös Elias Lönnrot, suomen kansalliseepoksen
Kalevalan kokoaja, kirjoitti teksteissään. Lönnrotin synnyin- ja
vanhuudenkoti sijaitsee juuri näissä maisemissa Lohjan Sammatissa,
mikä korostaa paikan merkitystä suomalaisen kulttuurin
ja maiseman kannalta. Ehkä juuri tämä on myös houkutellut
lukuisia Suomen tasavallan presidenttejä viettämään
vapaa-aikaansa täällä. Järven ja luonnon ohella uniikit matkailukohteet,
aitous, ilmiöt ja runsas tapahtumatarjonta luovat
pohjan elämyksellisille nautinnoille ja selittävät osaltaan
Lohjan suosion kasvua matkailupaikkakuntana. Yksi varmasti
kaikkein suomalaisimpia ja tunnetuimpia henkilöitä Lönnrotin
ohella on tietysti Joulupukki, jonka aidossa luolaympäristössä sijaitseva elämyksellinen piilopaikka on myös täällä Lohjalla,
lähes 100 metrin syvyydessä aivan Lohjan keskustan alla.

Lohjan Matkailupalvelukeskus

Pala Järvi-Suomea

Uudenmaan suurin järvi, Lohjanjärvi, sekä noin 200 muuta lohjalaista
järveä lahtineen ja saarineen tekevät Lohjasta kuin
palan Järvi-Suomea pääkaupunkiseudun kainalossa. Lohjalla voit
nauttia monipuolisista vesielämyksistä, kuten suppailusta, saarihyppelystä,
melonnasta tai veneilystä, tai yksinkertaisesti viettää
rentouttavan päivän jollakin kaupungin ylläpitämistä rannoista.
Kätevin tapa liikkua valtavalla Lohjanjärvellä on aivan keskustasta
Aurlahden rannasta lähtevä vesitaksi. Varmista, että päivääsi
kuuluu myös patikointi kauniilla Lohjansaarella, jossa sijaitsee
tiettävästi Suomen kaunein ja kuvatuin puu, Paavolan tammi.

Lohjan Matkailupalvelukeskus

Aitoja elämyksiä

Lohja on noin 46 000 asukkaan kaupunki, jolla on vilkas keskusta
toreineen ja urheilukeskittymineen, mutta joka tarjoaa
samalla myös aitoa maalaisseutua pienine putiikkeineen ja nähtävyyksineen.
Erikoisimpia nähtävyyksiä lienee Kasvihuoneilmiö,
Lauttaravintola Kaljaasi, Vuorikosken mylly ja vaikkapa Hyrsylän
Mutka. Kaupunki kätkee sisäänsä myös paljon sisältöä lapsiperheiden
arkeen kuten hemmottelua Lohja spa:ssa, seikkailun
täyteisiä päiviä jännittävässä Peikkoluolassa maan alla tai
yhteistä urheilua Kisakallion urheiluopistolla. Puolen tunnin matkan
päässä Helsingistä sijaitsevaa Lohjaa kuvaa hyvin termi
”kaupunki maalla”. Lohjalla on myös uskomattoman runsas yksityisten
kahviloiden ja palveluntarjoajien
keskittymä, joka näyttäytyy
matkailijoille kokemuksien ja tietysti myös makujen aarreaittana.

Lisätietoja:
www.visitlohja.fi
www.tytyrielamyskaivos.fi

Jaa tämä artikkeli: 

Hyvinvointi

Työhyvinvointi on strateginen valinta

Hyvinvointi on enemmän kuin vain yksittäinen valinta – se on strateginen päätös. Varalan hyvinvointipalveluissa uskotaan, että henkilöstön hyvinvointia voidaan vahvistaa pitkäjänteisen

Anna lahjaksi ikimuistoisia hetkiä

Elämyspaketti mukautuu erilaisiin kiittämisen ja palkitsemisen tarpeisiin Elämys on ikimuistoinen lahja, joka tuottaa iloa ja luo muistoja. Monipuolisten elämyspakettien sisältämistä vaihtoehdoista

Huippukylmähoitolaite on satsaus hyvinvointiin

Satakerta Rödl & Partner on hankkinut huippukylmähoitolaitteen jo kahteen toimipisteeseensä. Kokonaisvaltaista hyvinvointia tukeva kylmähoitolaite on työpaikan vetovoimatekijä. Kylmähoito tukee kivunhallintaa ja

Valjasta stressi voimavaraksi

Stressin voi kääntää voimavaraksi omaa suhtautumistapaa muuttamalla, jolloin stressin haitallisten vaikutusten kokeminen vähenee. Stressin näkeminen vahvistavana auttaa selviytymään haastavasta tilanteesta ja

Voimaa ammattiahdistuksesta

Kun oma elämäntilanne muuttuu, ammatillinen kehittyminen pysähtyy tai olosuhteet työssä vaihtuvat, saattaa turvallisuuden tunne ja työidentiteetti tärähtää. Kyse voi olla tietokirjailija

Työelämä tarvitsee mielen huoltoa

Kuullaksen uudenlainen valmennuspalvelu tarjoaa keinoja koko henkilöstön hyvinvoinnin vahvistamiseen Työelämän paineet ja epävarmuus ovat monessa organisaatiossa arkea. Kun työn imu hiipuu

Mainospuhetta vai mitattavia tuloksia?

Laitoimme pyöräedun testiin ”Työsuhdepyöräetu lisää työntekijöiden hyvinvointia ja vähentää sairaspoissaoloja” väittävät eduntarjoajat. Onko pyöräetu oikeasti ratkaisu työhyvinvoinnin ongelmiin vai vain markkinointipuhetta?

Arjen kitkat kuriin

Arjen sujuvuus on organisaation elinehto. Johdonmukaisilla muutoksilla työarjen sujuvuutta voidaan parantaa nopeasti ja mitattavasti. Henkilöstö sitoutetaan ihmislähtöisen johtamisen avulla. Kuvittele työpäivä,

Hybridityön ja työhyvinvoinnin yhteydet

Kirjoittaja: Tuukka Nokelainen Hybridityö on noussut merkittäväksi osaksi työelämää erityisesti koronapandemian myötä, kun monet organisaatiot ovat omaksuneet sen pysyväksi toimintamalliksi. Hybridityö