Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Lisää tehoja verkko-oppimisesta?

Murros oppimisessa kiihtyy edelleen. Erityisesti verkko-oppiminen on tuonut uudenlaista terää etenkin organisaatioiden koulutuksiin. Yksi edelläkävijöistä tehostetun oppimisen saralla on Mercuri International, joka on kehittänyt omia verkko-oppimisen ratkaisujaan jo 17 vuotta.

”Yhä useammassa yrityksessä on käytössä verkko-oppimisalusta, johon ladataan sisältöjä, kuten erilaisia ohjeistuksia, videoita ja verkko-oppimismoduuleja”, kuvailee Mercurin digitaalisista ratkaisuista vastaava Vesa Hilevaara.

Mercurin tarjoamassa verkko-oppimiskirjastossa on tuhansia eri sisältöjä, joista asiakkaalle voidaan rakentaa tämän liiketoimintaa ja/tai yrityksessä työskentelevien henkilöiden urapolkuja tukevia kokonaisuuksia. Hilevaaran mukaan virta vie jatkuvasti kohti entistä räätälöidympiä ja kohdistetumpia sisältöjä.

”Skenaarioiden avulla työntekijät voivat esimerkiksi tutustua erilaisiin myyntitilanteisiin ja päästä itse arvioimaan eri tekniikoiden vaikuttavuutta.”

Mercuri International on maailman suurin myynnin ja myynnin johtamisen kehittäjä, joka palvelee yli 15 000 asiakasyritystä yli 50 maassa. Hilevaaran mukaan myynnin kasvattaminen edellyttää inspiroivaa ihmisten johtamista, organisaation toiminnan tehostamista ja kaikkien asiakastyössä mukana olevien avainhenkilöiden tahdon ja taidon maksimoimista. Tämä kuvio vaatii sitoutumista jatkuvaan kehittämiseen.

”Oppimista pitää myös johtaa tehokkaasti ja varmistua halutunlaisesta kehityksestä matkan varrella”, linjaa Hilevaara.

Annostele oikein!
Mercuri Internationalilla on Italiassa Digital Learning Center, joka on kasvava osa yrityksen kansainvälistä liiketoimintaa. Hilevaaran mukaan käynnissä oleva ”ruutuvallankumous” on yrityksille haaste ja mahdollisuus: koska ihmiset kerran käyttävät niin paljon aikaa älylaitteidensa parissa, niin eikö silloin kannata pakata tietoa pieniksi ja kiinnostaviksi kokonaisuuksiksi, joita väki voi omaksua omaan tahtiinsa?

”Firmat voivat kuratoida sisältöjä nykyistä paremmin ja samalla kehittää omia kompetenssejään huimasti”, hän uskoo.

Kokonaan ei oppiminen verkkoon katoa. Esimerkiksi Mercurilla face-to-face-valmennukset ovat ja pysyvät arvossaan; vuositasolla Mercuri tekee Suomessa 500-600 yritysvalmennusta ”perinteisellä” mallilla.

”Jos ajatellaan vaikkapa esiintymistä ja vuorovaikutusta myyntitilanteessa, niin tehokkaimmin niitä oppii harjoittelemalla.”

Verkko-oppimisratkaisujen avulla voidaan silti näppärästi nostaa harjoitteluun käytetyn ajan tehokkuutta esimerkiksi tarjoilemalla verkossa teoriat ja mallit ennen valmennustilaisuutta.

”Meidän verkko-oppimisratkaisumme pitävät myös sisällään mahdollisuuden antaa esimiehelle roolia johdettavansa kompetenssin kehittämisessä.”

Teksti: Sami J. Anteroinen

Jaa tämä artikkeli: 

Osaaminen

Käyttäjäystävällistä verkkokoulutusta

Kaksi kovaa kotimaista verkko-oppimisen ammattilaista yhdisti voimansa Uuden työntekijän perehdytys ja urapolulla kehittyminen sujuvat helposti verkko-oppimisympäristössä opiskeltavien koulutussisältöjen avulla. Priima-oppimisympäristössä vahva

Digitaalisen transformaation aallonharjalla

Koronapandemia on kiihdyttänyt digitalisaatiota, paljastaa henkilöstöpalveluyritys ManpowerGroupin uusi tutkimus. Yritykset, jotka panostavat innovointiin ja osaamisen kehittämiseen, selviävät todennäköisimmin kriisistä voittajina. Vuoden

Konfliktit tulevat työnantajalle kalliiksi

Ratkaisukeskeisen työyhteisösovittelun asiantuntijaksi valmistunut sosiaalipsykologi Harri Romakkaniemi tietää, kuinka työyhteisöissä pienet ongelmat voivat paisua suuriksi. ”Pitkän työurani aikana olen nähnyt, miten

Unelmatehdas kulmahuoneessa?

Tuoreen tutkimuksen mukaan suomalainen johtaja uskaltaa unelmoida muustakin kuin liikevaihdon kasvattamisesta tai muhkeista bonuksista. Freia Oy:n toteuttama tutkimus päästi ääneen johtajat,

HR-ratkaisut hyvinvoinnin tukena

Etäjohtaminen vaatii herkkiä tuntosarvia ja arkea helpottavia työkaluja Esihenkilöiden tehtäväkenttä on murroksessa etätöiden yleistyttyä nopeasti. Toimivat HR-ratkaisut helpottavat esihenkilöiden työtä vapauttamalla

Talenttien elinkaari haltuun

Moduulipohjaiset ja modernit henkilöstöhallinnon työkalut mukautuvat erilaisiin tarpeisiin Henkilöstöhallinnon prosessien sujuvuus vaikuttaa organisaation toimintaan ja tehokkuuteen, työnantajamielikuvaan sekä henkilöstön viihtyvyyteen ja

HR ihmisten kestävän johtamisen tukena

HR:n perinteinen rooli on tukea johtoa esihenkilötyössä, jolloin keskitytään johtajan ja alaisen väliseen vuorovaikutukseen. Kestävässä johtamismallissa asiaa ajatellaankin hieman toiselta kannalta:

Tavoitteista totta – mutta miten?

Työelämä ja organisaatiot uudistuvat jatkuvasti pystyäkseen vastaamaan liiketoimintaympäristön muutoksiin ja asiakaskunnan tarpeisiin. Toimiva sisäinen viestintä varmistaa tavoitteiden toteutumisen, tuloksellisen liiketoiminnan ja

Uutuuskoulutus: palvelumuotoilu HR-työssä

Tiesitkö, että palvelumuotoilun menetelmät auttavat luomaan toimivamman ja tuottavamman HR:n? Opi modernit palvelumuotoilun menetelmät Rastor-instituutin uudessa koulutuksessa Palvelumuotoilu HR-työssä – tuotekehitystyön

Valon puolella

Työyhteisösovittelija Marianne Tokola kohtaa työelämän möröt, jumit ja kipupisteet – mutta on nähnyt myös ihmeitä yhteisen pöydän ääressä Kun etätyöt nyt

Eettisyys osaksi organisaation arkea

Avoin toimintakulttuuri ja koulutus luovat edellytykset henkilöstön vastuulliselle toiminnalle Eettinen organisaatiokulttuuri perustuu inhimillisyyteen, vastuullisuuteen ja ihmisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Eettisiä toimintamalleja voi

Paha olo pois!

Kirjoittaja: Saara Remes Vain pieni osa ihmisistä käyttäytyy työpaikalla huonosti – onneksi. Yhdenkin ihmisen tökerön käytöksen heijastinvaikutus on kuitenkin suorastaan järkyttävä.

Pandemia nosti pintaan tuen tarpeen

”Pandemia lisäsi holististen coaching-palveluiden kysyntää voimakkaasti”, sanoo Life Coach Academyssä koulutusjohtajana työskentelevä Auli Hedman. Yhä useampi yritys on herännyt siihen, että

Palaveriviidakosta mielen poluille

Erja Järvelä teki pitkän uran kansainvälisessä yritysmaailmassa ja väsyi sen hektiseen ylisuorittamisen mentaliteettiin. Ratkaisuna hän hakeutui itsensä äärelle Lapin rauhaan ja

Perhevapaalta työelämään – mutta miten?

Perhevapaalta työelämään -hankkeessa muun muassa autetaan perhevapaalla olevaa tunnistamaan vahvuutensa ja löytämään yksilöllinen polku työelämään sekä edistetään työelämän perheystävällisyyttä kehittämällä eri