Henkilöstöön ja johtamiseen
keskittynyt media

Lahjakortti on yhä suositumpi henkilöstölahja

Perfect Finnish -lahjakortilla työntekijä voi valita itselleen mieluisan ja tarpeellisen lahjan tai luovuttaa summan hyväntekeväisyyteen.

Ihmiset eivät halua koteihinsa turhaa tavaraa. Sen tietää Perfect Finnish -lahjakorttikaupan myyntijohtaja Stenka Heino. Lahjakortin suosio yrityslahjana kasvaa koko ajan.


Stenka Heino

”Lahjakortti takaa sen, että vastaanottaja saa varmasti mieleisensä lahjan, kun pääsee sen itse valitsemaan.”

Heinon mukaan Perfect Finnishillä on huomioitu se, että ihmisten suhtautuminen tavaralahjoihin on muuttunut. Lahjavalikoimaan on valittu laadukkaita ja kestäviä tuotteita, ruokalahjoja sekä aineettomia lahjoja, kuten elokuvalippuja ja hierontaa. Valtaosa tuotteista on kotimaisia.

Ruokalahjat helpottavat arkea, hyväntekeväisyys houkuttelee

Ruokalahjat ovat suosittuja. Lahjakortin saaja voi valita esimerkiksi Fazerin herkkuboksin tai arkea helpottavan Oikian kotiruokaboksin.

”Moni elää hektistä arkea. Sen keskellä kotiovelle toimitettu kotimainen, tuore ja terveellinen arkiruoka voi olla monelle pelastus.”

Moni lahjansaaja päätyy lahjoittamaan lahjakorttinsa arvoa vastaavan summan hyväntekeväisyyteen.

Vuonna 2024 ostetuista Perfect Finnish -lahjakorteista on lahjoitettu hyväntekeväisyyteen liki 100 000 euroa. Lahjakortin saaja saa itse valita kohteen, johon haluaa summan lahjoittaa.

Suosikkilahja yllättää

Tavaralahjojakin valitaan kuitenkin edelleen – tosin niiden laadusta ja tarpeellisuudesta ollaan entistä tarkempia.

”Ihmiset arvostavat korkealaatuisia, pitkäikäisiä ja vastuullisia tuotteita, jotka tulevat aidosti tarpeeseen. Lahjaksi valitaan esimerkiksi Marimekon ja Iittalan design-tuotteita.”

”Vuosia suosituimpien lahjojen joukkoon on kuulunut myös hieman yllättäen arkinen paistinpannu”, Heino paljastaa. Hänen mukaansa suosio selittyy juuri tuotteen käytännöllisyydellä. Paistinpannu kun on harvassa keittiössä turha kapistus.

Perfect Finnishin lahjavalikoimaan on valittu laadukkaita ja kestäviä tuotteita, ruokalahjoja sekä aineettomia lahjoja, kuten elokuvalippuja ja hierontaa.

Lahjakortin voi antaa verovapaana

”Lahjakortti on kasvattanut suosiotaan yrityslahjana myös siksi, että sen voi nykyään antaa verovapaana lahjana, jos tietyt ehdot täyttyvät”, Heino sanoo.

”Lahjakortti pitää antaa koko henkilöstölle, ja sen arvo saa olla enintään 100 euroa henkilöä kohden kalenterivuoden aikana. Lisäksi lahja valitaan rajatusta valikoimasta.”

Markkinoiden laajin valikoima

  • Valikoimassa on mm. tekstiilejä, retkeilytarvikkeita, kosmetiikkaa, herkkuja, kotiruokaa, hierontaa, keittiötuotteita ja hyväntekeväisyyskohteita.
  • Brändeinä muun muassa Marimekko, Iittala, Fiskars, Artek ja Balmuir.
  • Mukana on myös hiilineutraaleja tuotteita.
  • Lahjakortin hinta on alkaen 19,90 €. Kortti on mahdollista personoida vastaanottajalle sopivaksi. Lahjakortin voi tilata paperisena tai sähköisenä.
  • Perfecf Finnish -palvelun toteuttaa täysin kotimainen
    Innoflame Oy.
  • Lue lisää ja tutustu lahjakorttivalikoimaan
    täällä.

Jaa tämä artikkeli: 

Johtaminen

Suomalaiset toivovat selkeitä ohjeita hybridityöhön

Suomalaiset toimistotyöntekijät suhtautuvat ennakoitua myönteisemmin toimistolle paluuta koskeviin linjauksiin, käy ilmi kiinteistöasiantuntija JLL:n tutkimuksesta. Vastoin yleistä käsitystä suurin osa työntekijöistä ei

Työterveyslaitoksen tutkimuskatsaus: elokuu 2025

Työterveyslaitoksen tuore tutkimuskatsaus kokoaa 16 uusinta julkaisua, joissa käsitellään muun muassa työtilojen vaikutusta hyvinvointiin, työurien pidentämistä, mielenterveyden tukemista ja työperäisiä altisteita.

Konflikti ei ole ongelma, sen puute on

Kirjoittaja: Panu Luukka Mitä tuntemuksia sana konflikti sinussa herättää? Aika monelle meistä kyseinen sana herättää pelkästään negatiivisen tuntemuksen; konflikti on jotain

Mainospuhetta vai mitattavia tuloksia?

Laitoimme pyöräedun testiin ”Työsuhdepyöräetu lisää työntekijöiden hyvinvointia ja vähentää sairaspoissaoloja” väittävät eduntarjoajat. Onko pyöräetu oikeasti ratkaisu työhyvinvoinnin ongelmiin vai vain markkinointipuhetta?